Lisää tuottoa, mutta mihin?

19.2.2010

hallitus julkisti keskiviikkona ensimmäisen raportin ”kasvuhankkeesta”, jonka tavoitteena on nopeuttaa työn tuottavuuden kasvua.

Kummallista kyllä, Antti Tanskasen johtaman työryhmän raportti ei keskity yrityksiin, vaan terveydenhuoltoon ja muihin julkisiin palveluihin. Lisäksi se vaatii isoja julkisia investointeja tietoyhteiskunnan kehittämiseen, esimerkiksi laajakaistan ulottamiseen kaikkialle Suomeen.

Kasvuhankeen raportti on jonkinlainen huipentuma Suomessa jo parinkymmenen vuoden ajan harjoitetulle politiikalle, jossa julkisten palvelujen odotetaan toimivan yritystoiminnan logiikalla, mutta itse yritysten ei. Olemme niin tottuneita tällaiseen ajattelutapaan, että emme enää edes huomaa, että siinä on jotain outoa.

Tutkija Anu Kantola analysoi tätä ajattelua Jani Kaiston ja Miikka Pyykkösen toimittamassa kirjassa Hallintavalta. Kantolan mukaan ”kilpailukykyä” – tai ”tuottavuutta” – on Suomessa käytetty perustelemaan politiikkaa, jossa julkista rahaa on siirretty palveluista erilaisiin yritystukiin, joiden tehosta ei ole mitään näyttöä.

Kantolan laskelmat ovat hätkähdyttäviä. Suomessa sosiaalimenot ovat vuodesta 1990 vuoteen 2005 kasvaneet hitaammin kuin muissa Länsi-Euroopan maassa, ja ne ovat nyt kansantalouteen suhteutettuna pienemmät kuin missään muussa niin sanotussa EU15-maassa.

Koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut työllistävät vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

Sen sijaan yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan suuntautuneen julkisen rahoituksen kasvu on ollut nopeampaa kuin missään muussa OECD-maassa.

Tanskasen raportin mukaan tutkijoiden osuus työvoimasta on nyt Suomessa OECD-maiden korkein, 1,6 prosenttia, mutta tutkimuksen akateeminen taso on Pohjoismaiden heikoin.

Olisiko vihdoinkin aika vaatia lisää tuottavuutta Suomen maineikkaalta ”innovaatiojärjestelmältä” eikä aina vain sosiaalipalveluilta?

Ja hei, onko aivan varmaa, että tuottavuuden kasvu nopeutuu, jos valtio rakennuttaa laajakaistan sinne viimeiseenkin pussinperään?

Suomi nousuun laajakaistoilla?

Michael Perukangas | 19.02.2010 13:32

Suomi, joka on luvannut ja olettanut olevansa informaatioyhteiskuntien etunenässä, on langattomien yhteyksien kehitysmaa. Ehkä siksi puhutaankin laajakaistoista.

Ehkä vaadimme enemmän

Zorro | 19.02.2010 17:31

Ehkä vaadimme enemmän tuottavuutta julkiselta sektorilta kuin yritysmaailmalta siitä syystä, että julkisella sektorille on kyse MEIDÄN rahoistamme.

Anyhow, mielestäni Osmo Soininvaara kirjoitti julkisten palveluiden tuottavuudesta hyvän pamfletin: http://www.soininvaara.fi/wordpress/wp-content/uploads/2007/04/julkaisus....

sitra ja muut puristimet

Tiikeri | 23.02.2010 19:28

Koulutus-, sosiaali- ja terveyspalvelut työllistävät vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa.

- Jätkät jakaa nämäkin rahat tekniikkaan , esim. kaikille julkisten palvelujen tarjoajille
omat monimutkaiset "tietojärjestelmät"

Sen sijaan yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan suuntautuneen julkisen rahoituksen kasvu on ollut nopeampaa kuin missään muussa OECD-maassa.

- syy sama kuin edellä , jaetaan vaan kaveriyrittäjille starttirahaa ja
yritystukea että saavat testata toimiiks tää uus jippo sen kaks vuotta

Tanskasen raportin mukaan tutkijoiden osuus työvoimasta on nyt Suomessa OECD-maiden korkein, 1,6 prosenttia, mutta tutkimuksen akateeminen taso on Pohjoismaiden heikoin.

- "akateeminen taso" ? - kun tutkitaan miten kaksi minkkiä käyttäytyy pienellä luodolla radiolähettimet selässään vuoden ajan
niin onko se sillain akateemista että kansantuotekkin saadaan
kasvuun ?

inssipojujen lelut maksaa - maksajina koulutus- sosiaali- ja terveyssektori ---

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.