Avoin kirje

28.4.2010

Hyvä hyvinvointivaltio!

Olet varmaan kyllästynyt kuulemaan moitteita rappeutumisestasi, huonosta kunnostasi ja jopa juoruja, ettei sinua enää olisi olemassakaan. Älä välitä, minä ainakin aion kehua sinua nyt kunnolla: Olet mahtava! Olet pitänyt meidän perheestä hyvää huolta.

KAKSOSET KESTOVAIPOISSA. Tämä on blogi kaksosista, joiden piti aina käyttää kestovaippoja. Toisin
kävi.

Kuva: Mikael Ahlfors

Ne kaksi kertaa kun olen käynyt synnyttämässä, olen oikein pysähtynyt miettimään, miten hienosti olet asiat järjestänyt. Niin rikkaat kuin köyhät saavat synnytyssairaalassa parasta mahdollista hoitoa. On imukuppeja, sektioita, teho-osastoja ja ennen kaikkea omistautuneita lääketieteen asiantuntijoita, jotka tekevät kaikkensa minun ja lapsen puolesta - pikkurahalla.

Minulta on aina kysytty, haluanko lähteä kotiin tänään vai huomenna, ja molemmilla kerroilla olen vastannut, että mieluummin huomenna. Sairaalassa on ollut turvallinen olo, hyvää uunikalaa ja mehukeittoa ja auttavia käsiä kellon ympäri. Jälkeenpäin postiluukusta on tipahtanut koko perheen neljän päivän huippuhoidosta niin pieni lasku, ettei sillä rahalla saisi Helsingistä yhtä hotelliyötä.

Kun olen kotiutunut sairaalasta, neuvolantäti on tullut kotikäynnille ja punninnut vauvat vanhanajan tyyliin vaa'an koukkuun nostetussa liinassa ja neuvonut, miten rintatulehdusta voi ehkäistä. Sen jälkeen olemme saaneet käydä neuvolassa kilometrin päässä kuukauden välein, ja jos on ollut huolia, useamminkin.

Sinun palvelualttiutesi kohokohta oli minulle se, kun kävin Vallilan terveyskeskuksen hammaslääkärissä ja siksi aikaa sinä olit järjestänyt kaupungin perhetyöntekijän hoitamaan kaksosia ja esikoista.

Kaikki halukkaat kaksosperheet saavat Helsingissä niin sanottua lapsiperheiden varhaista tukea, eli kotiovelleen toimitettuna perhetyöntekijän, joka hoitaa lapsia ja pyörittää pyykkikonettakin. Meille se maksaa vähäsen, mutta yksinhuoltajaystäväni on saanut samaa apua ihan ilmaiseksi.

Sinun ansiostasi meillä on pitkät vanhempainvapaat, lapsilisät, oikeus saada päivähoitoa kaikille kolmelle.

Brittiläinen menestyskirja, Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin The Spirit Level on nostanut Suomen yhdeksi hyvinvoinnin mallimaaksi, joka on lähes kaikilla mittareilla menestynyt paremmin kuin taloudellisesti epätasa-arvoisemmat maat, esimerkiksi Yhdysvallat ja Britannia.

Eriarvoisuus aiheuttaa kirjan mukaan kurjuutta koko kansalle: lyhyempää ja väkivaltaisempaa elämää, turvattomuutta, mielisairauksia, muukalaisvihaa ja jopa enemmän teiniraskauksia. Ihanaa, että sinua vielä ihaillaan Euroopassa. Minäkin ihailen sinua.

Pidä itsestäsi huolta! Äläkä anna luottokorttisi pinkoodia kenellekään, vaikka joku kiltti setä sitä kysyisikin. Jotkut sedät ovat kilttejä vain ennen vaaleja.

Kiitos kaikesta - ja hyvää vappua!

Kolmen lapsen äiti

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.