Alaston keisari ja pähkähullu ministeriö

Pysäyttäkää painokoneet! Olen keksinyt innovaation, jolla saadaan Suomi nousuun Luovan Talouden Visiolla!

Innovaatio on tässä: alan viedä suomalaista napanöyhtää Afrikkaan. Pakkaan nöyhdän hillopurkkeihin ja piirrän kanteen Suomen lipun. En toki vie nöyhtää yksin, vaan perustan vientirenkaan.

Napanöyhdän tuottajat, käsi ylös! Haluatteko mukaan luovan talouden synergiaklusteriin? Viemään pohjoisen eksotiikkaa etelän nouseville markkinoille? Hyvä. Te maksatte ja minä hoidan loput.

Eikä tässä kaikki. Koska hanke on yhteiskunnallisesti merkittävä, osa Suomen kallista maabrändiä, Kauppa- ja teollisuusministeriö on myöntänyt minulle 100 000 euroa tukea. Käytän sen palkkoihini, matkakuluihin ja sähäkkään kampaukseen.

Kuulostaako hullulta? Ei se mitään. Hankkeeni on tismalleen yhtä järkevä kuin suomalaisen tietokirjallisuuden vientirengas, jota Kauppa- ja teollisuusministeriö on tukenut 109 000 eurolla. Helsingin Sanomat kertoi aiheesta tiistaina.

Vientirengas myi ulkomaille sata kirjaa, eli yhden kirjan tuki oli 1090 euroa. Teollisuusneuvos Merja Paavola totesi artikkelissa, että kaikki hankkeet eivät voi olla menestystarinoita.

Eivät toki. Mutta nyt ei ollut kyse epäonnistumisesta. Hanke oli seinähullu. On surullista, että pienkustantajat eivät tajunneet tulleensa höynäytetyiksi, kuten vaikuttaa käyneen. On anteeksiantamatonta, että julkisia varoja hankkeelle suoltanut ministeriö ei tajunnut sitä.

Suomalaisen kirjallisuuden historiaan mahtuu muutama menestystarina, jossa suomalainen käännöskirja on myynyt ulkomailla enemmän kuin joitakin satoja tai tuhansia kappaleita.

Niissäkin tapauksissa kirjailijan ulkomailta saamat tulot ovat parhaimmillaan muutamia kymmeniä tuhansia, suomalaisen kustantajan muutamia tuhansia. Onnistumisten taustalla on aina kustantajien tai agenttien suorat kontaktit ja se, että joku ulkomailla rakastuu kirjaan.

Vaikka vientirengas olisi myynyt Suomen todennäköisimpien bestseller-kirjojen käännösoikeuksia, ministeriön panos ja renkaan toiminta olivat pähkähulluja.

Hankkeessa oli mukana pieniä kustantamoja, joiden täälläkin tuntemattomia kirjoja yritettiin markkinoida maailmalle SUOMEKSI.

Toki on mahdollista, että Japanissa ja Yhdysvalloissa asuu miljoonia suomalaissukuisia puutarhatonttuja, jotka ovat jo pitkään kaivanneet mahdollisuutta ostaa suomenkielisiä kirjoja. Tai että Suomen brändi on vihdoin niin kimaltava, että kaikki intialaiset teinit ovat päättäneet alkaa opiskella suomen kieltä itsenäisesti. Mikäli näin on, pyydän tietämättömyyttäni anteeksi.

Mikä on tarinan opetus? Että kulttuurivienti on vaikeaa? Ei. Opetus on, samalla kun puhutaan julkisten varojen niukkuudesta, veroeuroja paiskataan kaivoon vain siksi, että päättävillä ihmisillä ei ole hajuakaan mitä he tekevät.

Nyt hanketta vetänyt konsultti käynnistää suomalaisen designin vientirengashanketta. Veronmaksajat, juoskaa!