Korvat höröllä

Metsästyskausi on vasta alkamaisillaan, mutta äänestäjien jahtaaminen ensi kevään eduskuntavaaleja varten pääsi hyvään vauhtiin jo puolueiden viime viikkojen kesäkokouksissa.

Vaalien vuoksi myös hallituksen tällä viikolla pitämän budjettiriihen tulosten esittelyssä lienee uhrattu muutama ylimääräinen ajatus sille, mikä puolue saa ottaa mistäkin budjetin saavutuksesta sulan hattuunsa.

Ensi kevään eduskuntavaaleihin on aikaa kahdeksan kuukautta. Vaalikuume on kuitenkin noussut jo nyt niin kiihkeäksi, että pätkäpääministeri Mari Kiviniemi (kesk) katsoi aiemmin tällä viikolla viisaimmaksi hillitä erityisesti hallituskumppani kokoomuksen kampanjointia kehottamalla jättämään vaalirukkaset toistaiseksi naulaan.

Huomautus on siinä mielessä aiheellinen, että kuluva vaalikausi on vielä kesken, eikä Suomella ole varaa tuhlata kuukausitolkulla tehokasta peliaikaa näytösluonteiseen poliittiseen karnevaaliin. Oma lukunsa on tietysti se, että pitääkö vaaleja edeltävän ajan erota jyrkästi ”oikeasta” politiikan arjesta?

Yhdysvaltojen kongressin edustajainhuoneen edustajat joutuvat vaaliprässiin joka toinen vuosi. Sillä tahdilla kampanjoinnin ja politiikan teon raja on vähintään häilyvä. Tämä panee ehdokkaat kuuntelemaan herkällä korvalla potentiaalisten äänestäjiensä tuntemuksia.

Toisin sanoen ihmisten mielipiteillä on vahva vaikutus politiikkaan. Tämä tekee päätöksenteosta suhteellisen lyhytjänteistä ja poliitikon kannalta vaikeaa, mutta sellaista sen demokratiassa pitää ollakin.

Löperöitä lupauksia lukuun ottamatta vaalihuumassa on sitä paitsi paljon hyviäkin puolia: poliittinen keskustelu sähköistyy, puolueet joutuvat tosissaan miettimään omaperäisiä avauksia erottuakseen kilpailijoistaan, ja päättäjien on pakko jalkautua turuille ja toreille tavisten joukkoon.

Ajatella, jos politiikka olisi sellaista aina.