Tällainen oli Oras Tynkkysen vuosi

4.1.2010

Vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen edistää omalta osaltaan politiikan avoimmuutta julkaisemalla vuosittain yhteenvedon omista tekemisistään.

Yksissä kansissa. Kansanedustaja Oras Tynkkynen kirjasi tarkasti viime vuoden tapahtumat ja julkaisi ne tänään nettisivuillaan.

Kuva: orastynkkynen.fi

Tänään maanantaina julkaistu vuosikertomus on järjestyksessään kuudes ja siitä ilmenee muun muassa, että vuonna 2009 Tynkkynen alkoi juosta, valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja matkusti junalla halki Yhdysvaltojen.

Viime vuonna hyväksyttiin myös Tynkkysen johdolla valmisteltu hallituksen ilmasto- ja energiapoliittinen selonteko.

”Jos joku olisi kolme vuotta sitten sanonut hallituksen hyväksyvän yksimielisesti tällaisen selonteon, olisin tuskin uskonut. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet. Valmius kunnianhimoiseen ilmastopolitiikkaan on selvästi korkeammalla tasolla kuin koskaan aiemmin”, Tynkkynen kirjoittaa.

Vuosikertomuksessaan Tynkkynen kertoo osallistuneensa vuoden aikana 114 eduskunnan täysistuntoon.

”Kevätistuntokauden keskusteluista ehkä eniten intohimoja herätti perheen sisäinen adoptio ja edustaja Pentti Oinosen (ps) puhe, jossa hän vertasi homoja koiriin. Itse olin kiinnostuneempi rekisteröityjen parien perheiden lapsien oikeusturvasta” Tynkkynen muistelee.

Hän laskee antaneensa viime vuonna yhteensä 141 haastattelua, joista 14 Vihreälle Langalle.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.