Kiljua vai hilloa?

Tämä on se viikko kun kuuluu kitistä uudistuneesta Hesarista. Ensimmäisen ja neljännen valtiomahdin ero kun on kansalaisten mielestä se, että ensimmäisen pitäisi uudistua, mutta neljännen ei.

Yhdistävä tekijä taas löytyy siitä, että kummallakin on vähän vaikeuksia tavoittaa kohderyhmiään. Internet korvaa sanomalehden ja anonyymikommentointi äänestämisen ja poliittisen toiminnan.

Muutenkin neljäs valtiomahti Hesari muistuttaa lutuisasti sitä ensimmäistä. Se puhuu liikaa itsestään eikä maailmasta ja sen keulassa on laitostumisen kautta elämästä vieraantuneita setiä ja tätejä.

Poliittisen liikkeen uudistuminen on hyvin erilainen asia riippuen siitä, puhummeko oikeiston vai vasemmiston uudistumisesta. Oikeiston myy menestyksen teologiaa, jossa terveys, varallisuus ja menestys ovat seurausta oikeanlaisesta uskosta: oikeistolaisesta jee-jee-meiningistä. Vasemmisto taas myy unelmaa muutoksesta parempaan.

Historiallisesti suurin muutos eduskunnassa toimivan oikeiston ja vasemmiston välillä on roolinvaihdos sen suhteen, kumpi on konservatiivinen poliittinen liike sanan alkuperäisessä merkityksessä.

Oikeisto ei enää paheksu lyhyitä hameen helmoja, kondomimainoksia ja maailmallista menoa, vaan kampanjoi Suomen osaksi Euroopan Unionia ja avoimia markkinoita. Vasemmisto taas ei enää puhu edessä siintävästä, poliittisen taistelun kautta saavutettavasta paratiisista, vaan muistoissa kullatusta menneisyydestä. 

Siinä missä Hesari on päättänyt kohdata muuttuvan maailman nostamalla avoimesti toimittajan oman mielipiteen melkein jokaisen jutun kylkeen, vasemmisto on tähän saakka yrittänyt uudistua korvaamalla konkreettiset tavoitteet jonkinlaisella hämärällä unelmapuheella. Ongelma on vaan siinä, että oikeistosta hämärä unelmapuhe tulee paljon paremmin puetussa paketissa.

Valtavirran vasemmiston pitäisikin palata konkretiaan. Ja jos keskimäärin eläkeikäisestä vasemmistosta ei ole enää muutoksen julistajaksi, se voisi sentään paketoida menneisyyden perään kaihoamisen vähän paremmin.

Vaikka niin, että siitä huolimatta että perinteinen vasemmisto ei enää ole kiljun käymistä ruokkiva sokeri, se voi silti olla mainio hillon säilöntäaine.