Suomi voi vielä ryhdistäytyä ilmastotalkoissa
Suomi voi vähentää päästöjään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä, arvioi tänään julkaistava raportti.
Terveiset päättäjille. Lumiukot ja -akat jalkautuivat tänään 11 paikkakunnalla vaatimaan ilmastolakia.
Kuva: Antti-Juhani Johansson”Kööpenhaminan ilmastoneuvotteluiden epäonnistumisen jälkeen teollisuusmaiden on nostettava omia päästövähennystarjouksiaan linjaan ilmastotieteen kanssa”, vaatii Maan ystävien Meri Pukarinen.
Toistaiseksi Suomi on sitoutunut muiden EU-maiden kanssa 20 prosentin vähennyksiin, vaikka tiedemiehet arvioivat, että ilmastonmuutoksen vakavimpien seurausten välttämiseksi teollisuusmaiden tulee vähentää päästöjään 25–40 prosenttia.
Tukholman ympäristöinstituutti SEI:n raportin mukaan uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden avulla Suomi voi leikata päästöjään 40 prosenttia. Raportin mukaan tämä tavoite on saavutettavissa ilman ydinvoimaa, hiilen talteenottoa tai liikenteen biopolttoaineita.
”Hallituksen ilmastopoliittinen tulevaisuusselonteko on hyvä avaus Suomen viitoittamiseksi vähähiiliselle polulle. Pitkän aikavälin tavoite on kuitenkin merkityksetön, jos riittäviä päästövähennyksiä ei aloiteta saman tien ilmastolailla”
Lisää aiheesta:
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









USA, Kiina ym.päästöhirviöt
EU:n tulisi asettaa ehto sitoumuksilleen, että se tulisi voimaan kun muutkin tässä suhteessa merkittävät maat sitoutuvat vähentämään päästöjään yhtä paljon.
Muutoin EU antaa muille liian merkittävän kilpailuedun ja EU:n talous kurjistuu ratkaisevasti.
Helposti saavutettavissa?
Niinpä " saavutettavissa ilman ydinvoimaa, hiilen talteenottoa tai liikenteen biopolttoaineita", ehkä muutama kymmenentuhatta työpaikkaa kyllä joudutaan uhraamaan hyvän asian puolesta. Näinkö se menee?
Aivan mainiota
"Suomi voi leikata päästöjään 40 prosenttia. Raportin mukaan tämä tavoite on saavutettavissa ilman ydinvoimaa, hiilen talteenottoa tai liikenteen biopolttoaineita"
Eli millä sitten? Toivomalla parasta ja siirtämällä tuotanto Kiinaan?
Kai kaikki ymmärtävät että jotta 40% leikataan pois leikataan myös teollisuudesta ja mukavuuksista 40%. Ketkä muuy kuin maa ystävät haluavat sitä luottaen vain ilmasto-uskontoon?
Kannattaa lukea raportti ennen kuin kommentoi
Hyvä "Aivan mainiota",
kannattaa tutustua raporttiin ennen kuin tekee oletuksia siitä, että haluamme ajaa Suomen teollisuustuotannon alas tai Kiinaan.
Raportti ja lisäaineistoa on saatavilla osoitteessa www.polttavakysymys.fi/ilmastovastuu
Liian myöhäistä!
Liian myöhäistä, ei muutama lumiukko helmikuun lopussa ketään eikä mitään vakuuta. Jos nuo olisi väsätty joulukuun alussa, ne olisivat ennätyspitkien pakkasten ansiosta jököttäneet paikoillaan kuukausikaupalla! :-)
Meri Pukariselle
Kiitos vastauksesta.
Myönnän että kommentoin "hihasta" ilman että olin lukenut raportinne.
Tämä johtuu siitä että luulen tietäväni kohtuu hyvin miten energia toimii ja myös ettei sitä voi säästää (energian tuhoutumattomuuslaki).
Ymmärrän toki että kun puhutaan säästämisestä tarkoitetaan säästöä energiamuotojen muutoksissa.
Haluaisin tietää mihin teidän raportti perustuu kun siinä on mielestäni kerrottu hyvin ylimalkaisesti ja sinisilmäisesti miten energiaa voisi säästää sekä piirretty hienoja graafeja muka tuomassa lisää uskottavuutta. Missä on matematiikka graafien takana? Itselläni on metalliteollisuustaustaa ja tiedän miten energiaintensiivistä touhua se on. Jos halutaan säästää energiaa siinä, on mielestäni ainoa järkevä tapa silloin ottaa hukka-lämpö talteen.
Perusajatukseni on kuitenkin sama ja uskon että tekin saatte (joudutte) huomaamaan sen, että jos energiaa "säästetään" se tarkoittaa tulevaisuudessa että tuotantoa säästetään, eli siirretään pois Suomesta.
Pitäisi riemuita!
Nythän pitäisi riemuita, kun viiden vuoden takaiset "Maan ystävien" pelot eivät olekaan toteutuneet, päin vastoin lunta piisaa lumiukoillekin enemmän kuin koskaan!
Tiedote: Lumiukkojen mielenosoitus ilmastonmuutosta vastaan
08.02.2005
"Nyt Suomen lumiukkoja uhkaa kuitenkin maanpakolaisuus, kun ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos vyöryttää lumirajaa koko ajan pohjoisemmaksi", sanoo Maan ystävien ilmastokampanjavastaava Lauri Myllyvirta
Onko matalan jalostusarvon tuottajien asema tavoiteltava?
Kyseenalaistaisin vähän Nimettömän et al. hiilivuoto-argumentin mielekkyyden, kolmesta syystä.
Ensinnäkin, mm. semmoiset instanssit kuin OECD ja MIT ovat asiaa tutkineet, ja tulleet johtopäätöksiin joiden mukaan hiilivuotoa todennäköisesti yliarvioidaan. CO2-päästöissä mitattuna hiilivuoto olisi enintään 12 % vaikka vain EU-maat sitoutuisivat päästörajoituksiin! Tuolla julkistustilaisuudessa joku vertasikin tilannetta 1970-luvun paperiteollisuuden päästörajoituksiin, jolloin paperiteollisuus kiukutteli aivan samalla tavalla ja uhkaili siirtää tuotannon pois Suomesta. Kuinka kävikään - 1980-luvulla paperin myyntiä mm. Saksaan avitti nimenomaan se, että se oli tuotettu puhtaasti...
Toiseksi, on olemassa keinoja joilla hiilivuotoa voidaan hillitä ja silti leikata päästöjä. EU-tasolla konsteina esitetään mm. ylimääräisten päästöoikeuksien myöntäminen riskisektoreille (tosin vain alan vähäpäästöisimpään benchmarkkiin saakka) ja sektorikohtaiset päästörajoitukset.
Kolmanneksi, vaikka vain energian hinta vaikuttaisi asiaan, onkohan tuo energiaintensiivisten bulkkituotteiden valmistajan asema ihan oikeasti se, mitä Suomelle haluamme tavoitella? En sano että savupiipputeollisuuden aika on ohi, mutta eiköhän se jo ala olemaan auringonlaskun alaa työllisyysmielessä. Pidän paljon todennäköisempänä, että työllistäviä kasvuyrityksiä syntyy energiaintensiivisen teollisuuden sijaan näille energian säästöön ja uusiutuviin liittyville aloille.
Savua
"En sano että savupiipputeollisuuden aika on ohi, mutta eiköhän se jo ala olemaan auringonlaskun alaa työllisyysmielessä"
Tämä on todennäköisesti ja valitettavasti varmaan totta. Mutta jos en nyt ymmärtänyt rapottia täysin väärin niin siinä selitetään että piirtämällä hienoja kaavioita ja toivomalla parasta pystytään jopa 90% CO2 vähenykseen ilman että "mikään" muutu. Eli kärjistäen laitetaan vähän lisää eristeitä taloihin ja tuulimyllyjä jauhaamaan sähköä niin kaikki voi jatkua niin kuin tähänkin asti. On tosi valitettavaa jos joku oikeasti uskoo sellaisiin "raportteihin"
Hyvinvointia lähes nollakasvulla?
SEI:n raporttia tarkastellaan tuolla hieman kriittisemmin kansantalouden näkökulmasta http://bit.ly/aTXzDq ja sen vaikutusten hyväksyttävyyttä kansalaisten silmissä.
Kirjoita uusi kommentti