Tuulivoiman syöttötariffi voi olla haitaksi
Tuulivoiman takuuhinta, eli syöttötariffi voi laukaista Suomessa tuulimyllyjen rakennuskilpailun.
Tekniikka kehittyy. Syöttötariffien on pelätty vääristävän kilpailua ja hidastavan tuulivoimateknologian kehitystä. Vaasassa Vaconin tehtaalla valmistetaan tuulivoiman tarvitsemia taajuusmuuttajia.
Kuva: Mikael AhlforsTämä johtuu siitä, että hallituksen huhtikuussa lukkoon lyömässä uusiutuvan energian paketissa tuettavan kapasiteetin ylärajaksi on määritelty 2 500 megawattia. Näillä näkymin takuuhinta myönnetään rajan sisään ehtiville voimaloille.
Valtiovarainministeriö on jo pitkään arvostellut tuulivoiman syöttötariffia kalliiksi ja arvaamattomaksi järjestelmäksi. Ministeriön huolena ovat järjestelmän kustannukset: sähkön hinnan mahdollisesti laskiessa takuuhintaan voi kulua paljon enemmän rahaa kuin nyt kaavailtu 200 miljoonaa vuonna 2020.
Ministeriön erityisasiantuntijan Outi Honkatukian mielestä kiinteän tariffin sijaan pitäisi harkita rakennusoikeuksien huutokauppaamista niille, jotka tuottavat tuulivoimaa halvimmalla.
”Nyt tehokkaat ja tehottomat myllyt asetetaan samalle viivalle, ja tehokkaille maksetaan liikaa.”
Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun energiatalouden emeritusprofessori Pekka Pirilä sanoo, että huutokauppa on teoriassa hyvä ratkaisu, mutta se lisäisi rakentamiseen yhden hidastavan vaiheen lisää.
Teknillisen fysiikan professori Peter Lund samasta oppilaitoksesta puolestaan arvioi, että huutokaupoilla säästettäisiin korkeintaan muutamia kymmeniä miljoonia. Pirilä pitää tuulivoiman takuuhintaa, 83,50 euroa megawattitunnilta, sopivana maatuulivoimalle.
Ongelmiakin voi pompata esiin. Jos takuuhinta laukaisee rakennusbuumin, tuulioloiltaan parhaat alueet saattavat täyttyä kiireessä turhan tehottomilla myllyillä. Pirilä varoittaa, että näin voidaan paikoittain menettää kymmeniä prosentteja potentiaalisesta tuotannosta.
Tariffijärjestelmä on laajassa käytössä Euroopassa, ja se on osoittautunut esimerkiksi Saksassa tehokkaaksi tavaksi laajentaa uusiutuvan energian tuotantoa. Järjestelmää on tosin moitittu kalliiksi. Lundin mukaan takuuhinta ei ole jarruttanut tuuliteknologian kehitystä. Pirilä taas pitää tällaista ongelmaa mahdollisena, jos liikaa rahaa ohjataan tariffeihin, eikä riittävästi kehitystyöhön.
Suomen tariffitaso on Pirilän mukaan riittävä potkaisemaan maalle rakennettavan tuulivoiman kehityksen liikkeelle. Eurooppalaisessa mittakaavassa tuki ei ole erityisen avokätinen.
Lund kaipaa sitä, että ennen vuotta 2015 aloittavan nopean rakentajan 105,30 euron bonustariffi pidennetään kolmesta vuodesta viiteen.
Lundin mukaan ensimmäiset suuret hankkeet ovat kalliita, koska Suomesta puuttuu kokemusta isoista tuulivoimahankkeista.
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









"Ministeriön
"Ministeriön erityisasiantuntijan Outi Honkatukian mielestä kiinteän tariffin sijaan pitäisi harkita rakennusoikeuksien huutokauppaamista niille, jotka tuottavat tuulivoimaa halvimmalla."
Tätä asiaa käsiteltiin pitkään ja huolella syöttötariffityöryhmässä ja siitä on maininta myös annetussa raportissa.
Toivoisin että Outi Honkatukia ennen lisälausuntoja tutustuu keskeisimpään kilpailutuksen ongelmaan eli strategiseen käyttäytymiseen (strategic bidding).
Suomen nykytilanteessa olisi suurella todennäköisyydellä tapahtunut strategista käytöstä eli suomeksi hintojen vedätystä. Pintapuolinenkin tarkastelu Suomen tuulivoimahankkeiden kehittäjiin ja hankkeiden aikatuluihin riittää, jotta tämän voi ennustaa.
Viiden vuoden päästä tilanne voi olla toinen, kun hankkeita on paljon enemmän valmiina ja parhaat hankkeet on jo rakennettu.
Huutokauppaaminen onnistuu parhaiten silloin kun kilpailutetaan yksi saitti kerrallaan, josta usea yhtiö voi kilpailla.
Kirjoita uusi kommentti