Kansallisaarteen vartijat
Solidiumin nappulaliigan käsissä on 8,5 miljardia Suomen omaisuutta. Riittääkö heillä talouskriisissä malttia varmistaa, ettei potti katoa saippuakuplina ilmaan?
Jaha, analyytikoita pidetään avokonttorissa, mutta sijoitusjohtajilla on omat akvaariot. Pieneen, avaraan kuudennen kerroksen toimistoon Helsingin Aleksanterinkadulla tulvii aamupäivän aurinko.
ekaluokkalaisia. Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin tiimi on ollut kasassa vasta vuoden. Luokkakuvassa takana vasemmalla sijoitusjohtaja Eeva Ahdekivi, analyytikko Pauli Anttila, assistentti Tiitta Helstelä,
analyytikko Mikko Holopainen, sijoitusjohtaja Annareetta Lumme-Timonen, päälakimies Tapani Varjas. Edessä vasemmalla analyytikkoharjoittelija Oliver Nilsson, assistentti Noomi Lehtosaari, toimitusjohtaja Kari Järvinen, assistentti Helena Larsson ja analyytikko Pekka Tölli.
Yritän kurkata avokonttoriin, kun takaani kuuluu ääni.
”Tämän pidemmälle en sinua päästä”, valtion sijoitusyhtiön Solidiumin toimitusjohtaja Kari Järvinen toteaa.
Kansallisaarteen vartija ei ota turhia riskejä. Valtion osakesalkkua hoitavaa Solidiumia onkin moitittu turhan varovaiseksi tai jopa ”saamattomuuden symboliksi”, kuten kansanedustaja Jouko Skinnari (sd) asian ilmaisi.
Avokonttorin karsinoissa pakertavat analyytikot Pauli Anttila, 26, Pekka Tölli, 26, ja Mikko Holopainen, 32, näyttävät liian nuorilta ihmisiksi, joiden käsissä on valtion 8,5 miljardin euron osakepotti. Heillä on vastuullaan 1 600 euroa jokaista suomalaista kohti.
Sijoitusjohtajat Annareetta Lumme-Timonen, Eeva Ahdekivi ja Petter Söderström ovat hieman vanhempaa kastia. Tiimiin kuuluu lisäksi lakimies ja kolme assistenttia.
Jotkut kutsuvat Solidiumin väkeä nappulaliigaksi, mutta toimitusjohtaja Järvinen näkee tiiminsä aivan toisin. Se on sopivalla tavalla monipuolinen.
”Sijoitusjohtajat ovat suhteellisen nuoria, mutta toimineet pitkään tässä ympäristössä. Analyytikkotehtävissä ihmiset ovat yleensä muutenkin nuorempia. Minusta meillä on hyvä ikäjakauma.”
Yksityisillä markkinoilla uran tehnyt Kari Järvinen kertoi keväällä Kauppalehden Optiossa pitäneensä aluksi suurena vitsinä sitä, että hän siirtyisi valtion leipiin. Tehtävän kiinnostavuus kuitenkin voitti vieroksunnan.
Jos muutkin sijoitusalalla ajattelevat yhtä ennakkoluuloisesti valtiolla työskentelemisestä, se ei näkynyt Solidiumin rekrytoinnissa. Järvinen sai koottua mieleisensä tiimin, sillä talouden laskukauden takia pätevää työvoimaa oli keväällä 2009 tarjolla poikkeuksellisen paljon.
Valtio perusti Solidiumin syksyllä 2008. Ideana oli koota sinne valtion omistukset niissä pörssiyhtiöissä, jotka eivät ole maalle strategisesti välttämättömiä. Solidiumiin salkussa ovat nyt yhdentoista sellaisen pörssiyhtiön osakkeet, joista valtio omistaa alle puolet.
Solidiumin perustamisen taustalla oli halu välttää sellaiset hässäkät, joihin valtio joutui vuonna 2008, kun persaukiset islantilaiset uhkasivat myydä teleyhtiö Elisan osakkeensa pilkkahintaan valtion karsastamille sijoittajille.
Koska valtiolla ei ollut omaa sijoitusyhtiötä, se joutui turvautumaan eläkevakuutusyhtiö Varmaan, joka hankki bulvaanina valtiolle Elisa-potin. Sekin on nyt Solidiumin salkussa.
Helsingin kauppakorkeakoulun rahoituksen professori Vesa Puttonen toteaa Solidiumin perustamisen olleen valtiolta paras omistajapoliittinen veto aikoihin. Hänen mielestään on hyvä, että poliitikot eivät voi kerätä poliittisia irtopisteitä Solidiumiin siirretyillä osakkeilla, ja että yritykset saatiin keskitettyyn ohjaukseen.
Myös Kari Järvisen mielestä on hyvä, että Solidiumin omistamat yhtiöt ovat poissa poliittisista väännöistä. Siitä on hyötyä esimerkiksi osakeantien yhteydessä.
Järvisen mukaan Solidium pystyy toimimaan markkinoilla ketterämmin kuin aiemmin valtion omistuksia ohjannut valtioneuvoston kanslia.
”Meillä on oma päätöksentekojärjestelmä, tase ja rahoitus. Se on parempi kuin järjestelmä, jossa jouduttiin kaikessa rahankäytössä menemään valtion budjetin kautta.”
Toimitusjohtaja Järvinen kutsuu Solidiumia ketteräksi, mutta yhtiötä on syytetty passiivisuudesta. Perustamisensa jälkeen Solidium ei ole ostanut eikä myynyt mitään, jos yksi hankinta unohdetaan, eli viiden prosentin pala tietotekniikan palveluyritys Tietoa.
Ne jotka haukkuvat Solidiumia saamattomaksi, eivät saa tukea professori Puttoselta. Hänen mielestään Solidium on aloittanut järkevästi.
”Omistaminen on ammatti sinänsä. Siihen liittyy osaamista, joka ei näy ulospäin. Keskeinen osa omistajuutta on se, että pystytään olemaan tekemättä mitään”, hän sanoo.
Järvinen muistuttaa, että Solidium aloitti runsas vuosi sitten taloudellisesti dramaattisessa vaiheessa.
”Oli hyvä, että omaisuutta ei tarvinnut silloin myydä pilkkahintaan. Parempi ensin miettiä, ja tehdä vasta sen jälkeen.”
Solidiumin nappulaliigan strategia toimi ainakin viime vuonna, sillä salkku toi valtiolle 50,2 prosentin tuoton, mikä ylitti indeksit.
Solidium on määritelty pitkäjänteiseksi sijoittajaksi. Yhtiö ei siis tavoittele pörssissä pikavoittoja. Sen tehtävänä on ”vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa arvoa”.
Vesa Puttonen näkee valtio-omistuksessa vaaroja: se vie osakkeita pois vapailta markkinoilta ja voi jäykistää yritysten toimintaa. Hän haluaa virittää keskustelua siitä, onko valtion edes syytä omistaa pörssiyrityksiä.
”Siitä ei ole absoluuttista totuutta, onko valtio hyvä vai huono omistaja. Solidium on kuitenkin vaimentanut keskustelua siitä, millä perusteella joku yhtiö on Suomelle strategisesti tärkeä.”
Solidiumin perustaminen näyttää siis heikentäneen poliitikkojen mahdollisuutta tehdä omistajapolitiikkaa pörssiyrityksissä ja pohtia yritysten tärkeysjärjestystä Suomelle monelta kannalta.
Järvinen korostaa, että Solidium ei tee elinkeinopolitiikkaa, eli se ei ole työkalu, jolla valtio esimerkiksi pelastaa kriisiyhtiöitä. Kaikkien Solidiumin sijoitusten tulee olla taloudellisesti järkeviä.
Kun Järvisen haastattelu tehtiin runsaat kaksi viikkoa sitten, valtion osakesalkun arvo oli 8,5 miljardia euroa ja Kreikan kriisi kupli vasta pinnan alla.
Nyt Kreikan taloudelliset vaikeudet ja tilastovalheet uhkaavat suistaa Euroopan unionin historiansa pahimpaan taloudelliseen sekasortoon. Solidiumin salkun arvo on pudonnut noin 7,9 miljardiin euroon (11.5.).
Järvisen mukaan Solidium seuraa tilannetta tarkasti, mutta rauhallisin mielin. Hän ei ole huolestunut Solidiumin omistamien yhtiöiden tilanteesta.
”Yritysten kehittyminen on tärkeämpää kuin pörssin heilahtelut, vaikka ne ovatkin todella suuria”, hän sanoo.
Tyynnyttely päättyy Järvisen kolkkoon ennusteeseen: markkinoiden epävakaus ei äkkiä häviä, varsinkaan jos EU-maat eivät saa alijäämiään kuriin.
Solidium
- Valtion sijoitusyhtiö, joka ostaa ja myy osakkeita.
- Perustettiin syksyllä 2008.
- Osakesalkussa yhtätoista suomalaista pörssiyhtiötä, joissa valtio on vähemmistöosakkaana: Elisaa, Kemiraa, Metsoa, Outokumpua, Ruukkia, Sampoa, Spondaa, StoraEnsoa, TeliaSoneraa, Tietoa ja Tikkurilaa.
- Omistusten arvo oli kaksi viikkoa sitten 8,5 miljardia euroa, mutta tällä viikolla (11.5.) enää noin 7,9 miljardia.
- Solidiumin lisäksi valtio omistaa runsaan 10 miljardin euron edestä osuuksia Suomelle strategisesti tärkeistä pörssiyhtiöistä, kuten Finnairista, Fortumista ja Nesteestä.
Lisää aiheesta:
- Holopainen kerää tietoa (14.5.2010)
- Lumme-Timonen on ammattiomistaja (14.5.2010)
- Järvinen raportoi puolustusministerille (14.5.2010)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Onko 32 -vuotias asiantuntija "nappula"?
Olen nyt kolme kertaa lukenut tämän artikkelin, enkä vieläkään näe hyvää perustetta jutun otsikoinnille ja kuvitukselle. Ulkopuolisen silmin kun näyttää siltä, että Solidiumissa on paitsi koulutettua, myös kohtuullisen monipuolisen työkokemuksen rahoitusalalta hankkinutta väkeä töissä. Otsikon "nappulaliiga" ja tuo jäätelökuvitus tuntuu aikamoiselta ikärasismilta, kun joukossa on pari alle 30-vuotiasta, ja heilläkin ilmeisesti on alan yliopistokoulutus.
Valitettavasti monissa valtion työpaikoissa arvostetaan pitkää virkamieskokemusta, etenkin samalta alalta, joskus turhankin itseisarvoisesti. Muiden alojen ja -hui kauhistus- yksityisen sektorin työkokemus kun voisi ehkä tuoda jonkun tuoreenkin ajatuksen virastoon. Jos valtion salkkua pääsisi hoitamaan vain sillä perusteella, että takana on pitkä virkamiesura, se tuskin takaisi hyvää salkunhoitoa. Osaaminen kait tulisi olla se tärkein rekrytointikriteeri valtiollakin, ei ikä, puoluekirja tai ulkonäkö?
Siitä voi sitten olla monta mieltä, onko valtion järkevää omistaa mitään, ja millaista omistajapolitiikkaa valtion tulisi harjoittaa. Antipatia valtion salkunhoidon ammattimaistumista kohtaan ei saisi kuitenkaan näkyä Solidiumin työntekijöiden mollaamisena.
Kirjoita uusi kommentti