Vallankumous Venäjälle!

Oscar Wilden mukaan mikään ei ole Venäjällä mahdotonta, paitsi uudistus.

Vierailin äsken kirjallisuustapahtumassa Kaliningradissa, entisessä saksalaisessa Königsbergissä. Nuori avantgardeälymystö teki minuun vaikutuksen ennakkoluulottomuudellaan, vaikka paikalla pyöri myös neukkuajan käppänöitä, joille runous on yhä loppusoinnillista unnuttelua ja kirjallisuus nationalistista Venäjä-myytin ylläpitoa. Mutta kun media on Kremlin kuristusotteessa, kirjallisen fiksuimmiston ääni ei kauas kuulu. Hallinto sumuttaa ihmisiä valheilla, jotka kääntävät kaiken vastakkaiseksi.

On mitä todennäköisintä, että putinistit oligarkki-kavereineen olivat tavalla tai toisella osallisia toimittaja Anna Politkovskajan murhaan, tai vähintäänkin antoivat sen tapahtua. Ja kas, jutun pääsyyttäjä ilmoittaa, että Politkovskajan murha ”tilattiin ulkomailta” ja asialla oli tšetšeenimies, joka tavoitteli ”Venäjän johdon maineen tahrimista ja oligarkkien vallan palauttamista.”

Tällä on pitkät perinteet. Irvokkain koskaan näkemäni patsas löytyy myös Kaliningradista. Neuvostoliiton sukellusvenelaivasto ei saanut sodassa oikeastaan mitään aikaiseksi. Mutta jotain sentään.

Tammikuussa 1945 Aleksandr Marineskon komentama sukellusvene laukaisi torpedonsa kohti saksalaista matkustaja-alus Wilhelm Gustloffia, johon oli sulloutunut kymmenentuhatta Danzigista evakuoitua pakolaista. Tuloksena maailmanhistorian eniten ihmishenkiä vaatinut laivaturma. Marineskoa ylistävä patsas seisoo edelleen Kaliningradissa, tuoreen kukkaseppeleen kera. Eläköön puna-armeija!

Onko mitään tehtävissä? Tarvittaisiin vallankumous, tietysti. Venäjän johto ajaa maataan kohti pysyvää kehitysmaastatusta. Ilman putinisteja asiat voisivat olla jo toisin ja Venäjä matkalla kohti demokratiaa ja hyvinvointia, kuten tapahtui Itä-Euroopassa.

Valitettavasti perinteinen vallankumous ei juuri auttaisi. Maatuska-nuken mahasta pullahtaisi mitä todennäköisimmin uusi Vladimir P.

Isot muutokset ovat hitaita, mutta ne pitäisi edes aloittaa. Sodan jälkeen Yhdysvallat käynnisti Asla-Fulbright-ohjelman, jolla onnistuttiin vaikuttamaan kulttuurisiin syvärakenteisiin. Militaristisesta Saksasta kuoriutui rauhantahtoinen ja vapaa Saksa.

Tähän ei vähiten vaikuttanut se tuhatpäinen joukko saksalaisnuoria, joka kävi opiskelemassa amerikkalaisissa yliopistoissa. Toki tällä tuettiin myös Yhdysvaltojen valtapyrkimyksiä ja kulttuurista kolonisaatiota, mutta loppusaldo on silti isosti plussan puolella.

Loppupeleissä vahvin kulttuuri on se, joka on kaikkein avoin vaikutteille. Jotain vastaavaa olisi pitänyt tehdä Neuvostoliiton romahdettua: ottaa nuoria venäläisiä opiskelijoita Euroopan yliopistoihin oppimaan vapaan yhteiskunnan perusperiaatteita. Venäjä tarvitsee hiljaisen vallankumouksen.