Tampere lisää kasviksia lasten lautaselle

25.2.2010

Tampereen kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen demarien Joonas Lepistön tekemän aloitteen kasvisruokapäivästä. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Valtuusto jätti kuitenkin avoimeksi sen, kuinka usein kasvisruokaa tarjotaan kaupungin päiväkodeissa ja peruskouluissa.

Ympäristöjärjestö Dodo palkitsi Tampereen jo viime vuonna tahattomasta ympäristöteosta, kun kouluruuasta vastaava liikelaitos Ateria lisäsi kasvisruokaa kustannussyistä.

Viime viikolla koulujen viikoittainen kasvisruokapäivä hyväksyttiin Helsingissä ja hylättiin Espoossa.

Vihreän Langan haastattelema Olli-Poika Parviainen (vihr) kertoo, ettei asian valtuustokäsittely herättänyt Tampereella suuria tunteita.

”Ainakin keskustelu oli paljon iisimpää kuin Helsingissä. Mitään mainittavaa vastustusta ei esiintynyt. Höyryt oli päästelty jo muita asioita käsiteltäessä”, Parviainen sanoo.

Juttuun on lisätty Olli-Poika Parviaisen kommentit kello 10.57.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.