Banderollit kehoittivat autoilijoita vaihtamaan kasviksiin Helsingissä
Autoilijoita ovat tänä aamuna tervehtineet kasvisruokailua mainostavat banderollit.
Huomion herättäjä. Eläinoikeusjärjestö Faunan banderolli muistutti torstaina, että kasvissyönti on ilmastoteko.
Kuva: Eläinoikeusyhdistys FaunaEläinoikeusyhdistys Fauna on kiinnittänyt Kehä I:n, Hämeenlinnanväylän ja Länsiväylän varsille banderollleja, joissa lukee: "Tiesitkö, että autoilukin saastuttaa vähemmän kuin lihan- ja maidonsyönti? (YK-raportti) Niinpä suurin ilmastoteko on jättää eläimet pois lautaselta!"
Faunan mielestä autoilun ympäristöhaitoista puhutaan paljon enemmän kuin ruuan.
"Tämä on väärin. Ruuan tehotuotannon kasvaessa ja keskittyessä eläinten asema huononee jatkuvasti ja ympäristöhaitat sen kuin kasvavat. Jotain on tehtävä, jotta ihmiset ottaisivat vastuun siitä, mitä haarukoillaan tekevät", sanoo Elina Harju Faunasta.
Tänään vietetään maailman kasvisruokapäivää. Päivän kunniaksi Fauna järjestää tänään kasvissyönnin edistämiseksi myös mielenilmauksen Kolmen sepän patsaalla klo 16-18.
Mielenilmauksessa on tarjolla järjestöpöytiä ja kasvisruokamaistiaisia.
"Toivomme, että todella moni tulisi ensinnäkin tutustumaan ja toiseksi juhlistamaan kasvissyöntiä. Se on paras tapa auttaa eläimiä ja ympäristöä", Harju sanoo.
Mielenilmauksessa ovat mukana myös Vegaaniliitto, Animalia ja Helsingin vihreät nuoret.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Huono vertaus. (6.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Paras tapa auttaa
Minun mielestäni paras tapa auttaa eläimiä ja ympäristöä on se, että kukaan ei pese itseään, meikkaa, syö lääkkeitä, käy koulua, tee töitä, pukeudu, tai asu sisätiloissa. Ihmisten pitää elää kuten muidenkin eläimien - luonnossa luonnon armoilla. Enkä tosiaan tajua tuollaisia Noora Jussiloita sun muita, jotka turhamaisuuttaan pukeutuvat värjättyihin vaatteisiin, lukevat lehtiä (=puiden murhausta) toitottaen olevansa niin luonnonsuojelijaa, niin luonnonsuojelijaa.
näin mainoksen
ja lähin pihville
Niin totta (Banderollit kehoittivat vaihtamaan kasviksiin)
Niin totta!
Lihansyönnin merkitystä, niin globaalisti kuin kotimaan kulutustakin ajatellen jatkuvasti vähätellään ilmastokuormituksen aiheuttajana.
Tilanne vaan meillä Suomessa on tässä suhteessa vaikea, koska liha- ja kanatuotteiden tuotanto on täällä enemmän tuettua kuin konsanaan yksityisautoilumme. Puhumattakaan koko tehomaataloudesta keinolannoitteineen ja ympäristömyrkkyineen, jotka myös heikentävät pallomme toimintakykyä.
Kirjoita uusi kommentti