Epäreiluuden huippuvuosi
Vuodesta 2009 on tulossa oma lukunsa historiankirjoihin. Myöhemmin muistellaan, että sehän oli se vuosi, jolloin suomalainen yhteiskuntasopimus irtisanottiin.
Tänä vuonna tehdään useita kalliita päätöksiä, joiden laskut lankeavat pienille pätkätyösukupolville.
Toimittaja Josi Tikkanen laskee uutisessaan, että vanhemmat ikäluokat kuormittavat nuorempia tänä vuonna ainakin neljällä tavalla: valtionvelka kasvaa huimasti, Kööpenhaminassa sovittavat ilmastotoimet maksetaan vasta tulevaisuudessa, eläkejärjestelmä muuttuu nuoria syrjiväksi ja sosiaaliturvan uudistuksesta tulee pettymys pätkätyösukupolville.
Epäreiluuden tunnetta pahentaa se, että eläkejärjestelmää uudistava Jukka Rantalan työryhmä ja sosiaaliturvaa uudistava Sata-komitea työskentelevät maan tavan mukaisesti julkisuudelta piilossa ja työmarkkinajärjestöjen tahtoa noudattaen.
Suomalaisessa yhteiskunnassa tikittää aikapommi. Jos tunne sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta häviää, koko yhteiskuntamalli on vaarassa.
Vuonna 2005 tehty, nuoria rokottanut eläkeuudistus jäi nuorilta lähes huomaamatta, koska se oli niin vaikeaselkoinen ja koska silloin elettiin nousukautta.
Nyt ilmassa on merkkejä sukupolvikapinasta. Vaalirahakohu on osoittanut, ettei vanhaa maan tapaa enää hyväksytä. Myös esimerkiksi Katja Boxbergin ja Taneli Heikan Lumedemokratia-kirja on saanut ainakin nuorten toimittajien keskuudessa aikaan uudenlaista kritiikkiä perinteistä kabinettivaltaa kohtaan.
Ilmasto- ja eläkepommit on pakko hoitaa, mutta ne eivät hoidu, jos päätökset koetaan epädemokraattisiksi. Vähintä, mitä nyt voidaan tehdä, on huolehtia, että sosiaaliturva- ja eläkeratkaisut tulevat avoimeen poliittiseen valmisteluun.
Miksi työmarkkinajärjestöt nuhjaavat kabineteissa päättämässä asioista, jotka eivät niille kuulu? Miksi ne eivät hoida omia hommiaan: sovi keskenään tulokehyksistä ja rauhoita työmarkkinoita?
- Ihan normaalia (13:03)
- Pakko parantaa (11:52)
- Lukuvinkki (10:51)
- Ihan mahtavaa? (10:39)
- GM vrs. luomu (08:02)
- Kalttaus elävältä on ok (8.2.2010)
- Putkiremontti (8.2.2010)
- Vesivarojen yksityistäminen (8.2.2010)
- Mikä pointti? (8.2.2010)
- No mitä sitten? (8.2.2010)
- Ydinvoimaa (8.2.2010)
- Sikojen kalttaus elävänä (8.2.2010)
- Valinnan Pakko (8.2.2010)
- Minäkin komppaan, (7.2.2010)
- Ihmisyyden mitta! (7.2.2010)
- Hip hurraa (7.2.2010)
- Ensi talvena samaa herkku? (7.2.2010)
- Mikä on oleellista? (6.2.2010)
- GM elintarvikkeet (6.2.2010)
- Putkiremontti (8.2.2010)(33 kommenttia)
- MAKEA VESI (8.2.2010)(4 kommenttia)
- Pakkoruotsi (8.2.2010)(14 kommenttia)
- Mikä ilmastonmuutos? (6.2.2010)(53 kommenttia)
- (8 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (5.2.2010)(9 kommenttia)
- Matkailu ja ilmastonmuutos (4.2.2010)(3 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (3.2.2010)(43 kommenttia)
- Voiko kahdella pallilla istua yhtä aikaa? (30.1.2010)(1 kommentti)
- Öljylämmitys (29.1.2010)
- Mistäs saatais Vihreille oma keskustelupalsta? (29.1.2010)(25 kommenttia)
- Kalle Päätalo (28.1.2010)(1 kommentti)

















no siksi
"Miksi työmarkkinajärjestöt nuhjaavat kabineteissa päättämässä asioista, jotka eivät niille kuulu? Miksi ne eivät hoida omia hommiaan: sovi keskenään tulokehyksistä ja rauhoita työmarkkinoita?"
lue nyt hyvä Elina leif fagernäsin haastattelu langasta . hänhän ylistää
suomalaista työmarkkinakulttuuria - kuinka työntekijä- ja työnantajajärjestöillä on eurooppalaisittain harvinaisen erikoisen
hyvät välit ...
saunanlauteillakin istutaan yhdessä ...
no tällainen maan tapa on ihan sitä ihteään - neukkulan aikoja -
ei meillä ole ollutkaan mitään oikea demokratiaa - arkadianmäelle on
heivattu / heivautunut ostettuja ukkoja - mtkn , sakn ja ekn -
ja jännitetty sitten suurta näytelmää - tupoa - koko kansa .
vaikka käsikirjoitus on laadittu kabineteissa jo paljon ennen esitystä
mitä voit odottaa tuetulta ja evästetyltä edustajalta muuta kuin
tukijan ja evästäjän mielistelyä ?
nuorista vielä : meidän murkku ja sen kaverit katsoivat viime eduskuntavaalejen tv -paneelia . puoluejohtajat ja niiden sihteerit huusivat toistensa suuhun .
muksut sanoivat ettei yhtään respektiä, että miks ne huutaa ?
ihan lonkalta vastasin, että niiden on pakko kun ne on luvanneet niin
paljon sen vastineeksi että ovat ehdokkaina ...niillä on hätä saada sponsorinsa vakuuttuneiksi, että oma mies voittaa ...
ai vähän niinkuin formuloissa , kysyi yks , ja sanoi että eikö ne vois reilusti laittaa sellaiset haalarit joissa on logot kaikilta sponssaajilta...
olisi ainakin selvempää , kenen lauluja seuraavat neljä vuotta laulellaan ...
Saahan edes ilmaa
Siinäpä sitä tulevaisuuden veronmaksajan kelpaa hengitellä puhdasta ilmaa kun teollisuus on siirretty Kiinaan tai Intiaan ja lisäksi otettu huimaavasti velkaa ilmastomyötäjäisten maksamiseksi näille "kehitysmaille".
Raskastahan se on tuo velan maksu marjoja poimimalla, mutta ei voi mitään. Mattia & Vihreitä muistellaan lämmöllä.
Alas norsunluutornista, pyydän!
Suomalainen yhteiskuntasopimus irtisanottiin lopullisesti vuonna 1995, kun Lipposen I hallitus astui ruoriin ja jatkoi Ahon kriisihallituksen kriisitoimia jo nousukaudenkin aikana ja lopetti ns. hyvinvointivaltion.
Jos arvon päätoimittaja viitsisi tipahtaa hyväpalkkaisen pt-palkkansa avulla ylläpidetystä paremman ihmisen norsunluutornista, voisi kenties tällaiset "juuri nyt meni pieleen" -sepustukset kenties jäädä vähemmälle.
Missä olit, kun yhteiskuntasopimus irtisanottiin? Mitä teit? Miksi et astunut verbaaliutopiastasi tavallisen ihmisen tasolle, siis ajamaan köyhyysloukkujen poistamista ja parempaa hyvinvoinnin tasoa yhteiskunnan alempitasoisille? Miksi, toimittajaveljiesi ja -siskojesi kanssa vielä potkit köyhiä päähän väittämällä heitä tyhmiksi otuksiksi, jotka kaljahuuruissaan äänestävät äärioikeistoa? Miksi et tyydy olemaan vaikuttaja-IHMINEN, vaan jatkat Langan ja Vihreiden "olemme parempia (yli-?) ihmisiä" -linjaa?
Kirjoita uusi kommentti