Raivostuttavan täydellinen symmetria
Elämääni rasittaa ruuan terveellisyyden ja ekoloogisuuden täydellinen liitto. Viimeksi se tuli vastaan, kun työterveyshoitaja kannusti minua seuraamaan kolesteroliarvojani.
Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.
Huonoa kolesterolia saa nimittäin juuri niistä raaka-aineista, jotka ovat ilmastodieetinkin kannalta kaikkein syntisimpiä, vähärasvaista lihaa lukuun ottamatta.
Näistä neuvoista viisastuneena olen viime viikkoina jälleen lisännyt terveelisen ja samalla ekologisen ruuan syömistä. Niinpä poikkesin eilenkin Alepaan hakemaan aineksia pasta primaveraan: kirsikkatomaattia, valkosipulia, paprikaa ja punasipulia.
Kassajonoon päästyäni huomasin viereisessä lehtihyllyssä pokkariversion Michael Pollanin kirjasta Oikean ruuan puolesta. Olin jo pitkään suunnitellut tämän ravitsemusalan modernin klassikon lukemista, joten nappasin sen enempää miettimättä kasvispainotteisten ostosteni joukkoon.
Kotimatkalla bussissa luin kirjan esipuheen. Pollan ajattelee ruuasta fiksusti. Hän haluaa enemmän oikeaa ruokaa ja kasviksia, vähemmän eineksiä ja ravintoarvojen pohtimista.
Kannatetaan! Siis ainakin periaatteellisella tasolla. Käytännössä on usein helpompi tyytyä valmisruokaan tai ottaa vitamiinit purkista. Eilinen pasta primaverakin oli enemmän tai vähemmän vastapainoa tällä viikolla syödyille Saarioisten valmiskeitoille ja kebabille.
Esipuheessa Pollan viittaa lyhyesti myös aiempaan kirjaansa Omnivore's Dilemma ja muistuttaa, että terveellinen ruokavalio käy yleensä yksiin eettisen tai ekologisen ruokavalion kanssa.
Tästä seuraa kerrassaan raivostuttavan täydellinen vastaus kysymykseen, mitä kannattaa syödä. Juuri mitään epäekologista kun ei voi perustella terveellisyydellä, eikä mitään epäterveellistä ekologisuudella.
Paljon päästöjä aiheuttavaa juustoa ei voi hyvittää terveellisyydellä, koska se on täynnä kovaa rasvaa. Lihottava suklaa on puolestaan, jos ei sentään epäekologista, niin usein ainakin epäeettistä. Punainen liha taas on kaikilla mittareilla pahasta.
Sen sijaan pitäisi syödä vaan kasviksia, kasviksia ja vielä vähän kasviksia.
Hyvän ja huonon ruuan välinen muuri on kerrassaan vaikuttava. Ja sekös harmittaa, kun tekisi mieli löytää herkuttelun oikeuttava porsaanreikä. Tai ihan vaan syödä kinkkua.
- Meriläiselle (16.3.2010)
- Kekkonen (16.3.2010)
- Tulevaisuus huolettaa (16.3.2010)
- Kaikki kiva kuuluu kaikille (16.3.2010)
- Rasismin määre (16.3.2010)
- Lehtomäki vihdoin herännyt (16.3.2010)
- Kolme lupaa (16.3.2010)
- Tyhjä kirjoitus (16.3.2010)
- Ajatus hyvä....mutta (16.3.2010)
- Olisiko oikea vastaus sittenkin Kanada? (16.3.2010)
- Onko tämä totta vai olkiukko? (16.3.2010)
- Pekkarisen julkilausuttu kanta (16.3.2010)
- Maahanmuutto ja pakolaisuus (16.3.2010)
- Energiaintensiivinen teollisuus saakin mennä (16.3.2010)
- Kerrankin suomalaista järkeä (16.3.2010)
- asioista ei uskalleta puhua oikeilla nimillä (16.3.2010)
- Ei Yle-verolle (16.3.2010)
- Guevara (16.3.2010)
- Vastoin vihreää ideologiaa. (15.3.2010)
- Vihreiden kanta mediamaksuun? (16.3.2010)(3 kommenttia)
- Nostetaampa kettu pöydälle (15.3.2010)(7 kommenttia)
- Miten väestöräjähdystä pitäisi käsitellä? (15.3.2010)(5 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (15.3.2010)(56 kommenttia)
- Jos meillä olisi vihreä diktatuuri (15.3.2010)(28 kommenttia)
- Pakkoruotsi (14.3.2010)(39 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (14.3.2010)(13 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- jätevesiasetus (9.3.2010)(5 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (7.3.2010)(5 kommenttia)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)


















Kirjoita uusi kommentti