Tukes on saamassa harteilleen kaivosluvat ja kemikaalivalvonnan
Turvatekniikan keskukselle kasautuu uusia tehtäviä. Mikäli eduskunnan käsiteltäväksi lähiviikkoina tuleva kaivoslakiesitys menee läpi, haetaan kaivosluvat tulevaisuudessa Tukesista.
Hommia riittää. Helsingissä ja Tampereella toimiva Tukes laajenee ja saa lisää tehtäviä.
Kuva: Emilia PippolaValta ei karkaa kauas nykyisistä päätöksentekijöistä, sillä Tukes toimii työ- ja elinkeinoministeriön alaisuudessa. Ympäristöjärjestöt pelkäävät kuitenkin, että kaivosteollisuuden intressit kiilaavat ympäristönäkökulmien ohi.
”Tämä on ollut kerrassaan kummallinen episodi. Ympäristölupa-asioitahan on nimenomaan pyritty keskittämään tietyille viranomaisille, ja nyt Tukes uutena tekijänä hyppää mukaan ja joutuu keräämään sen osaamisen, joka ympäristölupaviranomaisilla jo on”, Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitosta sanoo.
Ministeriön mukaan ympäristöseikat ovat vain pieni osa kaivostoiminnan sääntelyä.
”Lupaharkinnassa on kyse etenkin omaisuuden suojaan liittyvistä seikoista ja eri intressien yhteensovittamisesta”, sanoo hallitusneuvos Anja Liukko.
Liukon mukaan yhteistyökumppanin vaihtaminen olisi myös entisestään viivästyttänyt lain voimaantuloa.
”Kaivoslakia valmisteltiin samaan aikaan kuin aluehallintouudistusta, eli siinä liikkui kaksi isoa uudistusta rinnakkain. Jos olisimme nyt aloittamassa työtä, saattaisimme harkita muuta vaihtoehtoa.”
Liukko muistuttaa, että ympäristöseikoista säädetään ympäristön- ja luonnonsuojelulaeissa, joita myös sovelletaan kaivostoimintaan.
Myös kemikaalien tuotevalvonta siirtyy Tukesille ensi vuoden alussa. Samalla pytingin nimi muuttuu Turvallisuus- ja kemikaalivirastoksi.
Laajentuneeseen virastoon siirtyy väkeä työ- ja elinkeinoministeriöstä, valvontavirasto Valvirasta, Suomen ympäristökeskuksesta ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.
Keskuksen henkilöstö kasvaa 130 työntekijästä noin kahteensataan, joista aiempaa suurempi osa työskentelee tulevaisuudessa Tampereella. Siirtyvistä suurin osa on talon vanhaa väkeä.
Tukesin ylijohtajan Seppo Ahvenaisen mielestä uusia tehtäviä on paljon, mutta henki on hyvä.
”Ainahan uuden työporukan yhteenhitsaamisessa on vaikeutensa, mutta tämä on siitä poikkeuksellinen hanke, että työntekijät ovat muutamia kritiikkejä lukuun ottamatta sitä kannattaneet.”
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti