Ei taidetta ilman haukkuja

Filosofinen asenne auttaa, kun kriitikko murjoo.

Nimimerkki ”Harrastelijakirjailija” kysyy: Kulttuuritoimittaja haukkuu harrastelijakirjailijan teoksen alimpaan kastiin. Onko niin, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Vai pitäisikö ottaa haukut kiitoksena, sillä kuollutta koiraa ei kukaan huomaa?

Eno vastaa: Ensinnäkin, niin mahdottomalta kuin se kuulostaakin, ole kiitollinen huomiosta. Kritiikin saaminen on jo plussaa, etenkin jos teoksesi ilmestyi omakustanteena. Yleensä kriitikko ei edes läikytä tuoppiaan omakustanteiden suuntaan.

Kielteiseen kritiikkiin voi suhtautua kolmella tapaa. Yksi on välttää sen kohtaaminen kokonaan.

Jotkut kirjailijat eivät lue lainkaan teoksiensa kritiikkejä. Se on varmasti pelastanut monta päivää heidän elämässään.

Kritiikistä voi yrittää myös ottaa opikseen, ainakin jos kritiikki on niin hyvin perusteltua ja laajasti samansuuntaista, että olet sen kanssa samaa mieltä. Mutta kannattaako yrittää seuraavalla teoksellaan miellyttää jotakuta tiettyä kriitikkoa, joka tuskin on ystäväsi?

Sitten on tavallisin tapaus: teoksesi murjonut kriitikko on väärässä ja mahdollisesti idiootti.

Tuntemieni kirjailijoiden mukaan erityisesti sielua raastaa kritiikki, josta käy ilmi, että teos on luettu huolimattomasti. Pahimmillaan kriitikot syyttävät kirjailijaa omasta laiskuudestaan ja lukuvirheistään, eikä valitusoikeutta ole.

Säännönmukaisesti on kuitenkin erehdys älähtää saamastaan kritiikistä julkisesti. Ota filosofinen asenne: ilmeisesti jompikumpi teistä kahdesta on tyhmä. Jos vika on kriitikossa, voit vaieta ylhäisesti. Jälkimmäisessä tapauksessa sinun ei ehkä kannata alleviivata asiaa lehtien palstoilla.

Anna siis savun laskeutua ja ala kirjoittaa seuraavaa teostasi. Kriitikoille ei vielä toistaiseksi ole pystytetty yhtään patsasta.