Kuolema ironialle

Esitän pian erittäin huonon vertauksen.

Ironia, tuo vanha kettu, on kuin kondomi. Suojauskeinona välttämätön, mutta hienoista ominaisuuksistaan huolimatta sen keksijä kirotaan alimpaan helvettiin säännöllisin väliajoin.

Ironia, kuten kondomitkin, ovat tärkeitä työkaluja vapaille – ja vähemmän vapaille – moderneille ihmisille. Silti niiden haittapuolista puhutaan julkisesti aivan liian vähän.

Kondomit rikkovat tunnelman ja heikentävät hekumaa. Ironia taas käärii ihmisen tunteet viileään kuplamuoviin, jonka suojista voi itseään satuttamatta heitellä osuvia punchlineja.

Mutta mitä sitten, kun kondomit on käytetty ja nokkeluudet nokkeloitu?

Facebookissa kansalainen voi vielä jatkaa ivallista louskuttamista, mutta ihmisen edessä hän on vihdoin alaston. Jos koko aikuisiän kommunikointi on perustunut osumatarkkuuteen, on suojauksen yhtäkkinen lahoaminen pelottava tunne.

Erityisen surullista se on silloin, kun toinen vastaa aitoon tunnustukseen vitsillä.

Mutta onko tosiaan niin, että ironian ja kondomin voi vaihtaa vain sydänsuruun ja sukupuolitautiin? En halua olla niin kyyninen.

Tunteet ovat uusi musta ja 2010-luvun kuumin trendi jopa amerikkalaisissa televisiosarjoissa.

Onneksi kyynelten lomassa voi sentään ironisesti ajatella, että maailmassa on suurempiakin murheita, kuten esimerkiksi ilmastonmuutos, nälänhätä ja citykanien aiheuttamat tuhot espoolaisissa puutarhoissa.