Miespappi vaihtui naiseen Kirkkokahvissakin
Kirkon ulkomaanapu tuo yhdessä Tampereen kehitysmaakaupan kanssa maahan reilun kaupan Kirkkokahvia.
Kirkkokahvi sai alkunsa toisen maailmansodan jälkeen, kun Suomen luterilainen kirkko oli saanut jälleenrakennustyöhön suuria rahalahjoituksia muun muassa amerikkalaisilta ja ruotsalaisilta kirkoilta. Kirkko onnistui moninkertaistamaan saamansa avustusrahat ostamalla valtavan erän raakakahvia, paahtamalla sen ja myymällä hyvään hintaan pula-ajan markkinoilla.
Kirkkokahvi otettiin uudelleen myyntiin Kirkon ulkomaanavun 50-vuotisjuhlavuonna 1997. Tänä vuonna kahvipaketin kannessa komeillut vanha miespappi vaihtui ajanmukaisesti nuoreen naispappiin.
Kirkkokahvi paahdetaan ja pakataan Tansaniassa, jolloin tavallista suurempi osuus kahvin tuotosta jää paikallisille ihmisille. Kirkkokahvia myytiin viime vuonna 17 000 kiloa, pääasiassa seurakunnille.
Lisää aiheesta:
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







