Venäjästä puhuttava suoraan ja isosti
Joskus sanottiin, että Preussi ei ole valtio, jolla on armeija, vaan armeija, jolla on valtio. Sama pätee nyky-Venäjään. Venäjä ei ole valtio, jolla on turvallisuuspalvelu, vaan turvallisuuspalvelu, jolla on valtio.
FSB:lle myönnettiin hiljattain jälleen uusia valtuuksia, joita se voi käyttää epämääräisten, tulkinnanvaraisten turvallisuusuhkien ilmetessä.
Samaan aikaan kun Tarja Halonen ja Mari Kiviniemi äskettäin viihdyttivät Dmitri Medvedeviä Kultarannassa (tarjolla oli luomukaritsaa ja lähivihanneksia, voi kuinka ihanaa), Heidi Hautalan johtamassa Suomalais-venäläisessä kansalaisfoorumissa puhuttiin Venäjän ongelmista kiertelemättä.
Tutkija Sinikukka Saari herätteli ihmisiä Medvedev-kuvan kriittiseen tarkasteluun. Euroopan medioissa hänet esitetään positiivisena hahmona, joka kovanaama-Putinin jälkeen johtaa maan kohti aitoa demokratiaa. Tutkijan kanta oli selvä. Ei pidä luulla liikoja Medvedevistä.
Imagonrakennus on ollut tehokasta, mutta esimerkiksi FSB:n uudet valtuudet kirjattiin lakiin nimenomaan hänen aloitteestaan. Medvedeviä huolestuttaa vain talous, jonka jopa putinistit myöntävät olevan kuralla.
Liberaali demokratia kansalaisoikeuksineen ei ole Medvedevin agendalla kovin korkealla, jos sen on siellä laisinkaan.
Venäjän ongelmien ytimessä on talouden ja politiikan täydellinen kietoutuminen toisiinsa, mikä on sosialismin yhä jatkuvaa perintöä.
Jokainen toimija joutuu huomioimaan Venäjän Kehittyvien Maakuntien miesten lukemattomat edut ja epäviralliset järjestelyt, joiden varassa koko maa lepää.
Kansalaisfoorumin tilaisuudessa Boris Nemtsov, entinen varapääministeri ja nykyinen oppositiojohtaja, painotti myös taloutta, mutta ehdotti täsmälleen päinvastaista mallia kuin Medvedev ja putinistit.
Toimivan liberaalin demokratian välttämätön osa on pieniin ja keskisuuriin yrityksiin tukeutuva monipuolinen kansantalous.
Medvedev-Putin -Venäjä on kaasu- ja öljyputkitalous, joka on riippuvainen muutamasta jättiyrityksestä. Kyseessä on samankaltainen avointa yhteiskuntaa rapauttava riippuvuussuhde kuin Suomella on Nokiaan.
Venäjältä puuttuu yrityksiä ja kansalaisyhteiskuntaa pyörittävää pystypäistä keskiluokkaa on liian vähän. Venäjä on ylä- ja alaluokkaan jakaantunut kehitysmaatalous, jota johdetaan perussuomalaistyylisellä populismilla.
Se nojaa nationalismiin, uskontoon, ulkomaisiin uhkakuviin (kuten maahanmuuttokritiikkiin) ja kansan kosiskeluun mediatempuilla. Putin on nähty televisiossa laittamassa kuriin bisnesmiehiä, jotka olivat lopettamassa kannattamattomia tehtaita.
Vasemman ja oikean laidan populismi on lopultakin hyvin samankaltaista.
Suomessa Venäjä-keskustelu rajoittuu pieniin yksittäiskysymyksiin, keuhkotaan elintarvikekaupan hetkittäisistä esteistä tai venäläis-suomalaisten perheiden lapsikiistoista. Miksi isoja ongelmia ja aiheita yhä vain vältellään?
Kirjoittaja on kirjailija ja lakimies, joka toivoo Venäjän joskus liittyvän Euroopan unioniin.
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Ympäristövaikutuksista (8.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Myöhästyminen on ikävää. (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Kenelle valta kuuluu? (27.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Bravo!
Loistava kirjoitus! Tästä aiheesta puhutaan aivan liian vähän. Kulisseissa tapahtuu enemmän kuin julkisivu kertoo, sehän on selvää.
Itsekin olen ihmetellyt sitä, miksi ennen jokaista Venäjän valtionpäämiehen Suomen vierailua itänaapuri herättää "konfliktin". Milloin ne ovat puutullit, milloin elintarvikkeet, yhtä kaikki, todellista merkitystä niillä ei kuitenkaan ole. Eivätkä ne lopulta johda mihinkään konkreettiseen - kunhan "suuta pieksetään".
Olen tullut siihen tulokseen, että kyseessä on harhautusmetodi, jolla suomalaiset saadaan puhumaan siitä, mistä venäläiset haluavat. Todelliset ongelmat jäävät sivurooliin. Näin suurvalta pelaa.
populismista
Entäs se vihreä populismi?
Paluumuuttaneet venäläiset ongelmanako?
Presidentti Mauno Koivistosta on lähtöisin nykyinen ongelmallinen tilanne suomessa venäjän kansalaisista.Hän suuressa viisaudessa ilmoitti ns.Inkeriläisten vapaasta maahanmuutosta suomeen.
Pitarilaiselle kansalaisjärjestölle Inkeri liitolle annettiin oikeus aluksi myöntää muuttolupia suomeen.Aika kummallinen päätös antaa vieraan valtion "kansalaisjärjestölle" tälläinen valtuutus.Kyllä tänne riittikin sitten muuttajia.Ikävä kyllä suurin muuttajaryhmä olikin venäläisiä ei ns.inkeriläisi. Silloin jo varoitettiin siitä että venäjän poliittisella johdolla on aina tapana käyttää ulkovenäläisiä keppihevosinaan kun se alkaa kiristämään naapureitaan. Niin tässä kävi jälleen.
Suurin virhe tehtiin vielä ihan lähiaikoina kun annettiin lupa suomeen muuttaneiden venäläisten pitää venäjän kansalaisuus vaikka he ottivatkin suomen kansalaisuuden itselleen.
Minusta tuntuu että, vielä ei olla edes nähty kremlin kaikkia temppuja mitä he voivat käyttää näiden ulkovenäläisten avulla suomea kohtaan. Virossahan koko Tallinnan keskusta paloi tässä yhtenä keväänä.
Asialle ei nyt enää ole mitään tehtävissä. Tyhmastä päästähän kärsii aina koko ruumis.
Samanlainen?
Medvedev-Putin -Venäjä on kaasu- ja öljyputkitalous, joka on riippuvainen muutamasta jättiyrityksestä. Kyseessä on samankaltainen avointa yhteiskuntaa rapauttava riippuvuussuhde kuin Suomella on Nokiaan.
Olen sanaton. Millä tavoin avoin yhteiskunta on rapautunut Nokian vuoksi?
Vasemman ja oikean laidan populismi on lopultakin hyvin samankaltaista.
Valistatko minua kumman laidan populismia Venäjällä harjoitetaan?
Entä ymmärrätkö vieläkään, mikä ero on maahanmuuttokritiikillä ja maahanmuuttopolitiikkakritiikillä.
Väärin motivoitu maahanmuuttopolitiikka johtaa maahanmuuttokritiikkiin. Kun sanon tämän ääneen, se on maahanmuuttopolitiikkakritiikkiä. Kritiikitön on tässä yhteydessä naiivi. Oletko sinä kritiikitön?
niin, suoraampa hyvinkin...
"Venäjän ongelmien ytimessä on talouden ja politiikan täydellinen kietoutuminen toisiinsa, mikä on sosialismin yhä jatkuvaa perintöä."
-- No, tuo sama ongelmahan on länsimaissa ja ehkäpä jopa vahvempana. Eihän täällä ole mitään kansanvaltaa vaan puhdas markkinavoimien valta.
Huvittavaa on, että ei nähdä malkaa omassa silmässä mutta rikka naapurin silmässä.
Olemme menossa kohti sosialismia, jossa markkinavoimat johtavat tai paremminkin kohti markkinatotalitarismia, joka ei juurikaan eroa kommunismista, jossa valtioeliitti sanelee.
Venäjä
Surullisena seuraan Venäjäfriikkinä erilaisia politiikan tekemiä siirtoja naapurissamme.En hyväksy putinismia,mutta ymmärrän hänen suosionsa heidän historiansa perusteella.Tosin se on nyt laskusuunnassa-onneksi(?).En ole pannut paljon toivoa Medvedjeviin,vaikka hän nyt on kuitenkin taustaltaan erilainen,mutta lähinnä edustaa ulospäin hymypoikaa ja edistyksellisyyttä.Keinoja ei hänellä kuitenkaan liene paljoakaan.-Kaikesta tästä huolimatta rakastan venäläisyyttä,viihdyn siellä.Voin sanoa,että useimmat myöhäiselämäni kohokohdat olen kokenut siellä aina Pietarista Vladivostokiin.Kielen kauttahan alamme ymmärtää heidän kulttuuriaan,historiaansa ja venäläistä kansanluonnetta.Siksi tunnen olevani jo puoliksi venäläinen.Ja pakko on puolustaa heitä - kaikesta täällä esiintyvästä panettelusta huolimatta.Suomalaiset ovat niin ennakkoluuloisia ja tyhmiä,etteivät suostu opettelemaan lähinaapurinsa kieltä,sillä meillä on hyvin paljon yhteistä(mm.huumori); paljon enemmän,kuin ruotsalaisten kanssa.
Mikä on Tontin pointti?
JT vaatii puhumaan suoraan ja isosti Venäjästä sekä ihmettelee, miksi isoja ongelmia ja aiheita yhä vain vältellään. Meikäläinen taas ihmettelee, mitä isoja ongelmia ja aiheita on vältelty? Nämä JTn blogissaan esittämät (isot) aiheet ja ongelmat on mielestäni tunnettu ja niistä on keskusteltu jo ainakin 10 vuotta eli Putinin valtaantulosta lähtien. Näistä isojen ongelmien ja aiheiden puhumisesta voisi ottaa jo seuraavankin askeleen eli pohdiskella ja päättää, mitä me niille teemme, jos ne ongelmat meitä niin harmittavat (ehkä joku Venäjä-politiikka-asiakirja onkin jo olemassa jossain valtioneuvoston mapissa?).
Toisaalta, jos me emme halua tai voi niille ongelmille mitään tehdä, niin niiden jatkuva vatvominen isosti ja suoraan lienee pois muiden meille tärkeiden asioiden käsittelystä. Mutta tietenkin ihan kivaa, kuten naapurin touhujen ihmettely ja kauhistelu useimmiten on.
Kirjoita uusi kommentti