Sähkön säästäminen ei vähentänyt päästöjä
Sähköntuotannosta syntyvät päästöt kasvoivat viime vuonna, vaikka sähköä käytettiin 7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asia ilmenee Energiateollisuuden tänään keskiviikkona julkaisemista luvuista.
Teollisuus määrää tahdin. Muu sähkönkulutus kasvoi taantumasta huolimatta.
Kuva: Istockphoto / jaker5000Hiilestä, maakaasusta ja turpeesta aiheutuneet päästöt olivat viime vuonna 12,7 miljoonaa tonnia, eli 5 prosenttia enemmän kuin vuonna 2008. Kasvu johtui muun muassa sähkön ja lämmön yhteistuotannon supistumisesta, maakaasun korvaamisesta hiilellä ja biopolttoaineiden saantivaikeuksista.
Sähkönkulutuksen väheneminen puolestaan johtui taantumasta, joka leikkasi teollisuuden sähkönkulutusta 16 prosenttia. Muu sähkönkulutus kasvoi 2 prosenttia. Joulukuussa myös teollisuuden sähkönkulutus kääntyi jälleen kasvuun.
Suomessa käytettiin viime vuonna yhteensä 81,1 terawattituntia sähköä. Tästä 30 prosenttia tuotettiin sähkön ja lämmön yhteistuotannossa, 28 prosenttia ydinvoimalla, 15 prosenttia vesivoimalla, 11 prosenttia hiilellä ja muulla lauhdutusvoimalla ja 0,3 prosenttia tuulivoimalla. Tuonnilla katettiin hieman yli 15 prosenttia sähkönkulutuksesta.
Lisää aiheesta:
- Teollisuus: Sähkönkulutus kääntyy jälleen kasvuun (28.10.2009)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









1+1=?
Siispä tehokkaat keinot käyttöön päästöjen vähentämisessä = riittävästi lisäydinvoimaa. Jo pelkästään Helsingin lämmittäminen ydinvoiman hukkalämmöllä pudottaisi koko Suomen hiilidioksidipäästöjä 6% ilman kestämätöntä rasitusta veronmaksajille ja toisaalta riskejä bioenergian saannissa (jo tänä talvena polttopuun osalta on uutisoitu toimitusvaikeuksista).
Vesivoima supistui
Vesivoima supistui neljänneksen. Biopolttoainesta oli pulaa. Molempia on korvattu kaiketi hiilellä tai turpeella.
Teollisuuden CHP-tuotanto tuottaa siis vähemmän hiilipäästöjä kuin kaukolämmön yhteydessä tuotettu sähkö.
http://www.energia.fi/fi/ajankohtaista/lehdistotiedotteet/energiavuosi%2...
Mielenkiintoista. Uusiutuvien osuuden tavoite ja päästöjen vähenemä vuoteen 2020 mennessä on siis vaikea saavuttaa ilman kotimaista teollisuutta.
J.M.K: "Teollisuuden
J.M.K: "Teollisuuden CHP-tuotanto tuottaa siis vähemmän hiilipäästöjä kuin kaukolämmön yhteydessä tuotettu sähkö."
Väärä johtopäätös näiden lukemien perusteella:
"CHP-tuotanto (24,2 TWh) supistui lähes yhdeksän prosenttia teollisuustuotannon supistumisen vuoksi. Kaukolämmityksen yhteydessä tuotettiin sähköä kuitenkin prosentin verran enemmän kuin vuonna 2008, teollisuuden CHP väheni viidesosan."
Mutta asutuksen käyttämää kaukolämpöä tuotetaan enemmän, siis suurempi osuus, fossiilisilla polttoaineilla (maakaasu, kivihiili, turve) verrattuna teollisuuden CHP-tuotantoon. Metsäteollisuus tuottaa nimittäin kaiken lämpönsä ja osan sähköstään biopolttoaineilla.
Metsäteollisuuden supistuksista johtuu luultavasti myös biopolttoaineiden saantivaikeudet.
Ydinlämpö on epärealistinen ajatus
Ydinvoimaloiden hukkalämmön käyttäminen kaukolämmön lähteenä ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska ydinvoimalat eivät sijaitse riittävän lähellä asutuskeskuksia. Kaukolämmöstä saatavat tuotot eivät ole riittävän suuret, että investoiminen kaukolämpöputkien rakentamiseen olisi voimayhtiöille kannattavaa.
Ja tästä ilmiselvästä
Ja tästä ilmiselvästä kannattamattomuudesta huolimatta Fortum on valmis investoimaan 100 miljoonaa euroa mahdollisen Loviisa-3:n kaukolämpövalmiuteen?
"Ydinvoimaloiden hukkalämmön
"Ydinvoimaloiden hukkalämmön käyttäminen kaukolämmön lähteenä ei ole taloudellisesti kannattavaa, koska ydinvoimalat eivät sijaitse riittävän lähellä asutuskeskuksia. Kaukolämmöstä saatavat tuotot eivät ole riittävän suuret, että investoiminen kaukolämpöputkien rakentamiseen olisi voimayhtiöille kannattavaa."
Eikös tuulivoimastakin pitäisi luopua, kun se ei ole taloudellista ilman veromaksajien subventioita?.
Kirjoita uusi kommentti