Jäteläjät pistetään verolle

26.8.2010

Suomen Teollisuusjäteläjät saavat vuodenvaihteessa osakseen ansiottoman arvonnousun.

Paperisotaa. Jäteverouudistus panee jätteet verolle, mutta voi hankaloittaa paperinkierrätystä. Kuvassa Paperinkeräys oy:n tuotantopäällikkö Markku Matilainen.

Kuva: Mikael Ahlfors

Jos valtiovarainministeriön valmistelema jäteverouudistus menee suunnitellusti läpi, Suomen noin neljänkymmenen yksityisen kaatopaikan verovapaus loppuu. Teollisuuslaitosten omien kaatopaikkojen jätevero nousee kerralla nollasta neljäänkymmeneen euroon tonnilta.

Jäteverouudistus tuo mukanaan jäteajattelun muutoksen. Uusi periaate on: kierrätä tai maksa. Vero pitää maksaa tästä lähtien kaikista jätteistä, joilla on joku muu käyttömahdollisuus kuin kaatopaikka.

”Jätteiden käsittelyn kustannukset sisällytetään nyt tavaroiden tuotantokustannuksiin. Muuten teollisuuden läjitettyjen jätteiden käsittelykustannukset jäävät tulevien sukupolvien maksettavaksi”, toteaa lakia valmistellut ylitarkastaja Ari Seppänen ympäristöministeriöstä.

Yksityisiä kaatopaikkoja on Suomessa nelisenkymmentä. Valtion verotulojen kannalta edessä oleva askel on suhteellisen pieni, mutta periaatteellisesti kyse on isosta muutoksesta.

Uudistuksella jätejärjestelmä yritetään kääntää uuteen, materiaalitehokkaaseen suuntaan.

”Veronkorotuksella suitsitaan tähän asti halvimman vaihtoehdon, läjityksen, suosiota ja tehdään seuraavasta vaihtoehdosta, kierrätyksestä tai jätteen energiakäytöstä, kannattavampaa”, Seppänen jatkaa.

Jäteverouudistus on yksi osa vihreiden ajamaa vihreää verouudistusta.

”Jätteen synnyn ehkäisemiseen pitäisi kiinnittää vielä enemmän huomiota. Materiaalitehokkuus on jäänyt vähälle huomiolle, joten pienetkin askeleet ovat tervetulleita”, toteaa vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkynen verouudistuksesta.

Jätevero nousee vuoteen 2013 mennessä 50 euroon tonnilta myös kunnallisilla kaatopaikoilla. Se tarkoittaa jätemäärästä riippuen 5–20 euron korotusta kotitalouksien vuosittaisiin jätemaksuihin.

Uuden jäteverolain on tarkoitus astua voimaan jo tammikuun alussa. Kaksi viikkoa sitten päättyneellä lausuntokierroksella se sai vielä kipakkaa palautetta teollisuudelta.

Yritysten etua ajava Elinkeinoelämän keskusliitto EK on ehdottanut koko jäteveron poistamista, mutta vastustaa erityisesti jäteveron laajentamista yksityisille kaatopaikoille.

Systeemin laaja muutos ei onnistu ilman hankalia valintoja.

Jätepaperin keräämiseen ja kierrätykseen erikoistuneen Paperinkeräys oy:n toimitusjohtajan Kyösti Pöyryn mukaan jäteverouudistus vaikeuttaa keräyspaperin hyödyntämistä, koska paperin puhdistuksessa syntyvä siistausjäte tulee verolliseksi.

”Keräyspaperimassan hintaero selluun on niin pieni, että jos lisäkustannuksia tulee, metsäteollisuuden halu investoida keräysjärjestelmään vähenee. Keräyspaperi viedään silloin ulkomaille”, Pöyry sanoo.

Veroa valmistellut valtiovarainministeriön finanssisihteeri Petri Malinen ei kuitenkaan lupaa helpotusta edes keräyspaperin lietteille.

”Yksittäistä, kierrätyskelpoista jätettä ei voida armahtaa. Jos siistausjäte vapautetaan verosta, myös kaikki muut hyödyntämiskelpoiset jätteet pitää vapauttaa. Silloin tätä verouudistusta ei voida tehdä.”

Suomen luonnonsuojeluliitto on sen sijaan verouudistukseen tyytyväinen.

”Olemme vuosikausia ajaneet tätä. Kun kaatopaikalle kärräämisestä tulee astetta kalliimpaa, materiaalin kierrättäminen on houkuttelevampaa”, SLL:n ympäristönsuojelupäällikkö Jouni Nissinen kiittelee hallituksen suunnitelmia.

Miksi vain yksityiset?

Jani KKL | 26.08.2010 14:52

Olen kuullut, että joissakin kaupungeissa ei haluta luopua kaatopaikoista, koska se on niin hyvä bisnes. Tästä syystä mm. poltojakeen kerääminen ei yleisty, koska jätteestä saadaan siten huonompi kate.

Eiköhän tuo laki vain nosta tavallisen kuluttajan maksuja

Matti | 27.08.2010 0:09

ilman että ympäristö siitä hyötyy.
Laki on tavallisen veromaksajan kannalta haitallinen ja Suomen kansantalouden kannalta samoin.
Jääräpäiset "virkamiehet" kuten Ari Seppänen tulee saattaa aisoihin ja ymmärtämään kokonaisuuksia.
Tai oikeastaan poliitikkojen tulisi ymmärtää kokonaisvaikutukset ja toimia sen mukaisesti.

Kierrätys on kiellettyä

Jari | 03.09.2010 10:38

Jätevero nostaa kotitalouksien maksuja mutta ei lisää kierrätystä lainkaan. Suomessa kotitalousjätteitä ei saa lain mukaan vapaasti kierrättää ja käsitellä vaan ne on annettava kunnallisten jäteyhtiöiden "vastuulle". Nämä yhtiöt sitten vievät ne kaatopaikoilleen ja ottavat maksun. Ei yhtiötä kiinnosta kierrätys, koska kaatopaikka tai uusin villitys, sekapoltto, nk. "energiahyödyntäminen" on "kustannustehokkain" menetelmä. Jätevero vaan lisätään jätelaskuun ja thats it. Jos kierrätystä halutaan lisää, olisi nyt valmisteilla olevaa jätelakia muutettava siten, että kotitalouksienkin roskista voi ottaa kuka tahansa raaka-aineet itselleen ja perustaa kierrätysyrityksen. On aivan käsittämätöntä, että näin ei ole. Lukekaa vaikka Salon seudulta lehtiartikkelit, jossa jäteyhtiö haastoi kierrätysfirman oikeuteen, kun se keräsi jätteitä kierrätykseen eikä antanut niitä kaatopaikan täytteeksi jolloin jäi jäteyhtiöltä kaatopaikkamaksut saamatta. Täysin järjenvastaista nykyiaikana. Tässä olisi nyt politikoille näytön paikka, että kiinnostaako kierrätys vai ei.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.