Maisemasta ja horisontista

Mikä on tärkeää, ihmisen hyvälle oleellista? Pitää olla ruokaa, suojaa, tolkun tekemistä, näkymä tulevaan ja tajua menneestä. Pitää olla toisia, joiden kanssa olla ja tehdä. Tärkeintä on rakkaus, tietysti.

Välttämättömyyksien jälkeen avautuu kamppailun tila. Mihin niukkoja resursseja pitäisi laittaa? Mitä olemisen tapoja kannattaisi edistää? Innokkaita tyrkkyjä riittää. Yksi tarjoaa uskontoa, toinen taidetta, kolmas urheana olemista eli urheilua.

Joillekin olemisen mieli tulee esiin perhokalastuksesta, toiselle barokkimusiikista ja kolmannelle huovuttamisesta. No hyvä, siitä vaan kokeilemaan. Varmaa on vain se, että kannattaa testata jotain ihan muuta kuin vanhemmilta ja kavereilta on omaksunut.

Siirryttäköön välttämättömyyksistä ja itse kunkin tykkäämisistä ’tarpeettomiin’ asioihin. Niihin, joita on vaikea puolustaa karuissa kisoissa, joissa välttämättömyydet painelevat ohi oikealta ja vasemmalta.

Esimerkiksi maisema, se on kaikille läsnä ja vaikuttaa jokaiseen. Luulen, että ihmiselle on hyväksi nähdä kauas karkaava horisontti, olkoon se meren ja taivaan liitonviiva tai aavikon oranssi päättymättömyys; tai talvinen tunturimaisema, jossa näkyvät kerralla sinisen kaikki sävyt.

Pohjanmaa ei kuuluu suosikkiseutuihini, mutta jotain hyvää sielläkin on. Nimittäin näkymän laakeus, peltojen päättymättömyys ja olemisen avaruus.

Ihmiselle on hyväksi nähdä välillä maailman isous. Silloin muistaa oman pienuutensa. Jotain sellaista koin viimeksi laivan kannelta yli Suomenlahden tähytessäni.

Kaupungissa avaran maiseman näkyvyyksiä saadaan aikaiseksi pilvenpiirtäjillä ja muilla korkeilla rakennuksilla, joista näkyy kauas. Parasta Helsinkiä on Hotelli Tornin Ateljebaari.

Haluan pilvenpiirtäjiä Helsinkiin ja muihin kaupunkeihin, paljon ja nopeasti. Korkeat talot kaupungeissa ovat myös ekologisin mahdollinen asumismuoto. Samoin haluan rantoja kiertäviä kävelyreittejä, joissa kulkija kohtaa paitsi muita ihmisiä, myös näkymän kauas, horisontin.