Katkerat poliitikot
Useilla aloilla ollaan sitä mieltä, että juuri omalla alalla meininki on mahdottominta ja alhaisinta.
Näyttelijät sanovat, ettei missään ole niin pahansuopaa kateutta kuin teattereissa. Tutkijat sanovat, ettei missään ole niin paljon selkäänpuukottajia kuin yliopistoissa. Poliitikot epäilevät, että valtuustoista löytyvät katkerimmat ja vainoharhaisimmat ihmiset.
On myös aloja, joissa arvellaan negatiivisista luonteenpiirteistä olevan hyötyä. Politiikassa on hyötyä vainoharhaisuudesta, sillä se auttaa huomaamaan vääryyksiä ja ennaltaehkäisemään kampituksia.
Lisäksi hyötyä on Valkoinen ritari -syndroomasta, jossa ihminen kuvittelee olevansa puhtoinen ja vain toiset ihmiset hänen ympärillään vajavaisia. Valkoisen ritarin ei tarvitse valehdella kertoessaan omasta erinomaisuudestaan, koska hän todella uskoo siihen.
Katkeruus ei ole yhden alan ongelma, mutta varmasti sitä kertyy eniten siellä, missä on ihmisiä, jotka kuvittelivat itsestään ja tulevaisuudestaan paljon. Tyydyttymätön kunnianhimo johtaa helposti katkeruuteen. Siksi se on myös ikäsidonnainen ongelma.
Kipeimmin katkeruus purskahtaa esiin nelikymppisissä ihmisissä, jotka joutuvat todistamaan nuorempiensa ohimarssin. On raskasta huomata, ettei itse enää ole se nuori lupaus. Silloin unohtaa, ettei kukaan ollut poliittinen lupaus itselleen, vaan muille. Muut eivät pettäneet entistä nuorta lupausta, vaan hän petti muut, kun ei kyennyt lupauksiaan lunastamaan.
Kyllä minussakin on katkeruutta. Tavoitteenani oli puolueen puheenjohtajuus ja ministerinpesti. Minut mestikseen siirtäneestä tapahtumasarjasta voin syyttää lähinnä itseäni. Kuten kollega Kari Uotila (vas) minulle 2007 rehellisesti totesi, ministerihissin suhteen en ollut edes oikeassa rappiksessa.
Katkeruus politiikassa tapaa kummuta siitä, ettei koe saaneensa niitä pestejä ja sitä arvostusta, jotka omasta mielestään olisi ansainnut. Silloin unohtaa, ettei yleensä ole huonommilleen ja ilman syytä hävinnyt.
Toiset katkeroituvat, koska eivät koskaan pääse kaupunginhallitukseen. Toiset eivät pääse eduskuntaan, toiset ministeriksi.
Parhaimpia palkintopalleja on vähän ja myös takavasemmalta voi vaikuttaa yhteiskunnan kehitykseen suuntaan. Useimmat ovat kuitenkin lähteneet politiikkaan asioiden, ei oman uransa vuoksi. Jossain vaiheessa se vain monilta unohtuu.
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








"Kunnianhimo " on hieno termi
"Kunnianhimo " on hieno termi paljon kuvaavampi kuin englannin ambition. Joku himoitsee uhkapeliä, hän on peliaddikti. Toinen himoitsee viinaa, hän on alkoholisti. Kolmas himoitsee lapsia, häntä kutsutaan pedofiiliksi. Kun joku himoitsee kunniaa hän on ..... kunnianhimoinen? Selvää on, että kun kunnianhimo yhdistetään suuruudenhulluuteen saadaan poliitikko.
Kaikki yllämainituitut himot ovat vain heijastus selvittämättömistä henkilökohtaisista asiosta (pl. pedofilia eräiltä osin). Katkeruus, kun himo ei ole tyydyttynyt, on vain osoitus että on yhä harhainen ja asemalla.
Miksi on näin?
Näinhän se menee, kuten Rosa toteaa omalta kohdaltaan. Toisaalla "Tontilta Kaikkien puolueiden persut 23.11.2009" summaa poliittisen eliitin erinomaisuuksia ja niiden lumoon jäämisen vaikutuksia. Ja toisaalta Elina Tonttilan kyyninen " Euroopasta, Odotuksia 20.11.2009" näkee miten turhaa on kansalaisen seurata näiden edustajinsa ja heidän piälyshankilöiden antamien lausuntojen merkityksiä elämän arjessa.
Mikään tänään sanottu ei päde enää huomenna, vaalit ovat harmaata hurmetta ja vaikka jokunen edustaja vaihtuisikin , niin systeemi pitää arkaisen järjestelmänsä tiukasti keskusvallan peukalon alla, niin politiikassa, hallinossa kuin oikeuslaitoksessa.
Kunnianhimo ja intohimo jonkin saavuttamiseksi tulee kyllä eroittaa toisistaan.
Erkki Pulliainenkaan ei aina jaksa kantaa järjen sisäistä liekkiä alvariinsa.
Osmo luovutti jo, Rosa ja Elina sentään vielä jaksavat.
Sorry, Elina
on kylläkin Hirvonen, eikä Tonttila, kuten edelliseen viestiin laitoin. Anteeksi.=
Onko yhteiskunnassa jotain
Onko yhteiskunnassa jotain pahasti vialla, kun suurin osa ihmisistä on katkeria. Olisi ehkä hetki syytä miettiä itse kunkin...
Hienoa
Rehellisyys on aina kaunista.
peliä se vaan on...
"Silloin unohtaa, ettei yleensä ole huonommilleen ja ilman syytä hävinnyt."
Hyvä ajattelumalli elämässä yleensä. Mitä tulee poliittisiin nimityksiin -lukien mukaan virkanimitykset, joissa värillä on väliä- niin en kyllä tuota niele.
Kirjoita uusi kommentti