Uskonto pois joulusta!
”Millä oikeudella kirkko oikein omii itselleen joulun kaltaisia kivoja perhejuhlia?” mietin lukiessani jälleen yhtä kirkon tiedotetta, jossa korostettiin joulun alkuperäistä sanomaa.
Kiukkuni on tietysti lievästi outoa, mutta ehkä sen takana on jotain.
Esimerkiksi joulu juontaa juurensa jo pakanuuden ajalta, joten alkuperäisyydestä voi olla montaa mieltä. Se ei kuitenkaan ollut kiukkuni pointti. Ehkä loukkaannuin, koska pidän joulusta, mutta en uskonnosta.
Minulle joulun syvin olemus on mukava yhdessäolo perheen ja ystävien kesken. Se on se alkuperäinen ja todellinen merkitys.
Uskonnon koen pikemminkin tämän yhdessäolon vastakohdaksi. Vaikka uskonto on yleensä yhteisöllistä, se myös rajaa ulkopuolelleen, pahimmillaan syrjii ja rikkoo.
Luultavasti ei-uskovana käsitän asian ihan väärin, mutta minusta uskonto on pelottava yli-inhimillinen idea. Jos kyse on maailman luojasta, lopullisesta totuudesta ja kuolemattoman sielun pelastuksesta, millään muuallahan ei ole mitään merkitystä.
Tai näin ainakin tuntuvat ajattelevan ne uskovat, jotka katkovat välinsä ei-uskoviin lähimmäisiinsä tai koettavat jatkuvasti käännyttää heitä.
Biologisina laumaeliöinä meillä on tarve läheisyyteen ja hyvään oloon. Joulu ja muut juhlat kunnioittavat näitä tarpeita. Voidaksemme siirtyä jouluoloon, tarvitsemme kulttuurisia symboleja ja tarinoita.
Sellaisiksi voivat käydä kristillisetkin kertomukset, kunhan – Herra nähköön – niille ei anneta mitään uskonnollista merkitystä.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








HyvääS esonkia
Pohjois-Amerikassa joulu on poliittisen korrektiuden nimissä jo lähes korvattu käsittellä Holiday ja Season. Siispä, hakekaamme esimerkki sieltä ja korvatkaamme Joulu vaikka käsitteellä Sesonki.
Joten, hyvää Sesonkia vaan :-))
Muslimin ja juutalaisen Joulu
Mielenkiintoinen avaus. Olen usein miettinyt, miten asettuisi käsitteenä muslimin tai juutalaisen joulu?
Te jotka olette maailmaa nähneet, miten joulua vietetään arabimaissa tai Israelissa? Onko Mekassa tai Jerusalemissa jouluvaloja, tuleeko näihin paikkoihin myös lapsille joulupukki?
Jos joulupukki ei tule arabilapselle, voidaanko tämä katsoa syrjinnäksi.
Ai joo, mutta kun joulu onkin Sesonki, niin se onkin sesonkipukki joka tulee jakamaan sesonkipuun alle kerätyt sesonkilahjat. Ja sitten sesonkiaterian jälkeen lauletaan sesonkipuun ympärillä nämä sesonkilaulut.
Tähän joutuu taivuttamaan myös tunnetun sesonkiaiheisen sananparren uuteen muotoon: Sesonki juhlista jaloin, pikkusesongista nelin kontin :-)
Joulun henki käy ylle maan
Eikös joulua vietetä siksi, että Jeesuslapsi, Petteri-Punakuono ja lukemattomat tontut aikoinaan Saturnus-jumalan kunniaksi kaatoivat kuusia Lähi-Idässä, sekä jakoivat suklaata lapsille ja söivät harmaasuolattua kinkkua?
Jopas
Minulle joulu on vapahtajamme syntymäjuhla. Sisätölle se saa minun puolestani merkitä mitä tahansa. Miten sopii uskonnonvapauteen se, että uskonto otettaisiin pois kristittyjen joulusta ja mentäisiin uskonnottomien ehdoilla?
"Sellaisiksi voivat käydä kristillisetkin kertomukset, kunhan – Herra nähköön – niille ei anneta mitään uskonnollista merkitystä."
Öh...Miten kertomus tai ylipäätään mikään asia voisi olla kristillinen, jos sillä ei olisi uskonnollista merkitystä?
"Luultavasti ei-uskovana käsitän asian ihan väärin, mutta minusta uskonto on pelottava yli-inhimillinen idea."
Juu, vaikuttaa siltä, että käsität vähän väärin tai et käsitä ollenkaan. Minun raamattuni ei kehota katkomaan välejä ei-uskoviin, joten ainakaan alkuperäiseen kristinuskoon sellainen ei kuulu. Se on ihmisestä itsestään lähtevää käytöstä. On eri asia sitten, jos ei-uskova tai kuka tahansa muu yrittää käännyttää pois uskosta. Silloin on parempi vaikka katkaista välit. Luulenpa, että juuri näin ei-uskova ajattelee ja toimii suhteessa uskovaan omaiseensa, joka yrittää käännyttää.
Joulu, pääsiäinen, juhannus ja pyhäinpäivä
Nämä juhlathan ovat alkujaan ei-kristillisiä. Kirkko on "sattumalta" sijoittanut näille päiville omia juhliaan. Ennen juhlittiin pimeimmän ajan ohitusta, kevättä, keskikesän valoa ja sadonkorjuuta.
Saudi-Arabia kasvoi aikanaan kuusimetsää
*** Petteri-Punakuono ja lukemattomat tontut aikoinaan Saturnus-jumalan kunniaksi kaatoivat kuusia Lähi-Idässä, ***
Niin, kuten tiedettyä Saudi-Arabia kasvoi aikanaan kuusimetsää, kunnes innokkaat joulukuusenkaatajat pääsivät hakkaamaan kaikki puut pois. Sitten seurasi tuulieroosio eikä pienet kuusentaimet enää jaksaneet kasvaa.
Tällaista oli odotettavissa....
....vihreiltä. Kuinkas muuten.
Helsingin kaupungin valtuuston vihreät vastustivat kappelin rakentamista Kamppiin vedoten uskonnonvapauteen...ja Suomen vihreät haukkuivat Sveitsin minareettikielto vedoten uskonnonvapauteen.
Vaikka olen itsekin ei-uskovana pidän vaatimusta uskonnon poistamisesta joulusta pöyristyttävänä. Vaatisivatko vihreät uskonnon poistamista Ramadanista????
Kaikki merkit osoittavat, että vihreät (Saudi-Arabian lippu on vihreä) ovat piiloislamilaisia. Jos he jatkavat tällä linjalla he voivat kohta saada puoluetukea suoraan Saudi-Arabiasta.
Uskonto pois Ramadanista
Vietetään sitä vain syömisen ja yhdessäolon juhlana.
Uskonto herättää tunteita
Uskonto herättää tunteita suuntaan jos toiseen.
Emerituspofessori ja vasemmistoradikaaliksikin tituleerattu Antti Eskola kertoo omaelämäkerrassaan "Mikä henki meitä kannattaa" myös uskonnollisista pohdiskeluistaan. Pieni lainaus Eskolan kirjasta:
"... Hämmästyin oivaltaessani, että tämä lukemattomille ihmisille tärkeä ja herkkä elämismaailman uskonnollinen osa jää ateisteilta ja uskonnottomilta ihmisiltä ehkä kokonaan ymmärtämättä. Ilmankos vapaa-ajattelijoiden uskontoon kohdistamat herjat vaikuttavat usein niin yksinkertaisilta, että niiden lukeminenkin hävettää."
Itse olen tapakristitty, muotokristitty, millä nimellä vain, ja uskontoon/uskontoihin suhtaudun melko liberaalisti. Joulun kuitenkin miellän uskonnolliseksi juhlaksi.
Miksi en päästää vihreitä valjastamaan maasturiani?
Koska he ovat täysiä tonttuja.
Adaptaatiota
Adaptaatiota, hyvä Vesa, adaptaatiota. Sillä tavallahan kristillinen kirkkokin omi joulun itselleen. Jouluahan voitaisiin ryhtyä juhlimaan vaikkapa ilmastonmuutoksen lopettamasen juhlapäivänä. Ei muuta kuin sopivaa kaanonia kehittelemään!
Suomen joulu on skandinaavinen ja kristillinen juhla
Joulunvietossa on vahvasti kristillinen kerrostuma, jos on esikristillinenkin. Historiallisesti joulu on Suomessa myös suorastaan loukkaavuuteen asti skandinaavinen - ja läntinen - juhla. Nykyinen joulunvietto on perua koululaitoksen 1800-1900-lukujen vaihteessa levittämästä saksalaisesta, ruotsalaisesta ja länsisuomalaisesta juhlakaavasta. Samalla levisi myös skandinaavinen, esikristillinen tapa syödä pyhää sianlihaa jouluna. Itä-Suomen (joka sekin on tietysti loukkaava nimitys Karjalan ja vähän Savonkin kannalta) joulutapoja ei otettu yhteiseen kaanoniin. Vielä voisi olla näreissään siitäkin, että Savon ja luterilaisen Karjalan syksyn pääjuhla, kekri, painettiin koululaitoksessa täysin unohduksiin. Se kun ei ollut pohjoismainenjuhla... Idässä näet ei juhlittu juurikaan joulua, vaan juhlittiin nimenomaan kekriä - ja mitä moninaisimmin menoin.
No niin, menneet menneinä. Nykyinen kristillisjoulusuuttumus tuntuu olevan länsieurooppalaista perua. Suomessa voisi olla ennemminkin suuttunut kekrinvieton tuhoamisesta. Mutta niin siinä käy, joulussa on kerrostumia eri kulttuureista ja aikakausilta. Myös kristinusko oli omana aikanaan vihreää liikettäkin rajumpi radikaaliliike. Sen vallankumouksen muistumia joulussakin on - pyhän sianlihan, lahjojen ja tonttujen ohella.
joulukuun 25. päivä oli
joulukuun 25. päivä oli suosittu roomalaisten
aurinko-epäjumala juhlapäivä 200-luvulla.
myöhemmin paavi kehotti juhlimaan kristuksen
syntymää samaan aikaan.
jeesus syntyi syksyllä kun paimenet olivat kedolla laumojensa kanssa.
raamattu ei kehoita kristittyjä viettämään jeesuksen syntymä-juhlaa.
Kristillisyys ja Rooma
Niinkuin tuli jo ilmi, joulu on alunperin roomalaisten talvipäivänseisauksen juhla joka ajoittui 17 - 23.12 väliseen aikaan.
Roomalaiset uskoivat jumaliensa syntyneen tuolloin ja tuo aika nimettiin myös monen keisarin syntymäajaksi, oli se todellinen synnyinpäivä milloin tahansa.
Jeesuksen kuoleman jälkeen kristillisyys sai suuren jalansijan roomalaisten keskuudessa ja vaikka kristittyjä tapettiin suuria määriä, heidän lukumääränsä kasvoi. Tuon ajan keisarit tajusivat että kristityistä saisi suuren kannattajajoukon joten he alkoivat sekoittaa kristittyjen uskomuksia omiin roomalaisiin perinteisiin.
Koska Roomasta tuli lopulta kristillisyyden kehto, voidaan väittää että nykykristillisyydessä on paljon viitteitä muinaisesta roomalaisesta kulttuurista. Olisi naiivia väittää muuta.
Jeesuksesta tuli roomalaisten uusi jumala ja muinaisten tapojen mukaisesti hänen syntymäpäivänsä liitettiin talvipäivänseisaukseen. Näin kristillisyys sekoittui joulunviettoon.
Kun kristillisyys levisi muualle maailmaan, joulun viettoon sekoittui aina paikallinen kulttuuri. Siitä siis paikalliset vivahteet ja perinteet.
Onko kivaa mobata kristyttyjä?
Perusta oma juhla äläkä rutise muiden juhlista.
Muslimien juhlat
Muslimien juhlia vastaan Sisätöllä ei varmasti ole mitään. Ne ovat ihania, väistämättömiä ja rikastuttavia.
Me juhlimme hanukkaa
Me lopetimme joulun juhlimisen kun ateistit ja muut amalekilaiset tärvelivät lasten jouluilon.
Me juhlimme hanukkaa.
Se on taatusti uskonnollinen - juutalainen - juhla ja sitä juhlitaan sen kunniaksi, että Juudas Makkabealainen armeijoineen voitti hellenistien armeijan ja vapautti Juudean. Jerusalemin temppeli puhdistettiin ateistisesta saastasta.
Hanukka merkitsee minulle Jumalan voittoa kreikkalaisesta jumalattomasta filosofiasta.
Kaikille on jotain
Me juhlimme hanukkaa.
Minä ajattelin vetää perseet.
Sydämen kyllyydestä suu puhuu
Minä ajattelin vetää perseet.
Kukin juhlii sitä minkä itselleen tärkeäksi kokee.
Hyvää sesonkia!
Äiti, mitä tarkoittaa "season's greetings?" Eiks joulu oo Christmas?
johon hyvin vaivautunut ruukinmatruuna: "Se on kauppiaiden kieltä ja tarkoittaa "hyvää sesonkia!"
Joten hyvää sesonkia kaikille!
Hyvää sesonkia myös Vesalle!
Vesa Sisätölle
"Luultavasti ei-uskovana käsitän asian ihan väärin, mutta minusta uskonto on pelottava yli-inhimillinen idea. Jos kyse on maailman luojasta, lopullisesta totuudesta ja kuolemattoman sielun pelastuksesta, millään muuallahan ei ole mitään merkitystä."
Bravo. Tuohan kuulostaa jopa järkevältä syyltä uskontovihamielisyyteen.
Teologinen tarinatuokio
Luultavasti ei-uskovana käsitän asian ihan väärin, mutta minusta uskonto on pelottava yli-inhimillinen idea. Jos kyse on maailman luojasta, lopullisesta totuudesta ja kuolemattoman sielun pelastuksesta, millään muuallahan ei ole mitään merkitystä.
Käsitit aivan oikein. Jos pohdit kristityn tai muita vastaavia uskomuksia kantavan riskianalyysiä, helvetin ikuinen kadotus versus taivaan ikuinen onni kutistaa analyysin kaikki muut muuttujat äärettömän lähelle nollaa. Uskossaan johdonmukaisen uskovaisen tulisi käyttää kaikki aikansa ja resurssinsa taivaaseen pääsyn varmistamiseksi ja helvetistä poissa pysymiseksi, sillä mikä tahansa muu asia vaa'alla ei ole edes hyttysen ininää sellaisten äärettömien voittojen ja tappioiden rinnalla.
Miksei jokainen kristityksi itseään kutsuva sitten selaa Raamattua päivittäin ja etsi keinoja ja vihjeitä mahdollisuuksiensa parantamiseksi? Tässä kohtaa tullaan siihen käytännön elämän tosiasiaan, että puolet uskovaisista ei oikeasti usko omaa tarinaansa, vaan kokee vain tiettyyn konservatiiviseen kulttuuriryhmään kuulumisen kunniakkaaksi toiminnaksi. Toinen puoli ei taas edes ymmärrä koko tarinaa, vaan elää elämäänsä vaihtelevan johdonmukaisesti juoden olutta, riidellen puolisonsa kanssa ja ostaen lapsille rattikelkkoja jouluna – tämä porukka ei pelastuksen teologiasta mitään ymmärrä, vaikka uskontonsa tunnusmerkkejä kantaisikin.
Uskonto olisi ateistille pelottava yli-inhimillinen idea, jos sitä esiintyisi puhtaassa muodossa, mutta todellisessa elämässä "uskovien" välinpitämättömyys tekee siitä vain kulttuurisen kuoren. Ja ihan hyvä niin. Vain totalitääriset kultit ja satunnaiset uskontonsa käskyjä noudattavat sekopäät ovat oikeasti vaarallisia. Tästä syystä sekulaarin yhteiskunnan on pidettävä mm. koulutuksen keinoin huolta siitä, ettei mikään uskonnollinen oppirakennelma nouse objektiivisen ja järjellisen maailmankatsomuksen haastajaksi.
monergismi
"Uskossaan johdonmukaisen uskovaisen tulisi käyttää kaikki aikansa ja resurssinsa taivaaseen pääsyn varmistamiseksi ja helvetistä poissa pysymiseksi, sillä mikä tahansa muu asia vaa'alla ei ole edes hyttysen ininää sellaisten äärettömien voittojen ja tappioiden rinnalla."
Et näytä sitten koskaan kuulleen, että luterilaisuus on monergistinen muoto kristinuskosta.
Kirjoitus joka ei vaaranna taivaspaikkaani
Et näytä sitten koskaan kuulleen, että luterilaisuus on monergistinen muoto kristinuskosta.
En kirjoittanut erityisesti luterilaisuudesta, mutta totean, että sama lopputulos syntyy myös ennalta määrättyyn kohtaloon uskovien parissa. Itsensä uskovien porukkaan liittävistä puolet haluaa vain paistatella päivää muita-parempien-kerhossa, sillä jos he ymmärtävät ja uskovat monergistisen opin olevan totta, he voivat ihan yhtä hyvin polttaa Raamattuja kuin lukea niitä – sillä ei ole merkitystä uskon ja pelastumisen kannalta, taivaallisen ennalta päätetyn suunnitelman heitellessä väkeä paratiisiin ja kadotukseen. Se toinen puoli taas on yhtä pihalla kuviosta kuin ennenkin.
Kristillinen predestinaatio-oppi onkin melko huvittava viritys. Jos ihminen ei mitenkään voi vaikuttaa lopulliseen kohtaloonsa (esimerkiksi lukemalla Raamattua tai yrittämällä tulla uskoon), ja on olemassa piste, tässä tapauksessa kuolema, jota edeltävät ja seuraavat asiat eivät vaikuta toisiinsa, voit vapaasti kuvitella tuonpuoleisen vaikka vesinokkaeläinten asuttamaksi Muumilaaksoksi. Asialla ei ole merkitystä. Ja jos olet vakuuttunut jo saaneesi uskon armolahjan, et voi silti mitenkään auttaa muita siirtymään tästä hetkellisestä maallisesta vaelluksesta kohti paratiisia. Voit siis kuluttaa aikaasi vaikkapa kertomalla Muumilaakson tarinoita.
"Itsensä uskovien porukkaan
"Itsensä uskovien porukkaan liittävistä puolet haluaa vain paistatella päivää muita-parempien-kerhossa, sillä jos he ymmärtävät ja uskovat monergistisen opin olevan totta, he voivat ihan yhtä hyvin polttaa Raamattuja kuin lukea niitä – sillä ei ole merkitystä uskon ja pelastumisen kannalta, taivaallisen ennalta päätetyn suunnitelman heitellessä väkeä paratiisiin ja kadotukseen"
Raamattujen polttaminen on tuskin sellainen merkki, jonka perusteella ihminen ajattelee olevansa valittu. Kristinuskossa ja sen eri suuntauksissa on ajateltu erittäin paljon kuinka ihminen voi olla varma pelastuksestaan. Kalvinismissa tälläinen merkki saattoi olla esim. taloudellinen menestyminen, vaikka yleensä se oli ns. "hurskas" ja lainkuuliainen elämä. Kärjistäen sanoen, 100 vuotta sitten luterilainen kirkko opetti että pelastukseen riitti kaste ja maan (Suomen) lakien noudattaminen.
Mutta kiitos hyvistä nauruista ja hyvää uutta vuotta.
Valitut ja valitsemattomat
Raamattujen polttaminen on tuskin sellainen merkki, jonka perusteella ihminen ajattelee olevansa valittu.
Aivan totta, vaikkei luterilaiselle sellaisesta mitään haittaakaan seuraa.
Kristinuskossa ja sen eri suuntauksissa on ajateltu erittäin paljon kuinka ihminen voi olla varma pelastuksestaan.
Ihan varmasti näin on, joskin oppisuunnissa joissa ihminen ei voi vaikuttaa lopputulokseen millään tavalla, kyse on vain ja ainoastaan teoreettisesta mielenkiinnosta. Uskontoja ilman käytännön uskonnollista merkitystä.
Mutta kiitos hyvistä nauruista ja hyvää uutta vuotta.
Nauretaan täällä maallisen maailman puolella, sillä se on ainoa mitä meillä on. Hyvää uutta vuotta!
Svanslös
Valitettavasti olet melkein oikeassa. Mutta muitakin ryhmiä on kristinuskon kirjossa. Vain se, joka on pihalla aiheesta voi missata sen. Kuvauksesi on kuitenkin aika hyvä, jos ajatellaan Skandinaviaa tai USAa.
Katolisten, ortodoksien tai vaikkapa kveekarien joukosta löytyy suuria ryhmiä, jotka eivät sisälly kuvaukseesi
Melkein oikeassa, osa 2
Kristinuskossa on useita mielenkiintoisia ryhmiä aina kveekareista Westboron babtistikirkkoon. Jos itse olisin kristitty, tuntisin ehkä suurinta vetoa setiläiseen gnostilaisuuteen. On myös ryhmiä, jotka ovat lähtöisin kristillisistä piireistä, mutta joita ei enää itsessään voi kristillisinä pitää, kuten vaikkapa mormonit.
Jokainen ryhmä viilaa oppejaan suuntaan ja toiseen jatkuvassa aatteiden evoluutiotaistelussa, ulkoisten ja sisäisten tekijöiden paineessa. Noiden ryhmien teologisten viritelmien tarkastelu on kuin seuraisi värikkäitä lintuja lintulaudalla – biologeille/antropologeille se on kiinnostavaa tieteenä ja muille harmiton bongausharrastus. Niitä juutalais-persialaisia myyttejä mitä alkukirkko kenties on opettanut, on ajan saatossa taivutettu ja väännetty niin monelle mutkalle, että opillinen sisältö uskonnon harjoittamisena, siis erotettuna ryhmien valtapolitiikasta ja kulttuurijatkumosta, ei ymmärrettävästi ole nykypäivän sivistyneelle väelle kovinkaan mielekästä.
Lähetystyö tosin on mielestäni tärkeää, sillä pyrkimyksistämme huolimatta itäsaksalais-suomalainen koulujärjestelmä ei ole levinnyt ympäri planeettaa, eikä koulutus siten kitke uskonnon hölmöimpiä töräyksiä. Jos erilaisia ankeita kuolemankultteja kannattavia kansoja voidaan sivistämisen sijaan edes käännyttää johonkin maallistuneeseen kristinuskon suuntaukseen, kaikki voittavat.
Kirjoita uusi kommentti