Adrenaliinin puolesta, tylsyyttä vastaan

5.3.2010

Kirjailija Risto Isomäki on antanut yllättävän haastattelun lentoasemia ylläpitävän Finavia-yhtiön Maa&ilma-lehdelle 3/2009. Siinä Suomen ehkä tunnetuin ilmastonmuutoksen vastustaja antaa synninpäästön lentoliikenteelle.

Isomäen mukaan voimakas lentoliikenteen vastustaminen on vienyt huomiota suuremmilta kasvihuonekaasujen lähteiltä, kuten lihantuotannosta. Lentämisen osuus maapallon hiilidioksidipäästöistä on vain kaksi prosenttia, ja siinäkin haukutaan väärää puuta.

Isomäen mukaan iso osa lentoliikenteen ilmastovaikutuksista aiheutuu suihkukoneen perään muodostuvasta pilvimäisestä tiivistymisjuovasta. Kun lentoyhtiöt keskittyvät hiilipäästöjen vähentämiseen, ne ryhtyvät toimenpiteisiin, jotka pahentavat tiivistymisjuomaongelmaa entisestään.

Bromarvin vanha viisas mies saattaa hyvinkin olla mietteissään oikeassa. Mutta se on kyllä jo posketonta, että hän väittää Kanarialle suuntautuvia talvilomia elintärkeiksi, koska Suomessa on talvella niin vähän auringonvaloa ja D-vitamiinia.

Höpö höpö, D-vitamiinia saa tarvittaessa vaikka purkista. Ja sitä espanjalaista punaviiniäkin voi ostaa Suomesta mielin määrin.

Vihreällä Langalla ei ole Nato-kantaa, mutta yhdessä asiassa lehden linja on vankkumaton: sen matkailujutuissa ei kanneta huolta D-vitamiinista, vaan niissä tavoitellaan adrenaliinia, oksitoniinia ja muita liikunnan ja jännityksen tuottamia onnellisuushormoneja.

Niin on Vihreän Langan uudessa ekoseikkailunumerossakin, johon on kerätty neljän spesialistin parhaat seikkailukohteet. Kaikki ne ovat Suomessa.

Valmiita kulutuslomia tarjotaan joka tuutista. Niitä kannattaa välttää jo siksi, että ne ovat tylsiä.

Ja kyllä Isomäkikin sen myöntää, että yksittäinen ihminen pystyy tuottamaan lentämällä enemmän kasvihuonekaasuja kuin millään muulla tavalla.

"Valmiita kulutuslomia

hoh | 07.03.2010 0:16

"Valmiita kulutuslomia tarjotaan joka tuutista. Niitä kannattaa välttää jo siksi, että ne ovat tylsiä."

No, sinä et päätä mikä on tylsää. Kanarialla lomailu ei ainakaan ole tylsää.

Seitsemän asuttua saarta tarjoavat loistavat mahdollisuudet mm. luonnosta nauttimiseen patikoimalla. Puitteet ovat todella huikeat Suomeen verrattuna ja sää lähes aina loistava. Kanariansaaret ovat Euroopan hienoimpia aktiivilomakohteita.

Miksi muuten suomalaisia aina syyllistetään kaikesta? Kuten jutussakin todettiin, lentoliikenteen päästöt ovat pari prosenttia kokonaismäärästä. Suomalaisten lomalentojen päästöt ovat hyttysen pieru, ei mitään merkitystä yhtään mihinkään. Ja ei, meidän ei tarvitse näyttää esimerkkiä kenellekään.

Minä matkustan jatkossakin erittäin hyvällä omallatunnolla Kanarialle luontomatkailemaan. Suosittelen sinullekin.

kesäturistina suomessa

Tiikeri | 07.03.2010 9:35

no mun vanhemmat esim asuu espanjassa ja käy täällä vain kesällä

- mökillä helevetin kuusessa .

ja ne ihmettelee kun mua ei kiinnosta mennä niitä moikkaamaan
talvella .

no ei kiinnosta kun oon nähnyt sitä muuttolintujengiä sen verran
koivujen katveessa - ne vaan pullistelee fyrkalla ja omaisuudella ja

valittaa terveydentilaa, joka hoidetaan paremmin ja kalliilla suomen
piikkiin arabejen omistamissa yksityissairaaloissa sit talvella .

ja meitä alkuasukkaita ne säälii joka repliikissä .

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.