Tähtitieteilijä, ay-pomo ja ex-meppi puffaavat TVO:n ydinvoimalaa
Muun muassa tähtitieteen professori Esko Valtaoja, SAK:n johtaja Lauri Lyly ja demarien ex-euroedustaja Lasse Lehtinen kannattavat neljännen ydinvoimalan rakentamista Olkiluotoon. He esittävät näkemyksisään TVO:n Olkiluoto 4 -sivustolla.
Kannattajagalleria. TVO:n kampanjasivuilla tavoitellaan neljättä voimalaa Olkiluotoon.
Kuva: olkiluoto4.fi”1960-luvulla USA päätti ottaa avaruustutkimuksessa ykköspaikan ja perusti Apollo-tutkimusohjelman. Nyt tarvitsisimme uuden maailmanlaajuisen Apollo-ohjelman, tällä kertaa ydinvoiman tutkimiseen”, Valtaoja sanoo.
Hänen mielestään on turha puhua siitä, missä sähkö tuotetaan.
”Ei ole enää olemassa suomalaista, ruotsalaista tai saksalaista sähköä. On ajan ja energian haaskausta puhua vain Suomesta. Sähkö kulkee sinne, missä sitä tarvitaan ja ollaan valmiita maksamaan.”
Myös viivästymisistä ja turvallisuusongelmista kärsinyt Olkiluoto 3:n työmaa saa Valtaojalta kiitosta.
”Olkiluodon rakenteilla oleva laitosyksikkö on hyvä esimerkki eteenpäin vievästä ja tulevaisuuttamme rakentavasta ratkaisusta. Tarvitsemme lisää turvallista ja päästötöntä ydinvoimaa, myös Suomeen”, Valtaoja sanoo.
Valtaojan, Lylyn ja Lehtisen lisäksi TVO:n hanketta sivustolla tukevat Kemiran, Energiateollisuuden sekä Helsingin Energian ja Oulu energian edustajat.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Entäs naiset? (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Huono vertaus. (6.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Haavisto sopii pastoreillekin (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Pettynyt Valtaojaan
Pidin Esko Valtaojaa joitakin vuosia sitten tarkkanäköisenä ja viisaana miehenä, mutta viimeisimpien kirjojen ja kommenttien perusteella ukolla alkaa jo hihna luistamaan pahemman kerran..
Olkiluoto 3 on joka suhteessa epäonnistunut projekti. Turvallisuus on aivan oikeasti suuri kysymysmerkki, kuten myöskin voimalan toimintavarmuus. Tämän voimalan ohjausjärjestelmää on suunniteltu keskeisiltä osin vielä siinä vaiheessa kun keskeiset rakennekomponentit ovat olleet jo asennettuina. -ei hyvä (näin insinöörin näkökulmasta)
Tähtitieteilijälle luonnollista
Huomio Valtaojan kiinnostus "Big-Bang"-huuhaahan. Näkisi kerrankin ilmiön Turusta kiikareilla.
Valtaojasta
Anteeksi typeryyteni, mutta minkä ihmeen halivilivoon takia tätä asiaa täytyy kysyä Valtaojalta? Eihän hänen kannanottonsa voi mitenkään olla auktoritatiivinen. Sama kuin kysyisi Stubbilta kantaa kuluttajaviraston toimivalta-asioissa tms.
Kirjoita uusi kommentti