IPCC kiristänee ilmastoraporttinsa valvontaa
Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC päättää todennäköisesti tänä keväänä tiukentaa raporttiensa tarkastusta. IPCC suunnittelee palkkaavansa johtavien asiantuntijoiden joukon selvittämään, miten tarkastusjärjestelmää tiukennetaan.
Viikon ilmastouutinen. IPCC lähtee virhejahtiin.
Kuva: Jan RudkiewiczIlmatieteen laitoksen pääjohtajan Petteri Taalaksen mukaan asiaa käsitellään IPCC:n hallintoneuvostossa toukokuussa.
IPCC on saanut viime kuukausina osakseen kovaa kritiikkiä, kun on selvinnyt, että sen 2007 julkaisemassa ilmastoraportissa Himalajan jäätikön sulamisnopeus oli arvioitu virheellisesti ja merenpinnan kohoamisen vaikutuksia Hollannissa oli liioiteltu.
”Raportin on säilyttävä uskottavana, siksi tarkastusta pitää parantaa. IPCC:n raporteissa on kuitenkin satatuhatta faktaa, joiden joukosta on löydetty kaksi virhettä. Ne eivät kumoa perussanomaa, että ihmisen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt kiihdyttävät ilmastonmuutosta.”
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti