Vanhasen performanssi sopuleille

29.9.2009

Iso osa pääkaupunkiseudun politiikan toimittajista todisti tiistaina kummallista näytelmää, kun pääministeri Matti Vanhanen piti tiedotustilaisuuden valtioneuvoston linnassa.

Ennusmerkit lupailivat draamaa: matkalla tiedotustilaisuuteen näin sattumalta, kuinka keskustalaisten ministerien erityisavustajat halasivat toisiaan kaverillisesti kadulla kohdatessaan.

Oliko se merkki siitä, että Vanhasen pääministeriura oli ohi?

Saliin ahtautuneet toimittajat pohtivat kuumeisesti samaa asiaa ennen pääministerin saapumista paikalle.

Saliin astui kuitenkin edelleen taisteluhaluinen ja -kykyinen pääministeri, joka halusi tilaisuudessa oikoa maanantaina esitetyn Yleisradion Silminnäkijä-ohjelman väitteitä yli kymmenen vuoden takaisista talonrakennuspuuhistaan.

Ohjelmassa väitettiin Vanhasen saaneen ilmaisia rakennustarvikkeita yritykseltä, joka urakoi rakennuksia keskustalaiselle Nuorisosäätiölle.

Tiedotustilaisuudessa Vanhanen vaati Yleisradiota todistamaan väitteensä saman tien. Paikalla olleet Yleisradion toimittajat katselivat toisiaan hölmistyineinä, kun pääministeri vaati, ihan oikeutetusti, Yleä tilille väitteistään.

Yle ei vastannut huutoon, joten pääministeri kiitti ja poistui paikalta jättäen taakseen huoneellisen hämmentyneitä sopuleita.

Huoneen ulkopuolella Yleisradion toimittaja ja kameramies olivat sentään saaneet jonkun kommentoimaan ajankohtaisia asioita. Kaikki huoneesta lampsineet toimittajat kääntyivät ohi mennessään katsomaan, kuka Ylen haastattelema mies oli.

Se oli Hesarin politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari.

Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.

YLEn vaiko Vanhasen tiedotustilaisuus?

Harri | 29.09.2009 23:55

Kyseessä oli pääministerin tiedotustilaisuus Valtioneuvoston linnassa. Vanhanen ei ollut paljastanut tiedostustilaisuuden aihetta etukäteen. On kohtuutonta odottaa, että "Silminnäkijät"-ohleman tomittajat ovat sevänäkijöitä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.