Kirja josta puhumme tänään

Facebookin valtakaudella lukupiirit ovat suositumpia kuin ikinä.

Kalliolaiseen kaksioon alkaa kerääntyä vihreiden riveistä tuttuja ihmisiä. Lukupiiri Napapiiri kokoontuu tällä kertaa kaupunginvaltuutettu Emma Karin, erityisavustaja Tapio Laakson ja heidän vauvansa Otson luona.

Paikalla on toinenkin vauva, kansainvälisten asiain sihteerin Tanja Remeksen Astrid. Lisää vauvoja on tulossa, ainakin kahdelle osallistujalle.

Tällä kertaa napapiiriläiset ovat lukeneet Christer Kihlmanin kirjan Ihminen joka järkkyi. Vai ovatko?

”Kuinka moni on lukenut kirjan?” kysyy Animalian toiminnanjohtaja Salla Tuomivaara, ja lisää, että tämä on siitä hyvä kirjapiiri, että kaikki haluavat tulla mukaan, vaikka eivät olisi kirjaa avanneetkaan.

Vuonna 1971 julkaistu Ihminen joka järkkyi herätti aikanaan kohua suoruudellaan. Siinä suomenruotsalainen kirjailija kertoo alkoholismistaan ja biseksuaalisuudestaan.

Napapiiriläiset eivät ole harrastuksensa kanssa yksin. Lukupiirejä on Suomessa ja maailmalla vaikka kuinka paljon, ja monen mielestä nyt on meneillään oikein kirjapiiribuumi.

Väitettä tukevia tilastoja ei ole, mutta ainakin lukupiireistä on juuri ilmestynyt kirja, ja kulttuuritoimittaja Suvi Aholalla on tekeillä aiheesta tutkimus.

Yksi tammikuussa ilmestyneen Lukupiirikirjan toimittajista on kirjallisuudentutkija Johanna Matero. Hän pitää lukupiiri-intoa osoituksena uusyhteisöllisyyden noususta, mutta piirien historia alkaa jo 1700-luvulta.

Aluksi kirjat olivat kalliita, joten ihmiset jakoivat ne. Tästä sai alkunsa kirjastolaitoskin. Sitten aatteelliset porukat ja nuorisoseurat perustivat lukupiirejä omiin tarkoituksiinsa.

Nyt lukupiirit kokoontuvat kaveripohjalta – mutta niitä on myös esimerkiksi kirjastoilla, työväenopistoilla ja Yle radio 1:llä. Kirsi Piha on pitänyt Helsingin Sanomien verkkosivuilla lukupiiriä jo vuosia.

Kalliossa Napapiirin kokoontumisessa Emma Kari kaataa laseihin Reilun kaupan kuohuviiniä.

Eduskunta-avustaja Timo Riitamaa aloittaa keskustelun.

”Se oli kyllä huonosti kirjoitettu ja toimitettu. Tuohon aikaan ilmeisesti sai jaaritella miten tahansa.”

Emma Kari ei tykännyt.

”Ketä oikeasti kiinnostaa lukea parisataa sivua jonkun kännihorinoita. Minua ärsytti myös, että Kihlman syytti kaikesta systeemiä. Ei ihan kaikesta voi. Olisi sanonut, että hän mokasi.”

Tuomivaara puolustelee.

”Olisi aika siistiä, jos ihmiset kirjoittaisivat edelleen itseään eniten kuohuttavista jutuista näin suoraan.”

Otso-vauva kiertää sylistä syliin. Astrid-vauva valittaa nälkäänsä ja pääsee äidin sylissä sivuun. Karin puhelin soi, ja soittoäänenä oleva Otson itku herättää naurua. Onko jossain vielä kolmaskin vauva?

Napapiiri kokoontuu jonkun kotona kerran kuussa. Piiri sai alkunsa itsenäisyyspäivänä 2007 Salla Tuomivaaran luona.

”Meitä ei kutsuttu linnan juhliin, mutta monia tuttuja oli. Päätimme perustaa sen sijaan sitten kirjapiirin. Tosi hurjaa”, Tuomivaara sanoo ja nauraa.

Napapiiriläisten on aika päättää, mikä kirja luetaan seuraavaksi.

”Haluaisin lukea jotain ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon arvoista”, eduskunta-avustaja Olli Aalto sanoo.

Ehdotuksia riittää. Englantilaista, amerikkalaista? Roth? Fagerholm? Melender? Grass? Eggers? Joyce Carol Oates oli juuri isosti esillä Hesarissa.

”Hänen kirjansa näyttävät siltä kuin olisivat samaa sarjaa Catherine Cooksonin kanssa, mutta häntä ehdotetaan jatkuvasti nobelistiksi”, Tuomivaara perustelee.

Napapiiriläiset etsivät netistä tietoja Oatesin ja Graham Greenen tuotannoista. Haussa on kirja, joka kiinnostaa kaikkia ja jota kukaan ei ole lukenut. Ja jonka saa helposti kirjastosta. Vaikeaa.

Emma Kari etsii inspiraatiota omasta kirjahyllystään. Olli Aallon silmät osuvat klassikkoon.

”Onkohan Marxilta tullut hyviä uutuuksia viime aikoina?”

Keskustelu jatkuu. Välillä puhutaan siitä, mitä muuta kukin on lukenut ja kuka tutuista on raskaana.

Joku ehdottaa kirjavalinnan siirtämistä myöhempään ajankohtaan.

”Ei, tämä on osa tätä juttua”, Kari toteaa.

Seuraavaksi luettavaksi valikoituu Graham Greenin Hiljainen amerikkalainen.