Romanit ahtaalla

31.5.2010

Vierailin äskettäin kirjallisuustapahtumassa Unkarissa. Hilpeä ilta tokajilaisen viinitilan pöydässä katkesi vaivaantuneeseen hiljaisuuteen kun tilan isäntä intoutui kertomaan ulkomaalaisille vieraille kylän asioista.

Pahimmat pulmat olivat kuulemma peräisin naapurikunnasta, nimittäin epäilyttävät romanit. Ongelmasta viininviljelijä kertoi selviävänsä soittamalla kaartilaisille.

Hän tarkoitti Unkarin kaartia, oikeistopopulistipuolue Jobbikin puolisotilaallista järjestöä, jonka univormupukuiset jäsenet ahdistelevat romaneja Unkarin maaseudulla.

Äskettäisissä parlamenttivaaleissa Jobbik sai 17 prosenttia äänistä. Agenda on tuttua populistipuuroa: ihmisten matalimpien viettien ja pelkojen lietsontaa, monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien yksinkertaistamista ja syyn sysäämistä milloin minkin sisäisen tai ulkoisen vihollisen niskaan.

Unkarin tilanne on ollut oikeistopopulismille poikkeuksellisen suotuisa. Läpikorruptoitunut sosialistipuolue onnistui hallituskaudellaan sössimään maan talouden katastrofaaliseen tilaan.

Jobbikin suosion nousun myötä puolueen kannanottoja on siistitty. Avoimen rasismin ja uhonationalismin sijaan viljellään maahanmuuttokritiikkiä, kristillis-isänmaallisia arvoja sekä EU-kriittisyyttä. Jobbikin poliitikot vakuuttelevat uupumattomasti, että he eivät ole rasisteja.

Yllättävää ei ole myöskään se, että Jobbik kertoo puolustavansa myyttistä olentoa nimeltään tavallinen ihminen, perusunkarilaista, jota muun muassa homot, romanit ja juutalaiset uhkaavat.

Unkarin muut puolueet ovat ilmoittaneet, etteivät ne ryhdy minkäänlaiseen yhteistyöhön Jobbikin kanssa. Samoin ovat todenneet Ruotsin sosiaalidemokraatit laitaoikeistolaisesta Sverigedemokraterna -puolueesta.

Ero Suomeen on hätkähdyttävä. Suomalaisten sosiaalidemokraattien alentuminen maan tapa -populismiin ja ulkomaalaispeloilla ratsastamiseen on tehnyt sdp:stä täydellisen kummajaisen eurooppalaisten sosiaalidemokraattien joukossa.

Unkarin vaalien ylivoimainen voittaja oikeistopuolue Fidesz ei viljellyt vähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja, vaikka se olisi siitä varmasti hyötynyt.

Yksi syy tähän voi olla runoilija ja poliittinen vaikuttaja Géza Szőcs, Unkarin tuore fideszläinen valtiosihteeri, joka eli nuoruutensa Romanian unkarinkielisessä osassa Transsylvaniassa. Szőcsia vainottiin ja ahdisteltiin ja hän joutui lopulta pakenemaan ulkomaille.

Tällaiset kokemukset ovat valitettavan kaukaisia suomalaisille poliitikoille, joilta ei näytä irtoavan myötätuntoa kestämättömistä olosuhteista Suomeen tulleille romaneille.

Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, joka ei enää osta Tokajin viinejä.

Romaneja autettava heidän kotimaassaan

Nimetön | 31.05.2010 11:29

"Tällaiset kokemukset ovat valitettavan kaukaisia suomalaisille poliitikoille, joilta ei näytä irtoavan myötätuntoa kestämättömistä olosuhteista Suomeen tulleille romaneille."

Poliitikot ovat aivan oikeassa. Jos annamme Suomesta käsin sellaisen signaalin, että tervetuloa vaan meille Suomeen, niin voimme kuvitella minkä ryntäyksen se aiheuttaisi. Ilman muuta vähäosaisia pitää auttaa, mutta vain ja ainoastaan heidän kotimaassaan. Ja silloinkin vain jonkin järjestön kautta yksityisellä rahalla, ei valtion verorahoilla.

Jo puhtaasti senkin takia, että mitä tänne Suomeen tulevat turistit ajattelevat, kun ensimmäisenä jokin kerjäävä romani on heitä ottamassa kadulla vastaan? He ovat lukeneet ennen matkaansa hyvinvointiyhteiskunnasta nimeltään Suomi, ja sitten törmäävätkin kerjäläisiin. Annamme näin aika huonon kuvan maastamme. No tämä oli vain yksi esimerkki, mutta kuka haluaa oikeasti että romanit tulevat tänne kerjäämään? Jos joku haluaa auttaa heitä, niin silloin vaan paksu rahapussi mukaan ja menolippu Romaniaan. Meidän yhteiskunnan verorahoille löytyy muitakin tärkeämpiä kohteita, vaikkapa vanhusten hoito.

Valehteliko isäntä siis?

Kimmo | 31.05.2010 14:18

"Pahimmat pulmat olivat kuulemma peräisin naapurikunnasta, nimittäin epäilyttävät romanit."

No aiheuttavatko ne romanit isännälle ongelmia, vai olivatko väitteet perättömiä? Tämä asia jäi tässä hieman auki, ja mielestäni on ikävä tuomita isäntä valehtelijaksi ja jättää hänen viininsä ostamatta ilman että ottaa asioista selvää? Sitähän voisi sanoa jopa ennakkoluuloiseksi suhtautumiseksi.

Mitä tehdä?

kysymys | 31.05.2010 16:06

Jarkko, mitä sinun mielestäsi näille sietämättömistä oloista tuleville romaneille pitäisi tehdä Suomessa?

Jättää viinit ostamatta, jos

Matti-- | 01.06.2010 12:43

Jättää viinit ostamatta, jos mies ei kaipaa romaneja tilalleen?

Noita "ongelmia" voisi kyllä kuvailla tarkemmin, vai tyhjästäkö jobbik ja kaartilaiset ovat kannatuksensa saaneet.

Harmillista

Yussuf Halal-aho | 01.06.2010 16:33

"Läpikorruptoitunut sosialistipuolue onnistui hallituskaudellaan sössimään maan talouden katastrofaaliseen tilaan."

Onneksi Suomessa ei kuitenkaan koskaan voi tapahtua mitään vastaavaa, joten "oikeistopopulismin" nousuakaan ei tulla Suomessa näkemään.

Tokajissa olin minäkin

Lena Björklund | 01.06.2010 16:44

Palasin juuri viinimatkalta, jonka yksi etappi oli Tokaj. Siellä emäntänä oli Tokajn ainoan luomuviinitarhan Penditsin omistaja Marta Wille–Baumkauff. Paikka oli Abaújszántó. Puhuimme eniten hänen rinteillään löytyvistä uhanalaisista perhosista ja kasveista, mutta keskustelu sivusi myös romaneja. Heitä työskentele hänen viinitarhassaan aika ajoin, saisi työskennellä enemmänkin, mutta vaikeakulkuisessa hankalassa maastossa kaikki työ on niin vaivalloista, että ne romanit, jotka Wille-Baumkauff oli tilalleen onnistunut sesonkityöläisiksi taannoin hankkimaan, tekivät vain aamupäivän työtä. Heille riitti se palkka minkä aamupäivän työ toi. Mitään rasismiin viittaavaa Wille-Baumkauffin asenteissa ei näyttänyt olevan. Onneksi. Muuten olisi ollut vaikea innostua niistä harvinaisista kasveistakaan – tai hänen viineistään.

...

Jussi Halla-aho | 02.06.2010 17:15

Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla, mitä niille romaneille pitäisi sananvapausmies Jarkko Tontin mielestä tehdä.

Antaa turvapaikka? Kaikille, jotka hakevat sitä sillä perusteella, että ovat romaneja? Vai vain joka toiselle? Joka viidennelle?

Juristin, jopa vihreän, luulisi ymmärtävän, että viranomaisratkaisujen on perustuttava lakiin ja lakien on oltava yleisiä, ei ainoastaan yksittäistapauksia koskettavia.

Takki kääntyy tuulen mukana

Kari | 08.07.2010 5:26

Ei SDP.n takinkäännöllä maahanmuuttoasiassa ole mitään uutta. Olihan SDP jo toisessa maailmansodassa kummajainen. Hehän veljeilivät natsi-Saksan kanssa ja kannattivat sotaa natsien rinnalla.Muut sosialistit taistelivat euroopassa natseja vastaan.

Natsikortti! Upeaa!

Ei nimimerkkiä | 09.07.2010 14:30

Muut sosialistit taistelivat euroopassa natseja vastaan.

Voi hyvät hyssykät!

Valitettavasti Suomi (ja SDP) joutui valitsemaan Saksan-ruton ja Neuvosto-koleran väliltä. Joko sotia yksin Neuvostoliittoa vastaan tai liittoutua Saksan kanssa. Välirauha solmittiin ilmiselvästi ajatuksella, että sotaa jatketaan kohta Saksan tuella - ja valitettavasti tuolloin ei ollut tiedossa, millaisia hirveyksiä Kolmannen Valtakunnan kolera tekee. Mutta vaikka olisi tiedetty, aika kapeassa raossa SDP tuolloin toimi.

Kuten on ennenkin sanottu, Neuvostoliiton hyökkäys yhdisti vasemmiston Suomen hallituksen taakse vastustamaan Stalinin aggressiota.

Kyllä Hitlerin rotuoppi oli

Kari | 19.07.2010 14:09

Kyllä Hitlerin rotuoppi oli jo kaikkien tiedossa 30-luvulla. SDP oikeistosiivellä oli tosiaan käsitys että, Saksan mukana saamme synnytettyä surr-Suomen.
Jos olisi ollutkin kysymys valinnasta niin miksi SDP valitsi häviävän osapuolen.
Ilman Neuvostoliiton voittoa olisi Suomi tosiaan ruton vallassa vieläkin.
Suomi ei olisi muuten kestänyt enää sotilaallisesti kahta viikkoa kesällä 1944. Armeija oli hajoamassa.Mitään torjuntavoittoa ei ole olemassakaan.Ne tarinat ovat täyttä potaskaa.
Jos ei natsi-Saksan armeija pystynyt pysäyttämään puna-armeijaa niin miten suomi siihen olisi pystynyt.
Näillä ajopuu selityksillä Suomen demarit koittavat vain hämätä nuorempaa sukupolvea.
Käytännössä suomi oli täydellisesti hävinnyt sotansa. Mitä tulee natsien tekemiin rikoksiin niin suomalaiset poliitikot olivat täysin tietoisia mitä Saksassa tapahtui.

Heikompien puolesta!

Teemu Forss | 22.07.2010 1:13

Olen usein seurannut kuinka Suomessa hyssytellään, suhistaan ynnä sihistään kun jotakin pitäisi oikeasti tehdä, kommentoida, älähtää, toimia heikomman puolesta. Nationalismi on pelottava kuume, joka miltei aina tarpeeksi noustessaan on tappava. Miksi aina kun kaikki ajattelemaan kykenevät ihmiset ymmärtävät, että tässä ja nyt pitäisi puolustaa sitä pienempää sitä heikompaa, silloin ollaan hiljaa, katsotaan toisaalle? Äärioikeiston päännostaminen pelottaa, pitääkö ruveta pelkäämään poliittisia puolueita yleensä?

Tervehdys ja voimia Sinulle Jarkko!

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.