Voiko suojelupoliisin lakkauttaa?
Hallintovaliokunnan puheenjohtaja Tapani Tölli (kesk):
”Supon lakkautus ei ole realistista eikä edes tarpeellista. Sillä on edelleen merkittävä tehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa. Julkinen keskustelu on keskittynyt vain pieneen osaan Supon toimintaa. Tietysti Suponkin on seurattava aikaansa ja muututtava sen mukana.”
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok):
”Merkittävien tehtävien siirtäminen puolustusvoimille ei ole hyvä ratkaisu, koska Supo on kuitenkin luonteeltaan siviilipoliisi. Supon pitää voida toimia salaisemmin kuin muun poliisin. Sen vastapainona sillä tulisi olla muita tehokkaampi ja ulkopuolinen kontrolli.”
Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Salolainen (kok):
”Niiden tehtävien hoitoa, joista Supo vastaa, ei voida lopettaa. Itsenäinen valtio tarvitsee näitä toimintoja. Se missä tehtäviä hoidetaan, on hallinnollinen kysymys, johon en halua ottaa kantaa.”
Lisää aiheesta:
- Hautala lakkauttaisi Supon (24.8.2007)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)







