Suur-Turun luominen hyödyttäisi ympäristöä
Turku haluaa teettää selvityksen siitä, voidaanko sen naapurikuntia yhdistää Suur-Turkuun.
Pitkulaista ja poikittaista. Lounais-Suomessa kuntia on vielä tiheässä. Turku haluaa selvittää, kannattaako sen, Kaarinan, Liedon, Raision, Naantalin, Rusko, Auran ja Vahdon yhdistyä.
Turun vihreiden mukaan Suur-Turun luominen voisi edistää kestävää kehitystä. Kaupungin ongelma on sen erikoinen pitkulainen muoto. Keskustaa lähinnä olevat hyvät rakennusmaat ovat pääosin naapurikaupunki Kaarinan puolella. Niinpä Turku joutuu kaavoittamaan massiivisesti edustallaan sijaitseville saarille.
”Se on kestävän kehityksen näkökulmasta huono suunta kaupungin laajenemiselle. Infrastruktuurin rakentaminen ja liikenteen järjestäminen saarille on hitaampaa ja vaikeampaa. Etäisyydet ovat pitkiä, joten myös liikennemäärät kasvavat”, Turun vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajan Mika Helva sanoo.
Turun seudulla on jo valmiiksi käynnissä monenlaisia kuntien yhteistyö- ja yhdistymissuunnitelmia. Naantali, Merimasku, Rymättylä ja Velkua ovat tehneet jo alustavat päätökset hynttyiden lyömisestä yhteen. Kaarina ja Raisio selvittävät tahoillaan liittoutumista pienten naapureidensa kanssa.
Kaupunginvaltuuston vihreät kannattavat vähintään Turun ja Kaarinan yhdistämistä, mutta muutkin selvityksessä mukana olevat kunnat ovat tervetulleita liitokseen. Ryhmällä ei ole kantaa kuntien pakkoliitoksiin, mutta Helva kannattaa niitä – kestävän kehityksen nimessä.
”Ajamamme pikaraitiotie ei tietenkään edellytä kuntaliitoksia, mutta se helpottaisi päätöksentekoa siitä.”
Pikaraitiotietä on suunniteltu kulkevaksi Turun, Kaarinan ja Raision alueilla.
Mahdollista on, että Turku jääkin loppujen lopuksi yksin.
”Se on jopa todennäköistä. Pienet kunnat yhdistyvät mieluummin keskenään kuin ison Turun kanssa. Epäillään, että haluamme käyttää vain hyväksi pienempiä naapureitamme”, Helva sanoo.
Turun kaupunginvaltuusto esittikin viime viikolla, että kuntarakenneselvityksen markkinointinimenä käytettäisiin Suur-Turun sijaan vähemmän imperialistista Uus-Turkua.
Käytännössä Turku etenee tekemällä aloitteen siitä, että Turun kaupunkiseudulla tehtäisiin kuntarakenneselvitys. Tällainen selvitys on monesti ollut lähtökohta kuntaliitoksille.
Turun aloite tulee sisältymään kaupunkiseudun yhteistyösuunnitelmaan, jonka se antaa sisäministeriölle myöhemmin syksyllä. Käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenneuudistus, eli Paras-hanke, edellyttää kaikilta kaupunkiseuduilta yhteistyösuunnitelmia.
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








