Tuulivoiman budjettituki on altis juustohöylälle
Suomi uhkaa jäädä muiden EU-maiden kelkasta uusiutuvan energian tuotannossa, kun tuulivoiman ja biokaasun tuet maksetaan vastedes suoraan valtion budjetista.
Vastatuulessa. Uusiutuvat saavat vastedes rahaa suoraan valtion budjetista, jos saavat.
Kuva: Creative CommonsEnnakkotietojen mukaan suora budjettirahoitus korvaa aiemmin esillä olleen syöttötariffimaksun, jossa kantaverkkoyhtiö Fingrid olisi kerännyt tukiin vaadittavat rahat sähkön käyttäjiltä sähkölaskujen mukana.
Muualla Euroopassa suoran budjettirahoituksen mallia ei juuri tunneta.
”Suomi lähtee kenties ainoana maana kehittämään omaa järjestelmää, vaikka tarjolla on maailmalla testattu ja hyväksi todettu malli. Sanoisin, että tässä asiassa vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia”, hallituksen ilmastopoliittinen asiantuntija Oras Tynkkynen (vihr) sanoo.
Valtiovarainministeriö on jo aiemmin tyrmännyt tariffimaksun, koska se luokitteli tuen veroksi, ja perustuslain mukaan verojen on kuljettava valtion budjetin, ei yksityisen yhtiön kautta.
Tuulivoimayhtiö Wpd Finlandin toimitusjohtaja Esa Holttinen ihmettelee päätöksen perusteita.
”En tiedä, mikä Suomen perustuslaissa on niin erilaista kuin kaikkien muiden EU-maiden laeissa. Olemme kansainvälinen toimija, ja konsernissa tämä on herättänyt kovasti kummastusta”, Holttinen sanoo.
Hänen mielestään uusiutuvan energian asettaminen valtion napanuoraan on huono päätös.
”Sähkölaskuissa kerätty malli olisi ollut varmempi. Jos valtion budjetissa juustohöylä heiluu, onko olemassa riski että tukea ei tulekaan? Mikä on tuulivoimatuottajan oikeusturva?”
Holttinen arvelee, että vähänkin riskialttiimmat hankkeet voivat jäädä tekemättä, jos tuen jatkuvuudesta ei ole varmuutta.
Tämä taas ei tue EU:n ilmastokomissaari Connie Hedegaardin tällä viikolla esittämää toivetta. Hedegaardin mielestä EU:n on syytä ottaa johtoasema kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ja pyrkiä maailman ilmastoystävällisimmäksi alueeksi.
Tynkkysen mukaan syöttötariffimallin onnistumisella on Suomessa keskeinen merkitys.
”Syöttötariffissa on kyse uusiutuvien energioiden edistämispolitiikan todennäköisesti tärkeimmästä yksittäisestä ratkaisusta kymmeneen vuoteen. Toimiva malli on käytännössä edellytys sille, että hallituksen vuodelle 2020 asettama tuulivoimatavoite voi toteutua.”
Lisää aiheesta:
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Kirjoita uusi kommentti