Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Islamkritiikki on kotoisin Venäjältä

26.10.2009 14.01
Jukka Mallinen

Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.

Onpa erikoista, että hyökkäykset moniarvoisuutta ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia vastaan tuodaan meille Venäjältä.

Venäjän historian professori Timo Vihavainen on kirjassaan Länsimaiden tuho rähmällään nykyvenäläisen rasistisen mielipideilmaston edessä. Samoilla linjoilla on slaavilaisen lingvistiikan tohtori Jussi Halla-aho, jonka ajatuksia on luettavissa teoksesta Kirjoituksia uppoavasta lännestä.

Venäjällä rasistiset mielipiteet ovat valtavirtaa. Pietarilaiset kehuvat Helsinkiä siksi, että ”siellä ei ole neekereitä, kuten Euroopan muissa suurkaupungeissa”. Suuri yleisö kannattaa rasistista väkivaltaa, jopa murhia.

Muukalaisvihamielisyyttä perustellaan siellä länsimaisen kulttuurin uhanalaisuudella sekä vähättelemällä ja demonisoimalla muita sivilisaatioita, erityisesti islamia.

Venäläinen valtavirta edustaa Samuel Huntigtonin tyylisistä kulttuurista rasismia, joka ei luokittele ihonväriä, vaan arvomaailmaa.

Huntington saarnaa sivilisaatioiden yhteismitattomuutta ja väistämätöntä yhteentörmäystä. Pohjimmiltaan hänkin on metafyysikko – jokainen sivilisaatio on vangittu omien peruskäsitteittensä platonilaiseen luolaan, lopulliseen liikkumattomuuteen ja muuttumattomuueen.

Venäläisten mielestä kaikkien Euroopassa asuvien pitää sisäistää konservatiiviset kristillis-eurooppalaiset arvot.

Oikea eurooppalaisuus merkitsee heille valkoihoisten valtaa, fundamentalismiin kallistuvaa ortodoksisuutta ja väkivahvaa autoritääristä valtiota.

Venäjä on tämän ideologian etulinjassa, länsi taas surkimus, koska se ei laita luuta kurkkuun toisenvärisille. Oswald Spenglerin aatepuuroa länsimaiden hajoamisesta toistelevat sekä eliitit että yhteinen kansa.

Vieraiden sivilisaatioiden tuhoisasta soluttautumisesta sekä maallistumisen ja populaarikulttuurin rappeuttavuudesta hälyttävät niin tunnettu räyhäkansallinen Vladimir Zhirinovski ja kommunistijohtaja Gennadi Zjuganov kuin hyökkäävän nationalismin ideologi Aleksandr Dugin ja Kontupohjan kaukasialaispogromit junaillut maahanmuuton vastustaja Aleksandr Belov.

Sikäli Vihavaisen näkemys Euroopasta linnoituksena edustaa selvää suomettuneisuutta, eli venäläisen suurvaltaideologian sisäistämistä.

Tällainen vanhaidealistinen kulttuurikonservatismi ja normiuskonto saneli ahtaat rajat suomalaiselle ajattelulle 1930-luvulla, kun koskenniemeläisyys, aitosuomalaisuus ja Saksa-sympatiat olivat nousussa.

Tänään Vihavaisen kypäräpäinen pappi näyttää anakronismilta, eli se sijoittuu väärään aikakauteen – kuin Maila Talvio ilmestyisi karttakepillä huitoen jäkättämään Mikko Rimmiselle.

Teesi islamin aggressiivisuudesta on essentiaalinen, eli olemuksellinen. Ihme, että historian professori sortuu näin alkeelliseen, historiallisen selitystavan vastaiseen metafysiikkaan.

Historioitsija Vihavainen ja lingvisti Halla-aho paljastuvat hengentieteilijöinä harrastelijoiksi, jotka eivät tunne edes oman kulttuurinsa juuria: antiikin perintö ja herätteet renessanssiin tuotiin keskiajalla Eurooppaan nimenomaan islamilaisesta kulttuurista.

Suvaitsevaisuus–dogmaattisuus- ja sotaisuus–rauhanomaisuus-mittareilla arvioituna islam on kutakuinkin identtinen kristinuskon kanssa.

Islamin nykyinen konservatiivinen jälkeenjääneisyys ja islamismin synty selittyvät historiallisilla tilanteilla ja prosesseilla – ei niistä mitään ylimaallista lopullista tarkoitusta löydy.

Vihavaisen taantumuksellinen visio todellisesta lännestä jää utopiaksi.

Hänen kaipaamansa porvarillinen menneen maailman Eurooppa ei tänään olisi uusi antiikin Ateena tai renessanssin Firenze, vaan Vladimir Sorokinin Pyhän Venäjän palveluksessa-kirjassa kuvattu painajainen.

1920-luvun Italia ja Saksa osoittavat, mitä sulkeutuneisuus tuottaa – kuten Putinin Venäjäkin.

Kulttuurikonservatismi kivettäisi ajatusmaailmamme. Pysähtynyt ja väsähtänyt vanha Eurooppa tarvitsee itse asiassa kiperästi maahanmuuton haastetta.

Uusien elementtien ja ennennäkemättömien haasteiden törmätessä perinteeseemme syntyy uusia kulttuurisia innovaatioita, jotka hedelmöittävät kultuuriamme.

Hyvä esimerkikki tästä on se, miten kolmas maailma ja etno ovat tuoneet vauhtia ja säpinää eurooppalaiseen nykykirjallisuuteen ja musiikkiin.

Maahanmuuttajien integroiminen vapauksiimme ja hyvinvointiimme pitäisi olla helppoa, tulevathan he tänne kohottaakseen elintasoaan ja elämänlaatuaan sekä lisätäkseen vapauksiaan.

Maahanmuuton tunnetut ongelmat ovat mielestäni osa byrokraattisen valtiollisen sosiaalipoltiikan yleistä kriisiä – samaa kuin terveyspolitiikassa ja työttömyyden hoidossa.

Vihavaisen mukaan venäläiset ovat ”kulttuurisesti meitä lähellä”. Hänen oppi-isänsä Huntington tosin pitää venäläistä kulttuuria läntisen vastustajana.

Myös Spengler näki venäläisyyden ei-eurooppalaisena, bysanttilaisena kulttuurina, jota määrää maaginen sielu.

Tänään Venäjä onkin sortunut nationalistiseen romantiikkaan ja irrationalismiin – mutta minusta se ei ole Venäjän henki, vaan historiallisen tilanteen luoma olosuhteiden oikku.

Me suomalaiset muistutamme varmaan venäläisiä juomatapojen, kesämökkeilyn ja mollisointuisen musiikin suhteen. Mutta tänään venäläiset kiivailevat Stalinin, kansallismielisyyden sekä aggressiivisen suurvalta- ja etupiiripolitiikan puolesta.

He hyväksyvät vähemmistöjen sorron, joka kohdistuu muun muassa suomalais-ugrilaisiin, ja ovat napit vastakkain lännen kanssa esimerkiksi Kosovon ja Tetenian kysymyksissä.

Mitä yhteistä tällä on meidän moniarvoisuutemme, EU:n arvoyhteisön, kanssa?

Euroopan paras perinne on toisinajattelu, loputon kritiikki ja skepsis. Se on antiikin, renessanssin ja valistuksen yleisinhimillisiä arvoja ja vapauksia: Sokrateen kahleetonta kyselyä, Lutherin omantunnon vapautta ja Strindbergin individualismia.

Länsi on aina saanut liikevoimansa hankautumisesta muihin sivilisaatioihin. Sen historian ydin on liike ja muutos, kehitys ja valistus, myyteistä vapautuminen ja relativismin vahvistuminen.

Dogmaattiset yhden totuuden valtakunnat ja totaaliset pelastuskertomukset – jotka eivät halua hyväksyä historian perimmäistä mielettömyyttä ja ironiaa – haastavat länsimaisen epäilyn.

Vihavaisen ja Halla-ahon ristiretki uhkaa siis eurooppalaisuuden perusarvoja.

Kirjoittaja on suomentaja ja Suomen Penin entinen puheenjohtaja. Häneltä ilmestyi vuonna 2008 Venäjää käsittelevä esseekirja Varastettua ilmaa.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.


Vihreä Lanka 5/2017

Lue

Vihreä Lanka

5/17


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Tuotantoeläimen lyhyt elämä (Sammeli Heikkinen & Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri