Thors kutsuu puolueet keskustelemaan isovanhempien oleskeluluvista
Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r) on kutsunut eduskuntaryhmien edustajat keskustelemaan isovanhempien oleskelulupaehdoista. Keskustelu käydään huhtikuun alussa.
Mitä mieltä? Astrid Thors haluaa kuulla eduskuntaryhmien kannan isovanhempien karkottamiseen.
Kuva: Lehtikuva Oy/Valtioneuvoston KansliaThors haluaa keskustella eduskuntaryhmien edustajien kanssa siitä, mikä eduskuntaryhmien mukaan on kohtuullista isovanhempien karkotuksissa.
"Keskustelun paikka on nyt, kun korkein hallinto-oikeus on linjannut omissa päätöksissään voimassa olevan lain tulkintaa. Lain muuttaminen vaatii laajaa parlamentaarista tukea", Thors sanoo tiedotteessaan.
Voimassa olevan ulkomaalaislain mukaan ydinperheen ulkopuoliselle omaiselle voidaan myöntää oleskelulupa tietyin edellytyksin, jos katsotaan, että luvan epääminen olisi kohtuutonta.
Oikeusministeri Tuija Brax (vihr) ottaa tänään perjantaina Kolmen sepän aukiolla vastaan kansalaisvetoomuksen kahden ulkomaalaisen isoäidin karkotuspäätöksen kumoamiseksi.
Vetoomus luovutetaan tänään iltapäivällä kolmen aikaan järjestettävän mielenosoituksen yhteydessä. Mielenosoituksessa vastustetaan korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä karkottaa egyptiläinen isoäiti Evelin Fadayelin ja venäläinen isoäiti Irina Antonova.
Lisää aiheesta:
- Rasismin vastustajat iskevät takaisin (19.3.2010)
- Ihmeellistä unelmahöttöä (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Logan fosforipäästöt (31.1.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Kirjoita uusi kommentti