Opintotuki pannaan uusiksi
Opintotuen uudistaminen herättää yleensä suuria tunteita, mutta nyt kun siihen ollaan tekemässä merkittäviä rakenteellisia muutoksia, puolueet ja opiskelijajärjestöt ovat hiljaa.
Uutta voimaa. SYL:in tuore puheenjohtaja Matti Parpala (kok) aikoo laittaa tuulemaan. ”Puolueet tekevät ensi vuonna eduskuntavaaliohjelmia. Meidän pitää olla aktiivisesti mukana valvomassa opiskelijoiden etua kaikissa työryhmissä ja pumpuissa, joissa tavoitteita käsitellään.
Kuva: Mikael AhlforsOpintotukeen toivotut korotukset ovat jäämässä talouden taantuman vuoksi niukoiksi. Samalla tuen saamisen ehtoja aiotaan tiukentaa, eli tukea saadakseen opiskelijan pitää suorittaa entistä enemmän opintopisteitä.
Suunnitteilla on kuitenkin opintotuen sitominen indeksiin. Tämä pitkään odotettu parannus suitsii tehokkaasti uudistuksen arvostelua.
Opetusministeriön asettama työryhmä lyö esityksensä yksityiskohdat lukkoon ensi viikolla. Tavoitteena on opiskelijoiden nykyistä nopeampi valmistuminen.
Suomen ylioppilaskuntien liiton puheenjohtajaksi viime viikonloppuna valittu Matti Parpala (kok) pitää opintotuen uudistusta pohtivan työryhmän luonnosta pääosin hyvänä.
”Opintotuen sitominen indeksiin ja huoltajakorotuksen myöntäminen perheellisille opiskelijoille ovat isoja parannuksia. Tosin, vaikka opintotuki sidotaan indeksiin, on opintorahan taso edelleen niin matala, ettei sillä pysty kokopäiväisesti opiskelemaan.”
Huonona Parpala pitää työryhmässä esillä ollutta vaatimusta opintosuoritusten vähimmäismäärästä. Luonnoksen mukaan opiskelijan pitää suorittaa vuodessa vähintään 20 opintopistettä tai opintotuki katkeaa, vaikka olisi nostanut vain yhden tukikuukauden.
”Vähimmäisopiskelumääritelmä todennäköisesti aiheuttaa vain turhaa stressiä ja ja tippumisvaaraa niille opiskelijoille, jotka muutenkin ovat heikoissa kantimissa”, Parpala sanoo.
Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitosta Samokista uudistusta ei haluttu vielä tässä vaiheessa kommentoida.
Suuret parannukset opiskelijoiden toimeentuloon jäävät nyt tekemättä.
”Keväällä käyty keskustelu oli erilaista, silloin oli optimismia sen suhteen voisiko opintotukipottia kasvattaa. Kesällä keskustelun sävy muuttui pessimistisemmäksi. Siinä mielessä uudistus sattui huonoon saumaan”, sanoo työryhmässä mukana oleva SYL:in varapuheenjohtaja Leena Pihlajamäki.
Uudistusten lisäksi työryhmässä on keskusteltu opintotuen luonteesta.
”SYL:in mukaan opintotuki on nytkin opiskelijan perusturva eikä siihen voi suhtautua vain koulutuspoliittisena työkaluna. Opetusministeriö taas ei luonnollisesti halua katsoa tukea pelkkänä sosiaaliturvana”, Pihlajamäki sanoo.
Esitys opintotuen uudistamisesta on tarkoitus luovuttaa kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinille joulukuun 8. päivä.
Lisää aiheesta:
- Ehdotuksia opintotuen uudistamiseksi (26.11.2009)
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Myöhässä
"SYL:in tuore puheenjohtaja Matti Parpala (kok) aikoo laittaa tuulemaan. ”Puolueet tekevät ensi vuonna eduskuntavaaliohjelmia. Meidän pitää olla aktiivisesti mukana valvomassa opiskelijoiden etua kaikissa työryhmissä ja pumpuissa, joissa tavoitteita käsitellään."
Ainakin suurimmat puolueet ovat tehneet eduskuntavaalityötä jo tämän vuoden ja viimeistään keväästä tavoitteet löydään lukkoon. Vähän myöhässä taitaa SYL olla, jos työtä ei ole tänä vuonna tehty.
Lainaus: Huonona Parpala
Lainaus: Huonona Parpala pitää työryhmässä esillä ollutta vaatimusta opintosuoritusten vähimmäismäärästä. Luonnoksen mukaan opiskelijan pitää suorittaa vuodessa vähintään 20 opintopistettä tai opintotuki katkeaa, vaikka olisi nostanut vain yhden tukikuukauden.
No eipä tuo kyllä ole kohtuutonta, päinvastoin. Vaikka itsekin olen sitä mieltä että opintotuki on aivan kohtuuttoman matala verrattuna siihen mitä elämäntapatyöttömät, maahanmuuttajat ja juopot valtiolta saavat, 20 opintopistettä vuodessa ei pitäisi olla kenellekään mahdoton tehtävä. Maisterintutkintoon menee tuolla vauhdillla vaatimattomat 15 vuotta, ja se on aivan liikaa.
Kirjoita uusi kommentti