Naistenpäivä ja yksilön puolustus
Tiedän purjehtivani juuri nyt kohti vaarallisia vesiä. Mies, joka edes miettii kirjoittavansa lauseen 'naiset ovat...' saa nanosekunnissa kommentin, joka niittaa patriarkaatin edustajan koska hän tuuppii naisia milloin mihinkin ahtaaseen laatikkoon. No hyvä. Ei mennä tästä pidemmälle, vaan otetaan kurssi toisaalle.
Ehdotan sukupuolipuheesta luopumista tai ainakin sen vähentämistä. Yksilöiden väliset erot ovat monin verroin tärkeämpiä kuin sukupuolten väliset erot. Ei vain sukupuolen perusteella yleistäminen, vaan kaikki ryhmäidentiteetteihin survominen on loppupeleissä väkivaltaa yksilöä kohtaan.
Minä kuulun jossain mielessä esimerkiksi porukkaan 'valkoihoiset kuntosalilla viihtyvät heterojuristimiehet, jotka ovat käyneet armeijan'. Tästä huolimatta en halua taakakseni niitä mielikuvia, joita tämän sinänsä oikean luokituksen myötä minuun voidaan liittää.
Yleistysten harhaanjohtavuus pätee kaikkeen luokitteluun, varsinkin politiikassa. Mielenkiintoiset poliittiset erot sijaitsevat poliittisten puolueiden sisällä, eivät niiden välillä.
Samoin kansallisuuteen, uskontoon tai niin sanottuun 'kulttuuriin' perustuvat stereotypiat ovat parhaimmillaankin puolitotuuksia, joiden avulla niihin vetoaja edistää päämääriään. Kaikissa ryhmissä on valtakamppailunsa, eri mieltä olevia, jotka eivät halua alistua annettuun ryhmäidentiteettiin.
Suurinta osaa stereotypioista käytämme itse sitä huomaamatta, minä myös ja aivan liian usein.
Jokaisessa neutraalilta näyttävässä luokitteluissa on piiloagenda, toive siitä, miten määrittelijä haluaisi maailman makaavan. Se mistä vaietaan, on aina tärkeämpää kuin se, mitä sanotaan.
Tiedän hyvin, että käytännössä luokitteluista ei päästä eroon. Yleistyksiä on pakko tehdä, ajattelu tukeutuu niihin välttämättä. Sukupuoleen keskittymällä päästään myös kiinni joihinkin käytännön ongelmiin, joita on tavattu kutsua tasa-arvokysymyksiksi.
Mutta silti, tarvitsemme vähemmän sukupuolipuhetta, enemmän yksilön ainutkertaisen erilaisuuden ihmettelyä.
Kukaan ei ole vain ”nainen” tai ”mies”, eikä yleensäkään olento, josta kaikki oleellinen selviäisi palauttamalla hänet aarporaajaksi, hollolalaiseksi tai minkä vaan porukan jäseneksi.
- Kuusen vihertämisestä (29.7.2010)
- "Pidä huolta, että saat riittävästi --" (29.7.2010)
- "Valitettavasti Anni (29.7.2010)
- Hyvin onnistuivat! (29.7.2010)
- Tuskin tästä mitään tulee (29.7.2010)
- Koskee muutakin Etelä-Eurooppaa (29.7.2010)
- Kiitoksia vastauksistasi (28.7.2010)
- Vehnämaito (27.7.2010)
- Oikean ruoan puolesta (27.7.2010)
- Hinta! (27.7.2010)
- Suomalaiset ekopankit? (26.7.2010)
- Myös Vakka-Suomen Panimo tekee luomuolutta! (26.7.2010)
- Riista (26.7.2010)
- Kunnollinen ravinto vähentää (26.7.2010)
- Puutaheinää (26.7.2010)
- Ehkä (26.7.2010)
- viime vuonna (26.7.2010)
- tiedostava laji? (25.7.2010)
- Mitäs jos tulisit itse (24.7.2010)
- Faktat on jo (24.7.2010)
- Pakkoruotsi (29.7.2010)(76 kommenttia)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (29.7.2010)(20 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (28.7.2010)(72 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (26.7.2010)(3 kommenttia)
- jätevesiasetus (8.7.2010)(14 kommenttia)
- eläinsuojelu (26.6.2010)(10 kommenttia)
- (20 kommenttia)
- Kiinnostaako luonnonsuojelu enää ketään? (9.6.2010)(26 kommenttia)
- Kompostointi ja metaanipäästöt (7.6.2010)(7 kommenttia)
- Talvivaarasta täysi ydinlaitos ? (7.6.2010)
- Britanniassa on tänään tehty historiaa!! (31.5.2010)(4 kommenttia)
- Putkiremontti (26.5.2010)(39 kommenttia)

















Aarporaajien oikeuksista
Olen kyllä samaa mieltä, että tyhmimpien sukupuolistereotypioitten yli olisi jo korkea aika loikata. Mutta kaikesta sukupuolipuheesta en silti luopuisi. Kun ihmisiä edelleenkin kohdellaan eri tavoin heidän sukupuolensa perusteella (ja nyt puhun nimenomaan siitä huonosta kohtelusta), sukupuolipuheelle on paikkansa.
Sen laita on vähän niin kuin tiettyjen alojen kiintiöitten: ei niiden poistaminen toisi reipasta yksilön kunnioitusta. Niiden poistaminen saisi aikaan sen, että huonommassa asemassa olevien tahojen olisi vaikeampi saada ääntään kuuluviin.
Mutta ehkä sitten paremmassa maailmassa, kunhan sinne vaan jonain päivänä päästään, meillä on kaikilla varaa olla vain yksilöitä.
Hyvää naistenpäivää! :-)
Naistenpäivän viettäminen on
Naistenpäivän viettäminen on yksi tapa korostaa sukupuolten eroja, en vietä... Toisekseen monet, jotka pitävät luokittelusta ja stereotypioista saattavat olla sellaisia, jotka ovat aina mutkattomasti mahtuneet tai mahduttaneet itsensä haluttuun muottiin eivätkä siksi ymmärrä koko asiaa. He mieltävät itsensäkin johonkin muottiin ja pitävät uhkana sitä, kun kaikki samasta viiteryhmästä (ikä, sukupuoli jne.) eivät tähän muottiin halua kuulua, vaikka heidän "pitäisi". Hyvänä esimerkkinä tästä on isän ja äidin roolit, jotka ovat hyvin arvolatautuneita.
Kun taas antaa itselleen vapauden olla mitä on, vaikka ei siihen muottiin mahdukaan, on usein paljon suvaitsevampi muita kohtaan - myös niitä, jotka kokevat perinteiset roolit omakseen. Tai itse ainakin ajattelen näin.
Kirjoita uusi kommentti