Suokiista koskee jopa kolmasosaa Suomesta

24.8.2010

Kansallisen suo-ohjelman valmistelu on loppusuoralla. Suo- ja turvemaita koskeva strategia koskee peräti kolmannesta Suomen pinta-alasta.

Kiistakapulat. Turpeen energiakäyttö on suostrategian avainkysymys.

Kuva: Vapo

Asiaa pohditaan muun muassa tänään tiistaina Helsingin Säätytalolla järjestettävässä seminaarissa.

Keskustelun ytimessä on oikean tasapainon löytäminen turpeen energiakäytön ja luonnonsuojelun väliltä. Turpeen hyödyntämistä on tuettu hallituksen energiaratkaisuissa muun muassa syöttötariffilla sekä matalalla verotuksella.

”Turpeen laajamittaisen käytön tukeminen on saanut kritiikkiä myös OECD:ltä ja kansainväliseltä energiajärjestöltä IEA:lta”, sanoo puheenjohtaja Risto Sulkava Suomen luonnonsuojeluliiton tiedotteessa.

Järjestö hämmästelee sitä, että turpeenkäytön kritiikki sivuutetaan.

”Viime vuosina Suomen turvepolitiikkaa ovat kritisoineet esimerkiksi Suomalainen Tiedeakatemia, hallitusten välinen ilmastopaneeli IPCC sekä kansainvälinen suotutkijoiden järjestö IMCG”, Sulkava luettelee.

Suomen luonnonsuojeluliitto vaatii paitsi turpeen energiakäytön lopettamista myös sitä, että vuoteen 2020 mennessä alkuperäisistä soista olisi suojeltu noin prosentti eli 100 000 hehtaaria. Järjestö toivoo, että soiden ennallistamisesta tehdään maanomistajien kannalta yhtä kannattavaa kuin ojittamisesta.

Kansallisen suostrategian on määrä valmistua syyskuun loppuun mennessä, minkä jälkeen valtioneuvosto tekee asiassa periaatepäätöksen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.