Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Taistelu Jäämerellä

Iiro Törmä

Iiro Törmä

19.2.2010 13.57

Hanna Eriksson

Kaikki eivät ole pahoillaan Jäämeren sulamisesta. Rantavaltiot himoitsevat jään alta paljastuvia aarteita. Kisan suurin voittaja on Grönlanti, josta merenpohjan rikkaudet voivat tehdä itsenäisen.

Kesäkuu 2009. Yhdysvaltalaisen Eric Forsythin Fiona-alus lipuu Luoteisväylää Jäämerellä, Kanadan pohjoispuolella. Pursi on yksi niistä yhdeksästä, jotka onnistuivat viime kesänä kulkemaan läpi tuon vaikean, vastasulaneen merireitin.

77-vuotias Forsyth hämmästelee matkan jälkeen blogissaan, miten tavallisella huvialuksella voi seilata Luoteisväylää, josta aiemmin pääsivät läpi vain jäänmurtajat.

”Jätän tiedemiesten huoleksi löytää faktat siitä, miksi tämä on mahdollista”, Forsyth kirjoittaa.

Arktis sulaa. Pohjoinen napa-alue lämpiää kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Samalla maailman hyisimmästä ja rauhallisimmasta kolkasta on lyhyessä ajassa tullut suurvaltojen palavan kiinnostuksen kohde.

Jäämeren sulavan jääkannen alta paljastuu himoittu aarre. Amerikkalaisgeologien arvion mukaan Jäämeren pohjassa makaa neljännes maailman vielä löytämättömistä ja hyödynnettävissä olevista kaasu- ja öljyvaroista.

Venäjä, Kanada, Yhdysvallat, Norja ja Tanska – yhdessä Grönlannin kanssa – ovat pinkoneet paikalle käsi ja lippu ojossa. Jokainen Jäämeren rantavaltio haluaa varmistaa itselleen öljy- ja kaasulähteiden käyttöoikeuden.

Merenpohjan rikkauksia himoitsevat Jäämeren rantavaltiot eivät ole luvattomilla teillä.

Vuonna 1982 solmitun YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaan Jäämeren rantavaltiot saavat käyttää luonnonvaroja talousvyöhykkeensä ulkopuolella, jos ne pystyvät osoittamaan, että merenpohja on jatkumoa niiden mannerjalustalle.

Juuri tämän takia Venäjä laskeutui elokuussa 2007 Mir-sukellusaluksellaan pohjoisnavan merenpohjaan ja upotti sinne titaanisen Venäjän lipun.

Samalla miehistö kävi hakemassa näytteitä Lomonosovin harjanteesta. Venäjä aikoo näytteiden avulla osoittaa harjanteen ja sen luonnonvarojen kuuluvan itselleen, ei Grönlannille tai Kanadalle.

Jäämeren rantavaltiot tutkivat nyt kaikki mannerjalustojaan.

Rantavaltioista Grönlannilla on eniten pelissä. Merenpohjasta paljastuvien luonnonvarojen turvin jäinen saari voi yrittää ostaa itsensä vapaaksi Tanskan holhouksesta.

Grönlannin itsehallintoa laajennettiin jo viime kesänä, ja oikeus alueen uusiutumattomien luonnonvarojen käyttämiseen siirtyi Tanskalta Grönlannille. Jos Grönlanti todella hyödyntää luonnonvarojaan, Tanskan avustus sille pienenee – ja Grönlannin taloudellinen riippuvuus Tanskasta vähenee.

Grönlannin alkuperäisväestö näkeekin ilmastonmuutoksen ja Jäämeren sulamisen mahdollisuutena. Kun jäätikkö kutistuu, voi Grönlannin eteläosissa ehkä viljellä maata. Vesien lämmetessä alueen kalastusmahdollisuudet saattavat parantua. Ja eksotiikannälkäiset turistit tuovat saarelle rahaa.

”Uskon, että risteilyturismi kasvaa tulevaisuudessa huomattavasti”, ennustaa arktista aluetta tutkinut Ulkopoliittisen instituutin tutkija Lotta Numminen.

Grönlantia kiertävien turistiristeilijöiden määrä on moninkertaistunut viime vuosina. Sen rannikkoa kulkee jo nyt noin sata risteilyalusta.

Jäämeren rantavaltioiden odotukset ovat suuret. Merenpohjassa makaavat fossiiliset polttoaineet eivät kovasta tohinasta huolimatta ole rantavaltoiden ulottuvilla aikoihin.

Jäämeren kaasu- ja öljykentät sijaitsevat keskellä arvaamatonta valtamerta, ja niiden päällä on vähintään kilometri hyistä vettä.

”Maailmassa ei ole vielä tekniikkaa, jolla Jäämeren öljy- ja kaasuesiintymiä voi hyödyntää. Ainoastaan Venäjä pääsee ydinsukellusveneellään riittävän syvälle, ja sekin vain käymään”, muistuttaa dosentti Lassi Heininen Lapin yliopistosta.

Siksi rantavaltiot keskittyvät nyt kuljetusreittien suunnitteluun.

Venäjän pohjoispuolella kulkeva Koillisväylä ja Kanadan pohjoispuolinen Luoteisväylä olivat ensimmäistä kertaa sulia vuoden 2008 kesällä.

Pohjoisnavan yli kulkevan pääväylän, eli Transarktisen väylän, ennustetaan sulavan vuoteen 2080 mennessä.

Uudet kuljetusreitit kiinnostavat sijoittajia, koska matka Itä-Aasiasta Eurooppaan on Koillisväylää pitkin tuhansia kilometrejä lyhyempi kuin Suezin tai Panaman kanavan kautta. Jäämeren liikenteessä on kuitenkin valtavia riskejä.

”Välimatkat ovat huimat, eikä Jäämerellä ole minkäänlaista pelastusjärjestelmää. Jos siellä tapahtuu onnettomuus, paikalle ei välttämättä päästä, ei ainakaan nopeasti. Helikopterin kantosäde ei riitä, eikä suihkukoneella voi pelastaa”, Lassi Heininen luettelee.

”Koska Jäämerta on tähän asti peittänyt jää, ei tiedetä, minkälaiset myrskyt siellä tulee olemaan. Mikä vakuutusyhtiö suostuu vakuuttamaan ison konttilaivan, jonka edessä on näin suuria riskejä?” Heininen kysyy.

Tutkija Lotta Numminen toteaa, että Jäämereltä puuttuvat kattavat radio- ja satelliittiviestintäjärjestelmät, eikä sen jäätilanteesta saada reaaliaikaista tietoa.

”Vaikka Koillisväylä olisi kesällä sula, tuulet tuovat jäätä muualta. Laivat joutuvat tekemisiin vaarallisten liikkuvien jäiden kanssa”, tutkija Mika Flöjt Arktisesta keskuksesta lisää.

Jäämeren riskeistä huolimatta Suomessakin hikoillaan jo innosta päästä osalliseksi Jäämeren nousukaudesta. Valtioneuvoston kanslia asetti keskiviikkona työryhmän, jonka tehtävänä on kevään aikana antaa eduskunnalle selvitys siitä, minkälaista on Suomen arktisen alueen politiikka.

Erikoistutkija Jari Haapala muistuttaa, että Suomessa on paljon jääosaamista.

”Maailman jäänmurtokapasiteetista Suomi on rakentanut suurimman osan”, Haapala sanoo.

Neuvostoliitto alkoi käyttää Jäämeren Koillisväylää kesäisin reittiliikenteeseen jo 1930-luvulla. Väylää on siitä lähtien pidetty auki muun muassa Suomessa rakennettujen ydinjäänmurtajien avulla.

Arctia Shippingin, entisen Varustamoliikelaitoksen, toimitusjohtaja Tero Vauraste on jo valmis lähettämään suomalaisjäänmurtajat töihin Arktisen alueen öljykentille.

”Ei ole kyse kymmenistä vuosista. Tämä on lähivuosien asia”, Vauraste toteaa.

Arctia Shippingin kolme monitoimimurtajaa pystyvät työskentelemään myös valtameren aallokossa. Niitä on käytetty öljy- ja kaasukentillä tukialuksina.

Jos aiemmin luoksepääsemättömien öljy- ja kaasukenttien hyödyntäminen alkaa Arktiksella, se tarkoittaa valtavia rakennusprojekteja Jäämerellä. Se taas tietää töitä suomalaisille jäänmurtajille.

Arktinen merijää väistyy nyt vain kesäisin, talvella se palaa asemiinsa.

”Rakennustöitä pitää suojella jääkenttien massalta ja paineelta, ja jäänmurtajamme pystyvät siihen. Ne rikkovat jäätä paineen pienentämiseksi”, Vauraste kaavailee.

Tutkija Mika Flöjt suosittelee Jäämeren kuljetusreittien hyödyntämiseen myös toista vaihtoehtoa.

”Suomesta järkevin yhteys Jäämerelle olisi junarata Sallasta Venäjän Alakurttiin. Alakurtista pääsee Kantalahden kautta Murmanskin suursatamaan. Sallan ja Alakurtin väliltä puuttuu vain 80 kilometriä rautatietä. Jos se rakennetaan, Helsingistä, Oulusta ja Rovaniemeltä on junayhteys Murmanskiin”, Flöjt sanoo.

Jäämeren sulamisesta hyötyvät sen rantavaltiot. Häviäjiä ovat Jäämeren ekosysteemi ja osa alkuperäiskansoista.

Arktinen luonto on jo nyt kovilla. Merijään sulaminen tuhoaa jääkarhujen lisäksi tuhansien muiden eläinten ja eliöiden elinmahdollisuudet.

”Merijää on elinympäristö, kuten metsä tai suo. Kun jää sulaa, elinympäristö tuhoutuu. Sen sisällä oleva elämä, eli bakteerit ja levät, katoavat. Ne eivät enää ruoki planktonia, mikä vaikuttaa taas kaloihin, hylkeisiin ja valaisiin”, erikoistutkija Jari Haapala kuvailee.

Haapala myös muistuttaa, että jos ilmasto lämpenee niin paljon, että Arktiksen luonnonvaroja voidaan käyttää, ovat sääolot muualla maailmassa jo todella hankalat.

”Jos ilmaston lämpenemisen paljastamat arktisen alueen viimeisetkin fossiiliset öljyvarat käytetään, ne ovat todelliset lopunajan bileet”, Haapala toteaa.

Merikuljetusten lisääntyminen, öljyn- ja kaasunporaus sekä turismi vahingoittavat Arktiksen herkkää luontoa. Ne myös lisäävät ympäristökatastrofin riskiä.

”Jos Jäämerellä sattuu öljyonnettomuus, öljyn leviäminen on erittäin vaikea estää. Jäämerellä ei ole riittävää öljyntorjuntakapasiteettia. Toivon, ettemme näe Jäämerellä Exxon Valdezin onnettomuuden kaltaista tuhoa”, sanoo Lotta Numminen viitaten 21 vuotta sitten Alaskan rannikolla karille ajaneeseen öljytankkeriin.

Mereen pääsi yli 40 000 tonnia raakaöljyä. Sellainen tuho olisi arktiselle luonnolle liikaa.

”Jäämeren ekosysteemi on jo valmiiksi kuormitettu. Merivirrat ovat tuoneet raskasmetalleja, ilmavirtojen mukana tulee nokea. Arktiksella on vähän lajeja ja ravintoketjut ovat lyhyitä, ja siksi hirveän haavoittuvia”, Lotta Numminen toteaa.

Ilmastonmuutoksen hyötyjiin kuuluva Grönlanti joutuu myös sopeutumaan suuriin muutoksiin, kun jää häviää. Nykyiset eläin- ja kasvilajit tulevat luultavasti väistymään uusien tieltä. Se ei voi olla vaikuttamatta alkuperäiskansoihin, jotka saavat elantonsa metsästyksestä ja kalastuksesta.

Jäämeren kalastusta ei sääntele vielä mikään eikä kukaan. Pohjois-Atlantin kalastusrajoitukset eivät yllä Jäämerelle. Ylikalastus voi tuhota sekä vanhat että uudet kalakannat.

”Vielä ei tiedetä, missä tarkalleen vapautuu kalastusalueita ja mitä kalalajeja sinne tulee, vai tuleeko. Koska tutkimustietoa puuttuu, kalakantoja voi olla hankala käyttää kestävästi”, Numminen sanoo.

Myös turistit kuormittavat Jäämeren luontoa. Risteilijät tuovat mukanaan jätevesiä ja melua. Turisteista on Grönlannillekin enemmän haittaa kuin hyötyä.

Jäämeri on edelleen talvella jäinen, hyinen ja pilkkopimeä, mutta kesäisin jäätä on yhä vähemmän.

Siksi myös ensi kesänä turistien määrä kasvaa Jäämerellä. Jäävahvistettu risteilyalus puskee muiden joukossa Grönlannin itärannikolla jäälohkareiden seassa ja pysähtyy maailman suurimmalle vuonolle Scoresby Sundiin.

Suomalaisturistien kamerat laulavat. Arktis on vielä hetken koskematon.




Viite