Tässä on huippupankin sijoitusvinkki

15.1.2010

Ilmasto on paras sijoituskohde, arvioi Deutsche Bank. Pankin tekemän selvityksen mukaan energiatehokkuutta ja uusiutuvaa energiaa kehittävät yhtiöt olivat viime vuonna parhaita sijoituskohteita ja sama meno jatkuu vuonna 2010. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Hyvä kohde. Saksalaispankki neuvoo tekemään rahaa ilmastonmuutoksella.

Kuva: SXC

”Siirtymä vähähiiliseen talouteen ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tuo valtavasti uutta teknologiaa, teollisuudenaloja ja työpaikkoja”, sanoo pankin johtajistoon kuuluva Kevin Parker.

Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen estäminen on välttämätöntä, minkä vuoksi kyseessä "elinaikamme paras tilaisuus investoinneille”.

Parker ei ole erityisen huolestunut Kööpenhaminan ilmastokokouksen epäonnistumisesta, vaan sanoo, että yksittäisten maiden teot ovat tärkeämpiä.

”Tärkeintä on, etteivät maat jää odottamaan kansainvälistä sopimusta. Nyt tehtävät kansalliset ratkaisut ovat lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä investointien kannalta paljon tärkeämpiä kuin kansainvälinen päästöjen sääntely.”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.