Jumppatunnit vaarassa

22.1.2010

Mitä yhteistä on vammaisjärjestön palvelutalolla ja naisvoimisteluseuran jumppatunnilla? Ne ovat järjestöjen tuottamia palveluja, jotka ovat jatkuvasti uhanalaisia, koska ne voidaan tulkita myös yritystoiminnaksi.

Järjestöt tuottavat jo noin 20 prosenttia sosiaalipalveluista ja huomattavan osan esimerkiksi terveys- ja liikuntapalveluista.

Laman aikana palvelujen tarve kasvaa, mutta into niiden kehittämiseen on hiipumassa. Syynä on se, että verottaja, valtio ja Raha-automaattiyhdistys RAY ovat tulkinneet EU:n kilpailusäädöksiä tiukasti ja lopettaneet niiden perusteella järjestöjen tukia ja määränneet veromätkyjä .

Hallitus perusti syksyllä 2007 Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan Kanen parantaakseen järjestöjen toimintamahdollisuuksia.

Oikeusministeriön alainen Kane esittelee lähiaikoina hallitukselle suosituksensa, joista tärkeimpiä on se, että Suomen pitäisi käyttää EU:n suomaa liikkumavaraa ja tulkita järjestöjen tuottamat palvelut nykyistä useammin yleishyödyllisiksi.

Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) on korostanut, ettei EU:lla ole periaatetta, jonka mukaan järjestöt ja yritykset olisivat aina samalla viivalla, ja ettei siis Brysselistä ole kukaan tulossa lopettamaan naisvoimistelijoiden iltajumppaa.

Hallituksen oikea käsi ei kuitenkaan tiedä, mitä vasen käsi puuhailee. Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) on itsekin toivonut ”yhteisöllisyydestä” tilkettä julkisten palvelujen puutteisiin. Valtiovarainministeriöstä on kuitenkin valmistumassa järjestöjen verotusta käsittelevä esitys, joka ei helpota järjestöjen elämää niin kuin Kane olisi toivonut.

Hallitus siunaa lähiviikkona myös RAY:n kohutun uuden avustusehdotuksen, joka vähentää rajusti monen vanhan järjestön avustuksia. Taustalla on se, että RAY:n tuotot ovat laskeneet ja jakopolitiikka on uudistunut, mutta syytä on myös maan hallituksessa. Se on itse siirtänyt RAY:n tuottoja järjestöiltä valtionbudjettiin.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.