Presidenttipeli alkoi

26.8.2010

Puolueet keräävät kovaa vauhtia kierroksia ensi kevään eduskuntavaaleihin, mutta samalla haetaan myös asemia suomalaisia eniten kiinnostaviin vaaleihin – vuoden 2012 presidentinvaaleihin.

Haastaja. Pekka Haavisto saattaa kilpailla presidentinvaaleissa samoista äänistä Eero Heinäluoman, Erkki Tuomiojan tai Lasse Lehtisen kanssa.

Kuva: Tiina Jutila / Vihreät

Sdp julkisti alkuviikosta kesällä tehdyn kansalaiskyselyn, jossa suosikkeja demariehdokkaaksi olivat Eero Heinäluoma, Lasse Lehtinen ja Erkki Tuomioja. Demareiden kanssa samoista äänistä kisaa myös vihreiden presidenttiehdokkaaksi suunniteltu Pekka Haavisto.

”Sosiaalidemokraatit ovat voittaneet kaikki avoimet kansanvaalit Suomessa Koivisto–Ahtisaari –Halonen -akselillaan. Se luo kovat paineet menestykseen jatkossa”, Haavisto sanoo.

Haaviston omaa vaalikampanjaa käynnistellään jo, vaikka hän itse on luvannut vasta vakavasti harkita ehdolle asettumista. Ehdokkuuden edellytyksenä hän pitää puoluerajat ylittävän kampanjan aikaansaamista. Hän kertoo päätöksensä kesällä 2011. Laajaa kampanjaa hahmotellaan heinäkuussa rekisteröidyssä Suomi – Finland 2012 -tukiyhdistyksessä.

”Vihreiden kampanjana tämä ei missään nimessä mene läpi, vaan tarvitsemme laajan, puoluerajat ylittävän kansalaisvaltuuskunnan Pekan taakse”, sanoo Kirsi Ojansuu, yhdistyksen puheenjohta ja vihreiden kansanedustaja.

Ojansuun mukaan jo tänä syksynä on tarkoitus muodostaa eri puolille Suomea ”soluja”, jotka lähtevät kertomaan Haaviston kampanjasta ihmisille kasvotusten.

Myös rahoitusta ryhdytään keräämään yksittäisten ihmisten pienistä lahjoituksista.

”Kampanjaa ei tässä vaiheessa tehdä isolla rahalla, vaan ruohonjuuritasolla. Edellisistä presidentinvaalikampanjoista tiedetään, että vaalirahoitus on miljoona euroa per kierros. Meidän tavoite on ilman muuta saada Pekka toiselle kierrokselle.”

Haaviston mukaan on liian aikaista arvioida mahdollista kannatusta. Paljon riippuu ehdokkaista.

”Kaikki puolueet asettavat presidentinvaaleihin omat ehdokkaansa, koska vaaleissa näkyminen on tärkeää. Äänestäjät kuitenkin liikkuvat puoluerajojen ylitse, ja äänestävät ennemmin henkilöitä kuin puolueita.”

Ojansuu uskoo Haavistolle löytyvän kannatusta niin oikealta kuin vasemmaltakin.

”Vasemmistoliitosta, demareista, keskustasta ja kokoomuksesta moni on sanonut, että jos oman puolueen ehdokas ei ole toisella kierroksella, niin silloin he antavat äänensä Pekalle. Tiedän, että demareidenkin ehdokaskyselyyn on ehdotettu, että demarit tulisivat Pekan taakse. Harmi, ettei näitä tuloksia kerrottu.”

Haavistollekin on jo moni ilmaissut tukensa.

”Juuri yllättävät kannattajat ovat presidentinvaalien suola. Heitäkin on.”

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.