Suomelle kunniapalkinto Kööpenhaminassa

10.12.2009

Naisjärjestöt luovuttavat tänään torstaina Suomelle Gender Championship -kunniapalkinnon Kööpenhaminassa.

Vedenhaussa. Ilmastonmuutos vaikeuttaa ruuan ja veden saantia erityisesti kuivilla alueilla Afrikassa.

Kuva: Flickr / nate_76 (CC-BY-NC)

Suomen valtuuskunta saa samalla balsamia haavoihinsa, sillä Suomi sai heti neuvottelujen aluksi maanantaina kansalaisjärjestöiltä Päivän fossiili -palkinnon, joka jaetaan vastuuttomimpia ilmastonäkemyksiä esittäneille maille.

Naisjärjestöjen palkinto jaetaan nyt ensimmäistä kertaa ilmastoneuvotteluiden historiassa. Suomi saa palkinnon, koska on esiintynyt näkyvästi naisten roolin tunnustamiseksi ilmastoneuvotteluissa.

"Olemme runsaan vuoden ajan työskennelleet sen eteen, että naisten panos ja sukupuolinäkökulma otetaan huomioon uudessa ilmastosopimuksessa", sanoo ilmasto- ja tasa-arvoasioiden erityisedustaja Aira Kalela Suomen valtuuskunnasta.

Nyt naisten rooli on saatu kirjattua Kööpenhaminan sopimusluonnoksen johdantoon sekä sopeutumista ja kehitysmaiden kapasiteetin rakentamisesta käsitteleviin lukuihin.

"Esimerkiksi Afrikassa yli 80 prosenttia ruuantuotannosta on naisten vastuulla. Kotitalouksien käyttöön tulevasta vedestä naiset huolehtivat kokonaan. Naiset siis joutuvat kehitysmaissa tekemään sopeutumistyön. Sitä ei ole aiemmin oivallettu", Kalela sanoo.

Suomi on myös perustanut naisdelegaattien rahaston, jolla tuetaan kehitysmaiden naisten osallistumista neuvottelukokouksiin. Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluihin osallistuu Suomen tuella 21 naista, joista suurin osa tulee Afrikasta.

Naisjärjestöjen iltapäivällä luovuttaman palkinnon vastaanottaa Suomen pääneuvottelija Sirkka Haunia Kööpenhaminan Bella Centerin neuvottelukeskuksessa.

Myös muu työ on afrikkalaisnaisten heiniä

Jouko Lilja | 10.12.2009 17:16

Naiset tekevät lähes kaikki raskaat työt sillä mantereella aina maataloudesta lähtien. Naisten heikko asema onkin yksi suurimmista syistä köyhyteen koska se johtaa lasten kehnoon koulutukseen ja liikakansoitukseen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.