Punainen lähikeitto
”Ruuan hinta ylös! Kaupat on velvoitettava hankkimaan valikoimiinsa lähellä tuotettuja elintarvikkeita, joita on mainostettava kaupassa näkyvästi. Muihin tuotteisiin on lisättävä aluesidonnainen haittavero, joka kasvaa sitä mukaa, mitä ympäristöä kuormittavammasta tuotteesta on kysymys.”
(kymmenelle)
- 2 kg lähipunajuuria
- ½ kg lähisipulia
- 6 luomuvalkosipulin kynttä
- luomurypsiöljyä paistamiseen
- 1 ½ l lähikasviksista keitettyä tai kuutiosta uutettua kasvislientä
- 2 ½ dl kotimaista marjaviiniä tai luomupunaviiniä
- ¾ dl luomusitruunan mehua
- ½ dl luomuhunajaa
- ½ dl luomusoijakastiketta
- 5 dl luomukermaa
- 1 tl luomumustapippuria
- ½ tl muskottia
- ½ tl kanelia
- (suolaa)
Lisäksi
- marinoituja leipäjuustopaloja
- (chilitahnaa)
- (ruokajogurttia)
- Kuori ja lohko punajuuret, sipulit ja valkosipulit.
- Kuumenna öljy suuressa kattilassa ja kuullota vihannekset.
- Lisää kasvisliemi ja viini. Anna keiton poreilla hiljakseen kannen alla reilun tunnin ajan.
- Soseuta keitto ja lisää loput aineet.
- Kuumenna keitto uudelleen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa esimerkiksi suolaa.
- Tarjoa keiton seurana marinoituja leipäjuustokuutiota, joita jokainen syöjä saa lisätä lautaselleen. Tulisielut voivat lusikoida keittoonsa chilitahnaa, esimerkiksi sambal oelekia. Sovittelijat saavat pyöristää sopan makua ruokajogurtilla.
Lisää aiheesta:
- Politiikkaa pataan! (21.9.2007)
- Keskustelun avaaja (25.9.2007)
- Maaseudun tulevaisuus (21.9.2007)
- Yksityisautoilijan herkku (21.9.2007)
- Vihreä hernetahna (21.9.2007)
- Kasvihuone-tahna (21.9.2007)
- Speltticiabatta (21.9.2007)
- Riistäjän kakku (21.9.2007)
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.







