Turve-Paula ei ole tuore

20.10.2009

Kun Matti Vanhanen ilmoitti asemansa olevan vahvempi kuin koskaan, piti tarkistaa oliko uutislinkki vahingossa pompahtanut satiirilehti Lehdestä. Ei ollut.

Muistan, kun Matti Vanhanen valittiin puolustusministeriksi. Ensimmäinen ajatukseni oli, että hyvälle poliitikolle salkku tuntui kevyeltä ja väärältä. En minä aivan tätäkään silloin toivonut.

Vihreiden tavoitteiden kannalta Vanhanen ei ole pelkästään huono pääministeri, jos vertaa vaikka perintöprinsessa Paula Lehtomäen johdonmukaisuuteen siinä, ettei hän ympäristöministerinä koskaan aja ympäristön etua.

Vanhasella tuntuu mopot karanneet käsistä aivan omiin galakseihin. Hän on malliesimerkki johtajasta, jonka todellisuudentajun korvaa tunne omasta suuruudesta, jota muut eivät vain aina osaa riittävästi arvostaa. Toisin sanoen Vanhaselle on kihahtanut päähän.

Samoin kävi Lipposelle, joka komean valtionpäämiesuran jälkeen muuttui kiukuttelevaksi pikkuruhtinaaksi, prinssi piimäpytyksi. Esko Aho voisi olla presidentti, ellei hänestä olisi tullut kesken kaiken oman elämänsä prinsessaa.

On vaikea pitää pää kylmänä, jos arki täyttyy hännystelijöistä ja nuoleskelijoista. Pääministerillä on ollut vielä murheenaan menestys naisten parissa, joka lienee hänelle aivan uusi valta-aseman mukanaan tuoma ilmiö.

Olisi mukavaa jos vaihteeksi Suomeen saataisiin pääministeri, jolla ei ole noussut neste hattuun. Nuori polvi ei lupaa muutosta, sillä politiikassa perinteisesti menestyvät valmiiksi viisikymppisinä syntyneet friikit.

Jutta Urpilainen on omalla esimerkillään osoittanut, ettei sukupuoli ja ikä vielä tarkoita sitä, että olisi jotain uutta annettavaa. Antti Kaikkonen on ehkä ympäristölinjauksiltaan tuore, mutta vaalirahaskandaali on paljastanut hänet pelimiestaidoiltaan oppi-isien veroiseksi.

Turkiksillaan ylpeilevä turve-Paula on vain uuden sukupolven turvejussi, ei muuta. Vaikka Vanhanen on kuinka kiusallinen, vaihtoehdot eivät politiikan sisältöjen kannalta lupaa muutosta parempaan. Väyrynen, Vanhanen, Lehtomäki, Pekkarinen, you name it.

Samaa porukkaa, samaa sarjaa.

Kirjoittaja on entinen vihreä kansanedustaja, joka puraisee blogissaan päivänpolitiikkaa kerran viikossa. Lisää Meriläisen blogikirjoituksia löydät täältä.

Hallitusneuvottelut käynnissä?

Pekka | 21.10.2009 20:00

Kiva juttu Tampereelta, mutta kuinka luettelosta pääsi unohtumaan viisikymppisinä syntyneet kokoomuslaiset? Demareiden ja kepun lama on jo niin vakiintunut tilanne, että en kutsuisi sitä päivänpolitiikan puraisemiseksi...

On siinä pukki ...

Johansson Hannele | 21.10.2009 23:55

kaalimaan vartijana - kepulainen ympäristöministerinä.

Jos kepulaisten tiloilla olisi uraania turpeen asemesta, niin energiapainotukset olisivat toisenlaiset.

Kepu vetää aina kotiinpäin - kuten vihreätkin

Jussi Karmala | 23.10.2009 7:16

Perjantain Hesari kertoo, että liikenneministeriössä on siirretty syrjään virkamies, joka oli valmistelemassa liian järkevää joukkoliikennelakia, jossa ilmeisesti esimerkiksi bussilinjojen kulkeminen olisi määritelty uudella tavalla optimaalisesti.

Kepulle ja Vehviläiselle tämä ei sopinut, ja virkamies siirrettiin syrjään. Kepu haluaa, että maaseudun pienet bussiyritykset saavat pitkiä sopimuksia. Pääkaupunkiseudulla tämä estää järkevää joukkoliikenteen kehittämistöä, mikä on aivan keskeistä päästöjen vähentämiseksi,

Tämä tapaus paljastaa myös Anu Vehviläisen siltarumpuluonteen. Yleinen etu kärsii aina kun vastassa on muutama kymmenen tai sata erityisryhmän edustajaa, kuten turkistarhaajat tai tässä tapauksessa maaseudun bussiyrittäjät. Keskustalainen haja-asuttamisen ideologia sopii kovin huonosti ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin.

Tässä valossa koko kepun puheenjohtajistoon pyrkivä väki näyttää täysin ryvettyneeltä. Toisaalta ei kepusta enää pääministeripuoluetta tulekaan vaaleissa 2011.

Vaan kyllä vihreätkin kotiinpäinvetämisen osaavat. Hallitusneuvotteluissa huhun mukaan puolue hyväksyi perintöveron poiston perheyrityksiltä, jos vastaavasti energiaveroja korotettaisiin. Ja lopulta kävi ilmi, että perintöveron poisto olisi ollut perustuslain vastaista,

Sehän se oli taas sitä parhaan argumentin riemujuhlaa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.