UFF palasi otsikoihin
”Älkää antako mitään UFF:lle. Minä en ainakaan antaisi”, sanoo Helsingin kirjamessuilla viikonloppuna esiintyvä ruotsalainen Nuri Kino.
Kanta-asiakas. Usein UFF:lla asioiva Reili Vaarmann etsi juhla-asua Helsingin Punavuoressa tiistaina.
Kuva: Mikael AhlforsKinolta ja Jenny Nordbergilta ilmestyi syyskuussa suomeksi dekkarityyppinen romaani Hyväntekijät, jossa seurataan kierrätysvaateketju BHH:n katalia toimia eri puolilla maailmaa.
Lukijalle selviää nopeasti, että kirjainyhdistelmän vastine oikeassa elämässä on UFF.
Kino paljasti Dagens Nyheter-lehdessä vuonna 2001, että iso osa UFF:n rahavirroista päätyi Tanskassa 1970-luvulla perustetulle Tvind-liikkeelle ja sen perustajan Mogens Amdi Petersenin tilille. Upporikas Petersen on sittemmin kansainvälisesti etsintäkuulutettu.
Seurasi kohu, joka pakotti UFF:n sulkemaan suurimman osan myymälöistään Ruotsissa.
”Tukholmassa on jäljellä vain yksi”, Kino sanoo.
Hän määrittelee Tvindin lahkoksi ja aivopesujärjestelmäksi.
Ruotsissa Tvindin ja UFF:n välinen yhteys on ollut selvä. Ruotsin UFF:n entinen varapuheenjohtaja Trond Narvestad myönsi asian muutama vuosi sitten – väitettyään aluksi muuta.
Narvestad kuuluu Opettajaryhmäksi kutsuttuun Tvindin ydinjoukkoon.
Skandaalit nakersivat Ruotsin UFF:n konkurssiin vuonna 2003, mutta järjestö syntyi uudelleen jo seuraavana vuonna nimellä Humana Sverige. Sen keräyksistä vastaa Narvestad.
Kun Svenska Dagbladet toissajouluna selvitti, miten paljon eri järjestöjen keräämistä varoista käytetään avustustyöhön, Humana Sverige oli surkein. Vain kolme prosenttia sen keräämistä 19,4 miljoonasta kruunusta päätyi avustustoimintaan.
Tanskassa Tvindin ydinjoukkoa on vuosia yritetty saada tuomiolle veropetoksista.
Lehtitietojen mukaan tammikuussa yksi jäsenistä saikin kahden ja puolen vuoden vankeustuomion. Viisi muuta pääsi pakenemaan, vaikka heidät oli FBI:n avulla jo saatu Tanskaan.
Yksi pakenijoista oli Petersen. Hänen arvellaan olevan Meksikossa, missä Tvindillä on hulppea päämaja.
Petersenin henkilökohtainen luksushuvila sijaitsi ainakin vielä joitakin vuosia sitten Fisher Islandilla Miamin ulkopuolella. Niin kuin myös romaanin lahkon johtajalla.
Romaania markkinoidaan tosipohjaisena. Silti Kino toivoo ihmisten muistavan, että kyseessä on fiktio.
”Siinä on paljon keksittyä ja muunneltua”, Kino sanoo, mutta huomauttaa, ettei todellisuus kalpene fiktiolle.
Kinon mukaan Tvind kasvaa ja on nyt mukana myös aids-projekteissa.
Suomen UFF on säästynyt skandaaleilta. Sillä on sekä ulkoministeriön että EU:n tukemia kehitysyhteistyöhankkeita. Niiden tukisumma nousee lähelle kolmea miljoonaa euroa.
UFF:lla on Suomessa paljon liikkeitä, vaatteiden keräyspisteitä, nettimyyntiä, kuukausilahjoittajia ja lipaskeräystä.
”Skandaalit eivät kosketa suoraan UFF:ää eivätkä Humanaa, vaan Opettajaryhmään kuuluvia ihmisiä”, sanoo Suomen UFF:n viestintä- ja kehitysyhteistyöpäällikkö Birgit Nevala.
”Olemme hyvin vahvasti käyneet sitä vastaan, että meitä yhdistyksenä sotkettaisiin yksittäisten ihmisten verosotkuihin. Niistähän näissä skandaaleissa on kyse.”
Myymistään kierrätysvaatteista Suomen UFF saa vuodessa kokoon noin miljoona euroa, joka menee yhdistyksen mukaan kokonaisuudessaan avustuskohteisiin.
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









UFF:in liikevaihto vuonna 2008 oli n. 6,7 miljoonaa Euroa!
Yllä olevassa artikkelissa kerrotaan että "Suomen UFF saa vuodessa kokoon noin miljoona euroa, joka menee yhdistyksen mukaan kokonaisuudessaan avustuskohteisiin". Jos UFF:in liikevaihto on ollut v. 2008 n. 6,7 miljoona euroa ja vaatetulot vain miljoona euroa, mistä muut tulos tulevat? Entä jos vaatetuloista saadut rahat menevät kokonaisuudessaan avustuskohteisiin, mistä UFF silloin maksaa palkat esim. työntekijöilleen myymälöissä ja lajittelukeskuksessa? Eikö olisi aika, että UFF julkaisisi itse rehellisesti kaikki taloustietonsa, siitä kuinka suuret tulos sillä on ja kuinka suuri osa tuloista päätyy todella kehityskohteisiin. Tällöin ei tarvitsisi 'Silminnäkijä' ohjelman penkoa taustoja esiin.
UFF:in liikevaihto vuonna 2008
UFF:in liikevaihto vuonna 2008 oli n. 6,7 miljoonaa euroa.
Tämä tieto on julkista ja löytyy täältä:
http://www.inoa.fi/Kirpputoreja/UFF/KLAUKKALA/taloustiedot/111891/
erikoista
Suomalaiset lienee hyväuskoisia, kritiititöntä porukkaa.
Suomen UFF-wikisivuillakaan ei sanallakaan mainita organisaation erämääräistä toimintaa.
Asiaan kuuluva kommentti UFF:n kattojärjöstön englanninkielisellä wikisivulla:
Disclaimer: Humana people to people has come under intense scrutiny of its practices, which evidence supports that they are not really a charity and are manly for-profit. Please exercise caution when reading this article, and read the external link both for and Against Humana and Tvind.
http://en.wikipedia.org/wiki/Humana_People_to_People
Erään Humanan koulutuksessa olleen tarina
Netistä löytyy tämäkin erään Humanan koulutuksessa olleen tarina: http://www.laitapuolenkulkija.com/afrikka.htm
Wikiartikkelista
Onhan siellä wikipediassakin ollut kritiikkiä. Vanhempi, kritiikin sisältänyt versio on vielä nähtävissä esimerkiksi tuolla.
Liikevaihdosta ja tuloksesta
Totuuden jäljillä: kun 6,7 miljoonan euron liikevaihdosta on vähennetty vaatekeräyksestä, lajittelusta ja myymälöistä aiheutuvat kulut, on jäljelle jäänyt tuo miljoonan euron tulos, jolla on tuettu kehitysyhteistyötä. Vaatteiden myynnistä saatu voitto menee siis kehitysyhteistyöhön.
Kirjoita uusi kommentti