Vuosia sorvattu vesilaki vihdoin hallituksen käsittelyyn

14.1.2010

Hallitus käsittelee tänään uutta vesilakia, jota on valmisteltu jo kymmenen vuotta.

Suojeltava? SLL toivoo, että purot suojeltaisiin lähteiden tapaan luontotyyppeinä.

Kuva: SXC

Yksi kuumimmista kysymyksistä on uuden lain suhde uusiin vesivoimahankkeisiin, kuten Vuotoksen tekoaltaaseen. Keskusta on ajanut lakiin poikkeuspykälää, joka mahdollistaisi altaiden rakentamisen, vaikka niistä aiheutuisi merkittäviä haittoja luontoarvoille.

Vesilain uudistaminen kuuluu hallitusohjelmaan, mutta se voidaan hyväksyä vain, jos hallituspuolueet ovat asiasta yksimielisiä.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) esittelee lain hallitukselle ja asiasta järjestetään tiedotustilaisuus iltapäivällä.

Suomen luonnonsuojeluliitossa lakia odotetaan toiveikkaana.

”Vaikuttaa siltä, että tuleva vesilaki on positiivinen poikkeus murheellisessa ympäristössä. Monissa muissa ympäristölaeissa on menty viime aikoina jopa taaksepäin”, arvioi luonnonsuojelupäällikkö Ilpo Kuronen.

Hän muistuttaa, että vesiasioissa syntyy vaikeita tilanteita, joissa vastakkain ovat luonto ja talous tai työllisyys.

”Pienikin voimala voi tuottaa vuodessa 100 000 euroa, ja jos sen käyttöikä on 30 vuotta, se tekee kolme miljoonaa euroa. Miten sitä voidaan verrata jonkun maiseman arvoon?” Kuronen kysyy.

Hän odottaa mielenkiinnolla, miten laissa määritellään vesihankkeiden hyödyt ja haitat.

”Sellainen tuntuma on, että luontoarvot otettaisiin aiempaa paremmin huomioon”, Kuronen sanoo.

Luonnonsuojeluliitto on myös esittänyt, että purot tulee suojella laissa nykyistä tarkemmin.

Nykyinen vesilaki tuli voimaan vuonna 1962, minkä jälkeen lakia on muutettu useaan otteeseen. Vesilain uudistamistyö aloitettiin vuonna 2000 vesilakitoimikunnassa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.