Tiilikainen ryhtyi keskustan Tynkkyseksi
Varoitus: odotettavissa on jälleen yksi selvitys, jossa uudesta, ympäristöä säästävästä teknologiasta rakennetaan Suomen viennin kivijalkaa ja uutta Nokiaa.
Uusi Oras? Kimmo Tiilikainen haluaa selvittää, kuinka luonnonvaroja hyödynnetään fiksusti.
Kuva: Mikael AhlforsTällä kertaa puikoissa on keskustan vihrein mies Kimmo Tiilikainen.
Keskusta on juuri alkanut valmistella uutta ohjelmaa, jossa listataan puolueen tavoitteet tällä vuosikymmenellä. Tiilikainen vetää luontoon, luonnonvaroihin ja ilmastonmuutokseen keskittyvää kokonaisuutta. Sen pohjalta muotoillaan myös ensi vuoden eduskuntavaalien tavoitteet.
Tiilikainen toivoo, että keskusta tarjoaa ratkaisun maailman kahteen suureen ongelmaan: luonnonvarojen hupenemiseen sekä ilmastonmuutokseen.
”Tarvitsemme valtavan loikan materiaali- ja energiatehokkuudessa. Keskusta koettaa antaa vastauksen ympäristön ja talouden yhteensovittamisen haasteisiin.”
Tiilikaisen tehtävänä on kerätä ideoita keskustan kentältä ja rutistaa ne kasaan ensi kesään mennessä.
Keskustajohtoinen hallitus on teettänyt viime vuonna jo kaksi selvitystä energia- ja ilmastopolitiikasta. Oras Tynkkysen (vihr) vetämä ilmasto- ja energiapoliittinen tulevaisuusselonteko linjasi ilmasto- ja energiapolitiikkaa vuoteen 2050 asti, Mauri Pekkarisen (kesk) vetämä pitkän aikavälin ilmasto- ja energiastrategia vuoteen 2020.
Mitä uutta Tiilikaisella on annettavana ilmastopolitiikkaan?
”En tee linjauksia hallitukselle, vaan keskustalle. Katsomme asioita eteenpäin, sitä miten sovitamme yhteen talouden ja ympäristön kestävän käytön”, Tiilikainen sanoo.
Hänen mukaansa paras mittari sille on luonnon monimuotoisuuden säilyminen.
”Esimerkiksi talousmetsien hoidossa voitaisiin huomioida luonnon monimuotoisuus nykyistä paremmin.
Tiilikainen ei vastustele, jos seuraava tulevaisuuspoliittinen selonteko osuu hänen tehtäväkseen. Aihekin on jo lähes valmiina.
”Tulevaisuusselonteko voisi koskea luonnonvarojen älykästä hyödyntämistä ja biotaloutta. Tämä orastava talouskasvu ajaa nopeasti päin seinää, jos emme tee muutoksia talouden ja ympäristön suhteeseen”, Tiilikainen ennustaa.
Hänen mukaansa luonnonvarojen käytöstä ei ole vielä kirjoitettu läheskään tarpeeksi.
”Maailman niukoista resursseista pitää saada enemmän irti. Tällä sektorilla on äärimmäisen paljon tehtävää.”
”Tarvitsemme valtavan loikan materiaali- ja energiatehokkuudessa.”
Lisää aiheesta:
- Ei vielä, mutta... (21.1.2010)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Puhetta puhetta
Puhetta, puhetta piisaa. Suomalaiset poliitikot ovat tunnettuja siitä, että puhutaan ja puhutaan. Yhtä vaivaista metroakin rakennetaan puoli vuosikymmentä ja aina asetellaan työryhmiä jokaisen pienenkin asian takia. Saisiko Suomeen diktaattorin, joka laittaisi rattaat pyörimään?
Kirjoita uusi kommentti