Netin pilvipalveluista syntyy oikeita päästöpilviä
Suuret verkkopalvelut aiheuttavat huomattavia päästöjä, arvioi ympäristöjärjestö Greenpeace.
Huolta aiheuttaa niin sanottujen pilvipalveluiden kasvava suosio, mikä lisää suurten serverikeskusten tarvetta. Pilvipalvelut, kuten Facebook tai Hotmail, ovat palveluita, jotka sijaitsevat fyysisesti etäisillä servereillä eivätkä käyttäjän omalla koneella.
Greenpeacen mukaan serverien käyttämä sähkö tuotetaan usein hiilivoimalla, mistä aiheutuu huomattavia ilmastopäästöjä. Esimerkiksi Facebook kertoi aiemmin tänä vuonna suuren datakeskuksen perustamisesta Yhdysvaltain Oregoniin. Sen sähkö tuotetaan Greenpeacen mukaan lähinnä hiilivoimalla.
Järjestö arvioi, että tietoliikenteen ja verkkopalvelujen energiankulutus kolminkertaistuu vuoteen 2020 mennessä, jolloin ne kuluttaisivat enemmän sähköä kuin Ranska, Saksa, Kanada ja Brasilia käyttävät nykyisin yhteensä.
Lisää aiheesta:
- Google tähtää energiamarkkinoille (11.1.2010)
- Eduskunnan sähköpostiongelmat vievät kansanedustajat it-pilveen (5.2.2009)
- Google investoi energiansäästöön (31.10.2008)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Taidettiin missata vihreä
Taidettiin missata vihreä lanka "pilven" tarkoitusta. Oikein implementoituna se juuri vähentäisi päästöjä ja huomattavimmin kulutusta.
Keskittämällä laskentatehot suuriin serverifarmeihin voimme siirtyä käyttämään yhteisiä jaettuja laskentaresursseja. Tällöin ei jokaisella tarvitsisi olla omassa kodissaan omaa tietokonetta, vain päätelaite riittää. Harvemmin ihmiset käyttävät edes murto-osaa oman tietokoneensa resursseista.
jaahas
No johan on taas uutisointi. Voisiko se olla mielummin että "tietotekniset laitteet aiheuttavat päästöjä.". Toki nämä suurimmat pelurit voisivat ottaa mallia Googlesta, mutta kaikenkaikkiaan asiat ovat huomattavasti paremmalla mallilla kuin esim 5 vuotta sitten. Huomioon on myös syytä ottaa se että vaikka energiankulutus kolminkertaistuisi 2020 mennessä, niin palveluiden kapasiteetti ja teho voi olla 100 kertainen. Se tarkoittaa eittämättä että tämä maailma on hyvin erilainen kuin tänäpäivänä.
Kirjoita uusi kommentti