Mitä kepulla on väliä?

Keskustaväki valitsee tänä viikonloppuna itselleen uuden puheenjohtajan, jonka epäkiitollisena tehtävänä on nostaa puolue suosta, jonka puhemies Seppo Kääriäinen määritteli tällä viikolla puolueen ”pahimmaksi paikaksi sitten 1970-luvun”.

Keskustaa onkin ainakin 1970-luvulta asti pidetty sekä auringonlaskun puolueena että eurooppalaisen puoluekentän kummajaisena. Tämä johtuu siitä, että keskustan ideologia on pysynyt tukevasti kiinni maalaismaisessa elämäntavassa, vaikka Suomi on samaan aikaan kaupungistunut vauhdilla.

Muutoksen keskellä entinen maalaisliitto on onnistunut päivittämään ilmettään juuri riittävästi yleispuolueen suuntaan pysyäkseen yhtenä kolmesta suuresta puolueesta.

Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaiseman gallupin mukaan keskustan kannatus on romahtanut 18,7 prosenttiin. Kokoomus ja sdp ovat karanneet useamman prosenttiyksikön päähän.

Keskustan puoluekokouksen tekemät henkilövalinnat eivät itsessään käännä puolueen kurssia suuntaan tai toiseen, mutta niiden perusteella voi päätellä, mistä suunnasta puolue ryhtyy uutta nousua etsimään: kaupungeista vai maaseudulta, menneisyyteen vai tulevaisuuteen katsovasta politiikasta.

Vaan miksi esimerkiksi vihreiden kannattajan pitäisi olla kiinnostunut keskustan kohtalosta? Siksi, että keskustan kohtalo vaikuttaa suoraan Suomessa lähivuosina tehtävän politiikan painotuksiin.

Kokoomuksen ja sdp:n muodostamassa sinipunahallituksessa vihreiden hellimä perustulomalli ei ottaisi askeltakaan eteenpäin. Sinipunahallitus tuskin myöskään jäisi historiaan erityisen innokkaana uusiutuvan energian edistäjänä.
Toisaalta vihreillä on kokoomuksen ja demareiden kanssa yhteisiä näkemyksiä luonnonsuojelukysymyksissä ja kuntarakenteen uudistamisessa.

Olipa vaalitulos ja hallituskokoonpano mikä tahansa, kaikkea ei voi saada kerralla.